keskiviikko 30. elokuuta 2017

Karl Gustaf Idman.

Lääkintäneuvos Rudolf Gustaf Idmanin vanhin poika, Karl Gustaf Idman teki varsinaisen elämäntyönsä palvellen Suomen ulkopolitiikkaa. Itse Karl Gustaf Idman muistelee omaa tärkeää rooliaan Suomen itsenäistymisvaiheessa muistelmateoksessaan ”Maamme itsenäistymisen vuosilta”. Melkein kymmenessä eri maassa Karl Gustaf Idman ehti olla Suomen lähettiläänä hoitaen välistä samanaikaisestikin useampaa tehtävää. Karl Gustaf Idmanin diplomaattiura alkoi kuitenkin vuonna 1917.

Venäjä ajautui ensimmäisessä maailmansodassa oikeastaan tappiosta toiseen; alun lähes hurmoksellisesta tilasta elokuussa 1814 nousi isänmaallinen sotainto korkealle ja venäläiset hyökkäsivät elokuun lopussa 1914 Itä-Preussiin, jossa heidät heti lyötiin. Etelässä Itävalta-Unkarin ja Romanian rintamilla taistelut sujuivat ensin paremmin, mutta keväällä 1915 akselivallat pakottivat venäläiset vetäytymään ja syksyllä rintamalinjaksi vakiintui Riianlahti, Väinänlinna ja Romanian raja. Vuoden alussa 1917 saksalaiset alkoivat vyöryä kohti itää ja Venäjä oli jälleen vaikeuksissa.

Keisari Nikolai II ja hänen neuvonantajien harjoittama itsepäinen sotapolitiikka puhkesi lakkoliikkeeksi tammikuussa 1917, jolloin puolet Venäjän pääkaupungin työläisistä meni lakkoon. Helmikuun lopussa pääkaupungissa julistettiin yleislakko, joka pian levisi myäs Moskovaan ja muihinkin kaupunkeihin. Kansanjoukkojen laajoja mielenosoituksia hajoitettiin väkivaltaiseksi. Keisari Nikolai II:n viimeiset Suomen suurruhtinaskuntaa koskevat asetukset koskivat tuklaakimaksuja (asetus 4/1917), kyytilaitosta (12/1917) ja ylioppilastutkintoa (13/1917). Pääkaupungin varuskunnat liittyivät mielenosoittajien kanssa ja ryhtyivät surmaamaan tilannetta rauhoittamaan tulleita upseereita. Venäjän levottomuudet näkyivät myös Helsingissä, lähinnä kuitenkin venäläisten keskinäisenä nahisteluina.

Venäjälle muodostettiin nk. väliaikainen hallitus 15.3.1917, joka hallitsi maata. Samana päivänä keisari Nikolai II luopui painostettuna kruunustaan Pihlavassa. Venäläiset matruusit ja sotilaat hulinoivat Helsingissä ja vetivät suomalaisiakin mukaan juhlimaan keisarin vallan loppumista ja yksinvaltiuden päättymistä. Matruusit murhasivat jopa upseereita ja väkivaltaa esiintyi myös Helsingissä, mutta tilanne rauhoittui 20.3.1917 kun väliaikainen hallitus kumosi kaikki sortoasetukset ja kutsui jälleen eduskunnan koolle. 26.3.1917 muodostivat puolueet sosiaalidemokraattisen Oskari Tokoin (s. 15.5.1873 Kannus ja k. 4.4.1963 Leominster, Massachusetts, Yhdysvallat) johdolla senaatin.

Oskari Tokoi (ent. Hirvi) Albert Gebhardin maalaamana.

Venäjän kielen taitoinen Helsingin yliopiston valtio- ja kansainvälisen oikeuden vt. professori ja Venäjän olojen tuntija Karl Gustaf Idman tuli valituksi Yrjö Mäkelinin johtaman perustuslakivaliokunnan sihteeriksi. Perustuslakivaliokunta katsoi Venäjän vallankumouksen myötä ylimmän vallan kuuluvan eduskunnallemme, mutta oikeusoppineet – kuten Karl Gustaf Idmankin – tulkitsivat ylimmän vallan Suomessa kuuluneen väliaikaiselle hallitukselle Venäjällä. Suomesta lähetettiin edustusto neuvottelemaan Pietariin Suomen hallitusmuodosta ja tähän valtuuskuntaan kuului myös Karl Gustaf Idman.

