Monitor.
Tuoreessa
muistissa oli vielä monella John Ericssonin kokema epäonni
edellisen laivaprojektinsa kanssa, mutta Cornelius Scranton
Bushnellista Ericsson sai nyt uskollisen ystävän. Ericsson luovutti
Bushbellille panssaripatterin pienoismallin, jossa oli käännettävä
tykkitorni. Hän myös selitti perusteellisesti ystävälleen, kuinka
patteri täytyisi rakentaa ja miten sitä tuli käyttää. Näillä
toimillaan hän sai ystävänsä Bushnellin vakuuttuneeksi sekä
innostumaan asiasta. Bushnell lähti Ericssonin pienoismalli mukanaan
New Yorkista suoraan Washingtoniin presidentti Lincolnin pakeille.
Seuraavan päivän palaverissa Bushnell sai puolelleen kapteenit
Smithin ja Pauldingin, nyt tarvittaisiin vielä kapteeni Davis
asiantuntijana tukemaan hanketta. Bushnell joutui taivuttelemaan
lisäksi Ericssonia tulemaan itse paikalle Washingtoniin
merineuvoston kysymyksiin vastailemaan. Neuvostossa oli vielä kovaa
vääntöä puolesta ja vastaan, mutta lopulta Ericsson lähti
paikalta mukanaan tieto, että laiva tultaisiin rakentamaan.
Laivan
kastettiin Monitoriksi Ericssonin ehdotuksesta. Alus oli monin tavoin
ennennäkemätön ja täynnä uusia innovaatioita. Laivan
konemestari, Isaac Newton, laski laivassa olleen nelisenkymmentä
uutta keksintöä, jotka olisi pitänyt suojata patenteilla. Ericsson
ei kuitenkaan hakenut näitä patentteja. Laiva valmistui
ennätysajassa; kaikkiaan 100 päivässä laiva oli valmis koeajoon.
Välikirja laivasta kirjoitettiin 25.10.1861. Valmiin laivan runko ui
melkein kokonaan veden alla, vain puoli metriä jäi pinnan
yläpuolelle. Kannen keskellä seisoi pyöreä, ympäri käännettävä
tykkitorni. Ericsson oli saanut idean laivansa malliin Ruotsin
tukkilautoista. Aaltojen ylilyönti ei vaikuttanut laivan vakauteen.
John Ericsson oli koko laivan valmistumisen ajan ylityöllistetty
projektissaan. Hän laati kiireellä piirustuksia, valvoi
työvaiheita, hoiti aikataulut, yms. Koko kiireisen projektin ajan
häntä kiusattiin myös Washingtonista tulleilla kirjeillä, joissa
kulloinkin epäiltiin esim. laivan kantavuutta, aluksen vakautta,
ilmanvaihdon riittävyyttä ja miehistön pärjäämistä laivalla.
Presidentti A. Lincoln.
Ensimmäisellä
koeajolla laiva ei alkuun totellut ohjausta ja paikallinen päivälehti
sai tästä aiheen pilkata Ericssonia monisuunnittelijaksi, joka vain
tuhlaa maan rahoja. Kävi kuitenkin selville, että Ericssonin
laatimissa piirustuksissa ei ollut virhettä, vaan paikallinen
insinööri oli – Ericssonin leväperäisen valvonnan vuoksi –
rakentanut peräsimen ja sen kiinnityksen väärin. Laiva aiottiin
viedä taas telakalle, mutta tästä John Ericsson tulistui
hirmuisesti ja lausui: ”Monitor on minun laivani, ja minä sanon,
että ei oteta telakkaan!” Kaikkiaan kolmessa päivässä hän itse
korjasi virheen, jonka korjaaminen telakalla olisi kestänyt
kuukauden.
6.3.1862
Monitor lähti New Yorkista kohti etelää täydellä höyryllä.
Etelävaltiot olivat lähettäneet Merrimac-laivan kataliin
tuhotöihinsä ja 8.3.1862 se puski Hamptonin edustalla fregatin
meren aaltoihin. Tieto kulkeutui tästä laivasta myös Washingtoniin
ja presidentti Lincoln ministereineen huolestui asiasta. Heidän
palaverissaan lausuttiin: ”Merrimac muuttaa koko sodan luonteen. Se
tuhoo kaikki laivamme, pakkoverottaa kaikki rantakaupunkimme. Olen
melko varma, että hirviö on paraikaa matkalla Washingtoniin, ja
että todenmukaisesti saamme Valkoiseen taloon tykinluodin tai
granaatin, ennenkuin tästä huoneesta lähdemme.”
Monitorin
ensimmäinen varsinainen matka koetteli alusta monin tavoin. Aallokko
oli korkea ja vettä tuli kannen yli ilmanvaihtopalkeitten mataliin
imutorviin; tämä aiheutti käyttöhihnojen kastumisen sekä
palkeiden oli samasta syystä vaikea toimia. Siksi tuli ei tahtonut
palaa kattiloiden alla. Liesi- ja konehuoneisiin tuli siksi häkää
ja joitakin miehistön jäseniä täytyi kantaa turvaan. Osasyynä
ongelmiin oli myös miehistön kokemattomuus uudella laivalla.
Lopulta kuitenkin laiva selvisi matkastaan melko hyvin. Lopulta
Unionin hallitus päätti tilata Ericssonilta ja hänen
kumppaneiltaan kuusi kappaletta Monitorin kaltaista panssarilaivaa.
Tämän tilauksen myötä Ericssonille alkoi tulla muitakin tilauksia
Monitorin kaltaisista panssarilaivoista. Häneltä tilattiin kaksi
hyvin suurta panssarilaivaa, joista toinen, Dictator-niminen maksoi
lähes kuusi miljoonaa markkaa ja sitä pidettiin aikanaan maailman
mahtavimpana panssarilaivana.
John
Ericsson sai lukemattomia kiitos- ja onnittelukirjeitä kansalaisilta
ja tässä vielä lainaus hänen vaimonsa kirjoittamasta kirjeestä:
”Vihdoin on sinun voittosi hetki lyönyt ja varmaan sydämesi
ylpeydetä ja ilosta sykkii niin rajusti, että on vähällä
pakahtua. Seisot nyt korkeudessa, josta halveksien voit katsella
niitä, jotka eivät täällä Euroopassa koskaan tahtoneet suoda
lahjoillesi vapaata toimialaa. Times on tapauksesta saanut paljon
puhuttavaa. Se on kuin salaman isku kaikille kansoille, ja minä
luulen sen saattanen toteen käymään viime kirjeesi ennustuksen,
että ’pian Englanti on vapiseva sitä muutosta, joka sodankäynnin
alalla tapahtuu’. Tuskin ehkä uskotkaan minua, kun sanon, että se
ilo, jota kautta maailman saamasi voitto minussa synnyttää, on niin
suuri, että mielenliikutuksesta makaan yöt valveillani. Vaikka
toden teolla olenkin kaiken ulkopuolella, on se mitä on tapahtunut
kuitenkin tehnyt sydämeni onnelliseksi. Kaikkien kiittäessä sitä
mitä olet tehnyt, sinä tuskin välittänet minun kiitoksestani ja
minun pitäisi vaieta; mutta myötätuntoni on kokonaan sinun
luonasi. Rukoukseni, että sinulle hyvin kävisi, on nyt tullut
kuulluksi, maineesi ylpeästi noustua pilviin, ja olen varma siitä,
että kun seisot meluavan kiitoskuoron ympäröimänä, löytää
joku hetkellinen ajatuksesi minunkin kotiini.”
Sodan
aikana Ericssonin panssarilaivat pääsivät hyvään maineeseen
kestävyytensä vuoksi. Sodassa kaatui vain kolme miestä Ericssonin
panssarilaivoilla, ja sodan tiimellyksessä kaksi hänen
panssarilaivaansa upposi, kun oli unohdettu sulkea laivojen
kansiluukkut. Yksi laivoista ajoi myös miinaan ja upposi sen vuoksi.
Ericsson sai rakennuttaa kaikkiaan kaksikymmentä vähän pienempää
panssarilaivaa, joiden rakentaminen maksoi seitsemänkymmentä
miljoonaa markkaa. Näiden laivojen idea oli päästä nousemaan
virtoja pitkin. Rakentaminen jouduttiin hajoittamaan niin moneen
paikkaan ja piirustuksiin tehtiin niin paljon muutoksia, että
Ericsson joutui jyrkästi kieltämään niitä omiksi töikseen.