21.4.1917 alkoivat neuvottelut Venäjän lainopillisen neuvottelukunnan kanssa ja tässä vaiheessa vielä Suomi ei vaatinut itsenäisyyden tunnustamista Venäjän väliaikaiselta hallitukselta. Aluksi Suomelle ehdoteltiin aikaisemmin keisarin päätäntävallassa olleiden asioiden siirtymistä Suomen senaatin ratkaistaviksi. Tällaisia asioita olivat mm. eduskunnan koolle kutsuminen ja hajoittaminen, lakien vahvistaminen ja lakiesitysten jättäminen, budjetin hyväksyminen sekä yleisimmät virkanimitykset. Lainopillinen neuvottelukunta tyrmäsi kuitenkin Suomen ehdotukset ja katsoi, että keisarin valta oli siirtynyt suoraan väliaikaiselle hallitukselle ja Suomen aseman käsittely katsottiin kuuluvaksi perustavalle kansalliskokoukselle.

Toukokuusta 1917 alkaen Karl Gustaf Idman teki työtä neuvottelevana virkamiehenä valtiosihteerin virastossa Pietarissa ja hoiti samalla siinä ohessa vt professuuria yliopistossa. Valtiosihteerin virasto toimi Suomen edustustona Pietarissa ja sen tehtävä oli toimia linkkinä Suomen senaatin ja venäläisen hallinnon välillä. Tätä virastoa johti ministerivaltiosihteeri, jonka kuului esitellä keisarille Suomea koskevat asiat. Virastossa hoidettiin myös passien myöntämisiä. Maaliskuun vallankumouksen jälkeen ministerivaltiosihteeriksi tuli teollisuusmies, insinööri Carl Johan Alexis Enckell (s. 7.6.1876 Pietari ja k. 26.3.1959 Helsinki). Enckell nimitettiin Suomen itsenäistymisen jälkeen lähettilääksi Pietariin.

Carl Enckell.

Heinäkuussa 1917 Suomen eduskunta hyväksyi valtalain, jonka mukaan eduskunta yksin päätti kaikesta paitsi ulkopolitiikasta ja sotilaslainsäädännöstä. Tämä tarkoitti samalla avointa konfliktia Venäjän väliaikaisen hallituksen kanssa. Lokakuun vallankumous nosti Venäjällä bolshevikit valtaan ja nyt muodostettiin Neuvostohallitus. Lokakuussa taas neuvoteltiin uudestaan Venäjän lainopillisen neuvottelukunnan kanssa Suomen sisäisestä itsemääräämisoikeudesta ja Idman oli jälleen neuvottelijana mukana. 15.11.1917 Suomen eduskunta julistautui korkeimmaksi vallan käyttäjäksi ja 27.11.1917 muodostettiin Svinhufvudin hallitus, jonka tavoitteena oli Suomen itsenäisyys. 4.12.1917 hallitus antoi eduskunnalle itsenäisyydenjulistuksen ja 6.12.1917 eduskunnan istunnossa se myös hyväksyttiin. Karl Gustaf Idman taas nimitettiin Pietarin valtiosihteerin viraston vt päälliköksi.

Presidentti Pehr Evind Svinhufvud (s. 15.12.1961 Sääksmäki ja k. 29.2.1944 Luumäki).

Senaatti lähetti joulukuun lopussa 1917 Carl Enckellin ja Karl Gustaf Idmanin Pietariin selvittämään, miten Neuvostohallitus Lenin johdolla suhtautuu Suomen itsenäisyyteen. Heidän joukkoonsa liittyi hieman myöhemmin myös Svinhufvud. Lähettiläämme Pietarissa vierailivat useasti Smolnassa koettaen saada tunnustusta Suomen itsenäisyydelle. Idman tunsi tilanteen ongelmallisuuden kansainvälisen oikeuden kannalta; Suomi oli julistautunut itsenäiseksi, mutta ei ollut tunnustanut Venäjän hallitusta. 31.12.1917 Lenin yhdessä muiden kansankomissaarien kanssa kuitenkin allekirjoitti Suomen itsenäisyydentunnustuksen hieman ennen puoltayötä. Samana yönä Svinhufvud lähti kiireellä viemään tunnustusta Helsinkiin. 5.1.1918 Idman sai vielä Smolnasta puhtaaksikirjoitetun version itsenäisyydentunnustuksesta, jota Enckell ja Idman lähtivät välittömästi kiikuttamaan Helsinkiin. Riemua koettiin eduskunnan istunnossa 8.1.1918 ja ensimmäisten valtioiden joukossa, jotka itsenäisyytemme tunnustivat, olivat Venäjä, Ruotsi, Sakasa, Ranska, Tanska, Norja ja Kreikka.

Karl Gustaf Idmanin mielestä kunnia Suomen itsenäisyyden tunnustamisesta ei yksin kuulunut bolshevikkien ja vasemmistoliittolaisten harteille, vaan tsaarin vallan aikaiset lakimiehet, tiedemiehet ja toimittajat tekivät myös korvaamatonta työtä puolustaessaan Suomen oikeuksia. Nykyään tutkijat ovat arvioineet bolshevikeillä olleen taka-ajatuksena antaa tunnustus itsenäisyydestä se, että he arvelivat Suomen sosiaalidemokraattejen liittyvät myöhemmin kansainväliseen vallankumoukseen ja osaksi veljeskansaa ja neuvostovaltojen joukkoja sosialistiseen federaatioon.