Ericsson panssarilaivat herättivät nyt jo kovasti kiinnostusta
Yhdysvaltojen ulkopuolellakin, mm. Euroopassa. Panssarilaivoja
haluttiin sielläkin rannikkojen puolustamiseen.
Ericsson
työskenteli myös määrätietoisesti vanhan isänmaansa, Ruotsin,
puolustuksen hyväksi. Ruotsissa rakennettiin ensimmäinen
monitor-alus – nimeltään John Ericsson – vuonna 1865 ja pian
tuli valmistui useita muitakin aluksia sekä kymmenkunta pienempää
Ericssonin suunnittelemaa panssarilaivaa. Ensimmäisen panssarilaivan
koneet ja tykit John Ericsson lahjoitti Ruotsille. Ruotsi oli aina
John Ericssonille rakas synnyinmaa ja vuonna 1867 hän tunnusti
amerikkalaiselle ystävälleen: ”Mielelläni uhraisin elämäni
Ruotsin edestä.” Ruotsalaisille ystävilleen kän kirjoitti: ”Jos
Ruotsia uhkaa vaara, niin palaan kotiin ja annan itseni, kokemukseni
ja omaisuuteni maani käytettäväksi.” Käytännössä kävi
kuitenkin niin, että vaikka häntä monin tavoin houkuteltiinkin
Ruotsiin käymään ja jopa asumaan takaisin, ei hän enää koskaan
palannut elinaikanaan Ruotsiin. Työt New Yorkissa pitivät hänet
tarpeeksi kiireisenä.
Vapaaherra Nils Ericson.
Vuonna
1863 teki John Ericssonin veli, Nils hänelle ennenkuulumattoman
ehdotuksen: veli houkutteli häntä Skandinaviaan kolmen maan –
Ruotsin, Norjan ja Tanskan – insinöörineuvojaksi ja
laivastorakentajaksi. Kirjeestä ei selvinnyt, oliko veli saanut
toimeksiannon joltakin taholta vai esittikö hän ehdotuksensa vain
omissa nimissään. No, kuten jo tiedämmekin, tämäkään ehdotus
ei koskaan toteutunut Ericssonin kohdalla ja uudet keksinnöt olivat
jälleen vievä hänen aikansa. Häntä kiinnosti mm. vedenalainen
sodan käynti, jota varten hän kehitti kaapelitorpedon; liikevoima
torpedoon saatiin onton kaapelin johtamasta puristetusta ilmasta.
Enää hän ei katsonut tarvittavan kooltaa mittavia panssarilaivoja,
jotka olivat hänen näkemyksensä mukaan vain torpedonruokaa. Tässä
yhteydessä Ericsson rakensi Destroyer-koealuksen, nähdäkseen
keksintönsä mahdollisuudet paremmin.
Kuitenkin
tämä hanke ei lopulta johtanut pidemmälle, vaan Ericsson alkoi
keskittyä kehittämäänsä aurinkokoneeseen. Hän tutki auringon
lämpösäteilyä, mutta hänen esittämä teoria ja arviot auringon
lämpötilasta eivät olleet oikeita. Hänen kehittämä
aurinkomoottori ei koskaan päässyt toteutukseen asti, vaan sille
kävi vähän samanlailla kuin lämminilmakoneellekin. Hän pyrki
korkealle, mutta tuloksen sen suhteen jäivät vaatimattomiksi.
Aurinkokoneen kehittely maksoi Ericssonille 100 000 dollaria, mutta
hän sai keksintönsä avulla sivutuotteena patentin, jolla hän
jälleen tienasi monin kerroin enemmän rahaa. Aurinkokonettaan
Ericsson sitkeästi kehitteli elämänsä loppuun asti.
Kun
John Ericsson 36-vuotiaana matkusti Englannista Yhdysvaltoihin,
kuvasi eräs hänen apulaisensa hänen luonnettaan seuraavasti:
”Hänen olentonsa vieraita kohtaan oli suuressa määrin
miellyttävä. Sekä korkeita että alhaisia hän alituiseen sai
ystävikseen. Ne, joiden kanssa hän työn kuluessa tuli lähemmin
tekemisiin, pitivät hänestä paljon. Vertaistensa kesken hänellä
oli vähän läheisiä ystäviä, mutta näitä kohtaan hän aina oli
sydämellinen ja suora. Alaisiaan kohtaan hän oli ystävällinen,
hyvänsuova ja huomioon ottavainen.”
Elämänsä
loppupuolella John Ericsson muuttui kuitenkin kovasti; hän saattoi
haastaa riitaa ihmisten kanssa, eikä hän kestänyt vastaansanomisia
kovinkaan herkästi. Alkupuolella elämäänsä Ericsson oli
käyttänyt alkoholia, mutta viisikymmentä täytettyään hän
lopetti alkoholin käytön kokonaan. Itsepäisyys muuttui lopulta
hänessä jopa tylyydeksi asti. Varsinkin Stocktonin kanssa koettu
kokemus katkeroitti häntä tuntuvasti ja sai ajoittain hänet
näyttämään ihmisvihaajalta. Samaan aikaan hänen itsetuntonsa oli
kuitenkin kasvanut. Tästä todisteena pieni kirjallinen näyte hänen
kirjeestään veljelleen: ”Kysy semmoisilta, jotka tietävät,
miks’eivät Englanti ja Ranska huhtik. 1 p. Yhtyneet
etelävaltioihin, kuten aikomus oli, niin he vastaavat: siitä
syystä, kun Monitor 9 p. maalisk. Pelasti Amerikan laivaston
tuhosta. Pyörivän tornin tykki se Hamptonin redillä katkaisi
miljoonien orjien kahleet ja sai myöhemmin Napoleonin suunnitelmat
Mexicossa myttyyn menemään. Kuka voi kieltää, ettei se ollut
Monitorin keksijä, joka teki tyhjäksi Napoleonin suuret tuumat.”
Samaisessa
kirjeessä John Ericsson kertoo veljelleen vaimonsa kuolemasta ja
ilmoittaa syyn heidän eroonsa. Ericson itse kirjoittaa:
”Tulevaisuuteni ja menestykseni maailmassa vaativat, ettei minulla
olisi haittana lapsia eikä vaimoa, jolla oli täysi oikeus elää
luonani. Kohtalo sai aikaan, että avioliittoni päättyi näin
onnettomasti, ja siten sain aikaa uhrata 25 vuoden jakamattoman
huomion työlleni, ja olen kohtalolle kiitollinen siitä, sillä jos
olisin elänyt semmoisessa avioliitossa, joita sanotaan onnellisiksi,
en olisi tullut Amerikkaan.”
Näin
katsoen hän tuntuu nähneen tunteilun ja kotoisan onnen pahimpana
työnsä esteenä. Ericssonin ei kyllä koskaan voi katsoa olleen
aikaansaamaton työssään. Hän teki seitsemän päiväistä
työviikkoa läpi elämänsä; tästä johtuen hän sai myös monilta
amerikkalaisilta kovaa arvostelua ja häntä yritettiin käännyttää
milloin mihinkin uskomuskuntaan. Muuan nainen sai tuta hänen
vastauksensa kirjeen muodossa, kun hän pyysi sihteerinsä vastaamaan
tälle naiselle seuraavasti: ”Neiti… Kapteeni Ericsson käskee
minua ilmoittamaan teille, että hän on tehnyt työtä 365 päivää
vuodessa lähes 40 vuotta. Tällä ajalla hän on pyhittänyt enemmän
aikaa Luojan ja Maailmana valtijaan hyvyyden ja ihmetöitten
tutkimiseen, kuin te olette viettäneet uskonnollisten huoneitten
seinien sisällä. Kapteeni Ericssonin mielestä epätäydellinen
tietonne tästä asianlaidasta puolustaa teitä, vaikka olettekin
kirjeenne kautta menetelleet niin julkeasti.”
Toisaalta
John Ericsson piti kuitenkin yhteyttä vanhoihin ja luotettaviin
ystäviinsä, kuten esim. kreivi Roseniin. Tähän nuoruuden
ystäväänsä Ericsson piti yhteyttä vanhuuden päiviin asti.
Seitsemänkymmenen viiden vuoden iässä Ericsson kirjoitti vanhalle
ja heikentyneelle ystävälleen seuraavasti: ”Sanomattomalla ilolla
olen kuullut, että nyt olet paremmissa voimissa, kuin viime kirjeesi
kirjoittaessasi… Pyydän sinua vastaanottamaan mukana seuraavat 28
000 frangia ystävän lahjana uskolliselta ja kiitolliselta
ystävältäsi John Ericssonilta."