Ensimmäistä maailmansotaa käytiin vielä ja Suomen poliittinen tilanne oli hyvin kireä. Erityistä huolta hallitukselle aiheutti yli 40 000 venäläisen sotilaan sotaväki, joka oleskeli maassamme. Koska senaatin venäjänkielentaito oli heikkoa, pyysi Svinhufvud Karl Gustaf Idmania jäämään tulkiksi Helsinkiin venäläisten kanssa käytäviin neuvotteluihin. Tammikuun lopussa 1918 syttyi vielä sisällissota ja senaatin pääosa pakeni Vaasaan, jossa Mannerheim otti hallituksen pyynnöstä suojeluskunnan komentoonsa. Karl Gustaf Idman asui Helsingissä vanhempiensa asunnossa Vuorimiehenkatu 11:ssä ja kävi neuvotteluja avustaen Svinhufvudia senaatin neuvotteluissa venäläisten kanssa. Karl Gustaf Idman välttyi täysi vangitsemiselta sekä kotitarkastuksilta.

3.4.1918 nousi Hangossa 9 500 miestä,saksalaisten Itämeren divisioona maihin. Tämä joukko hyökkäsi 12.-13.4.1918 Helsinkiin valloittaen sen. Karl Gustaf Idman seurasi väkijoukon kanssa Helsingin Tähtitorninmäeltä käytyä taistelua. Valkoiset olivat jo aiemmin vallanneet Tampereen ja huhtikuun lopussa oli Viipurin, punaisten viimeisen tukikohdan, vuoro antautua. Senaatti palasi Vaasasta toukokuun alussa Helsinkiin ja 16.5.1918 valkoiset järjestivät Mannerheimin johdolla Helsingissä voitonparaatin.

Keväällä 1918 käytiin melko kiivasta keskustelua Suomen tulevasta valtiomuodosta. 17.5.1918 julkaisi Uusi Suomi Karl Gustaf Idmanin artikkelin, ”Onko Suomi nykyään monarkia vai tasavalta?”, jossa Idman pohdiskeli myös ajankohtaista asiaa. Hänen mukaansa eduskunnan julistus ei vielä sisältänyt hallitusmuodon lopullista muuttamista tasavallaksi. Suomi ja Venäjä eivät olleet keisarin kautta personaaliunionissa ja siten Suomi irtautuessaan Venäjästä ei automaattisesti vaihtanut valtiomuotoaan tasavallaksi. Idman huomioi myös sosialistien ja porvareiden käsitykset tasavallasta hyvin erillaisiksi. Idman päätteli: ”Suomi on katsottava monarkiaksi, kunnes se valtiopäiväjärjestyksen mukaisessa järjestyksessä on muutettu tasavallaksi.”

Hessenin maakreivi ja prinssi Fredrich Karl.

Keväällä 1918 olivat kuningasmieliset enemmistönä ja valkoiset johtajat uskoivat lujasti Saksan voittoon ensimmäisessä maailmansodassa. Suomi näin tahtoi varmistaa Saksan sotilaallisen tuen ja enemmistönä monarkistit halusivat valita saksalaisen prinssin Suomen kuninkaaksi. Valinta osui elokuun lopussa keisarin lankoon, Hessenin prinssiin Fredrich Karliin (s. 1.5.1868 Panken, Holstein, Preussi ja k. 28.5.1940 Kassel), ja prinssi myös suostui tehtävään. Maalaisliittolaiset Santeri Alkion johdolla onnistuivat kuitenkin pitkittämään eduskunnassa kuninkaanvaalia ja sillä välin sodassa olosuhteet muuttuivat. Keisarikunta luhistui, kun Saksa pyysi länsivalloilta aselepoa. Suomessa tuli kiire suunnata politiikka suopeammaksi länsivaltoihin nähden ja Lars Johannes Ingmanin (s. 30.6.1868 Teuva ja k. 25.10.1934 Turku) hallitus valitsi hallitusmuodoksi tasavallan. Joulukuussa valtionhoitaja Svinhufvud erosi tehtävästään ja hänen tilalleen valittiin C. G. E. Mannerheim. Tässä samassa yhteydessä prinssi Friedrich Karl lupasi luopua kruunusta ja 21.6.1919 hallitusmuoto muuttui lopulta tasavallaksi. 

Teologia professori, arkkipiispa ja pääministeri Lars Johannes Ingman.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti