Hatanpään kartanon nykyinen päärakennus valmistui vuosina 1883-1885.

Tampereen alueella sekä Satakunnassa, Huittisissa ja Pohjanmaalla vaikuttanut Idmanin suku oli tunnettuja varsinkin papeistaan; myöhemmin suvun jäseniä löytyi runsaasti myös laki- ja virkamiehinä, keskeisinä vaikuttajina erilaisissa luottamustehtävissä pitäjissä, monien edetessä jopa valtakunnan politiikkaan sekä lääkäreinä. Onpa yksi suvun jäsen, Karl Johan Idman (s. 18.12.1759 Huittinen ja k. 11.11.1821 Turku), suomalainen senaattori ja Suomen Pankin johtokunnan puheenjohtaja, jopa aateloitu vuonna 1814, jolloin hän muutti sukunimensä muotoon Idestam.

Löydämme suvun vanhimman tunnetun jäsenen, Daniel Larsinpojan Idhmanin (kuollut vuonna 1684) 1600-luvun puolivälissä Porin kreivikunnan veronkantajakirjurina Huittisista. Hänen tiedetään toimineen myös läänityksen haltijan, valtioneuvos ja sotamarsalkka Gustaf Hornin (s. 22.10.1592 ja k. 10.5.1657) kreivikunnanvoutina. Daniel Larsinpoika hankkiutui edullisiin naimisiin nimismies Tuomas Matinpoika Takun Maria-tyttären kanssa. Näin Danielin haltuun tuli avioliiton kautta keskiaikainen Takkulan ratsutila Huittisista. Takut olivat vanhaa suomalaista suurtalonpoikaissukua, jonka jäsenistä monet olivat pappeja tai söivät kruunun leipää. Vuonna 1672 Daniel Larsinpoika kasvatti omaisuuttaan ostamalla Juuselan ratsutilan haltuunsa Nahian kylästä. Daniel menehtyi 17.2.1684 ja Maria Tuomaantytär Takku avioitui 18.7.1686 Huittisten Kivirannan ratsutilalla 2.11.1664 syntyneen Turun läänin ratsurykmentin katselmuskirjuri Jaakko Paavalinpoika Callian kanssa ja hyvin pian tämä katselmuskirjuri nimitettiin Ylä-Satakunnan Alisen osan kruununvoudiksi.

Sotamarsalkka Gustaf Horn.

Daniel Idmanin ja Maria Takun poika, Nils Idman vanhempi (s. 22.6.1680 Huittinen ja k. 4.6.1750 Huittinen) toimi alkuun sotilaspappina ja myöhemmin kirkkoherrana Huittisissa. Nils Idman kävi Turun katedraalikoulua ja pääsi ylioppilaaksi vuonna 1699. Pappisvihkimyksen Nils sai vuonna 1702 ja hänestä tuli Turussa toiminen Turun läänin kaksikasratsuväkirykmentin pataljoonansaarnaaja ja rykmentinadjutantti. Hän oli mukana Inkerinmaan taisteluissa sekä Narvan ja Iivaninlinnan puolustuksessa, kuten myös Viipurin linnan piirityksessä vuonna 1706. Näiden jälkeen hän siirtyi uudelleen kootun Turun läänin kaksikasratsurykmentin ja vuodesta 1710Viipurin läänin kaksikasjalkaväkirykmentin rykmentinpastorina  peräytyvien sotajoukkojen mukana pohjoiseen vuosiksi 1713-1714, osallistuen Pälkäneen ja Napuen taisteluihin. Suomesta Nils Idman siirtyi vielä Ruotsin puolelle osallistuen siellä Karl Gustaf Armfeltin joukkojen mukana epäonniseen Norjan sotaretkeen, joita hän kuvailee järkyttävästi teoksessaan Kort berättelse om fälttåget 1718 i Dronthems lähn eller Nordanfjälls sekä vuonna 1720 Tukholmassa julkaistussa saarnassaan Folckets Roop På Norska Fiällerna. Nils Idman vanhempi sai nimityksen vuonna 1719 Huittisten kirkkoherraksi, mutta hän pystyi hoitamaan virkaansa vasta sodan jälkeen vuodesta 1721. Nils Idman oli avioitunut vuonna 1711 Loimijoen kirkkoherran tyttären Christina Procopeuksen kanssa. Idmanista tuli lääninrovasti vuonna 1723 ja hän osallistui vuoden 1734 valtiopäiville Tukholmassa sekä saarnasi pappeinkokouksissa Turussa vuosina 1724 ja 1739. Nils Idman joutui eroamaan kirkkoherran virasta sairauden vuoksi vuonna 1749.

Christina Procopeuksen ja Nils Idmanin lapsista monet olivat myös pappeja kirkon palveluksessa, kuten myös nuorin lapsista, Nils Idman nuorempi (s. 24.11.1716 Östuna, Ruotsi ja k. 6.3.1790 Huittinen), joka pappisuransa lisäksi oli myös kielitieteilijä. Nuorempi Nils Idman valmistui ylioppilaaksi vuonna 1729 Turussa, filosofian maisteriksi Turun akatemiasta vuonna 1738 sekä vihittiin papiksi vuonna 1740. Samasta vuodesta lähtien hän toimi isänsä kirkkoherra Nils Idman vanhemman apulaisena ja vt. kirkkoherrana Huittisissa. Vuodesta 1742 nuorempi Nils Idman pääsi henkirakuunarykmentin 2. ylimääräiseksi pataljoonansaarnaajaksi ja vuodesta 1743 hän toimi vakinaisena pataljoonansaarnaajana sekä rykmentinpastorina vuodesta 1748 lähtien. Nuorempana hän oli suunnitellut itselleen siviilivirkamiehen uraa ja saanutkin paikan kuninkaan kansliasta Tukholmasta, mutta piispan ja opettajiensa neuvoja kuunnellen oli siirtynyt pappisuralle. Vuonna 1949 nuorempi Nils Idman jatkoi isänsä virkaa Huittisten kirkkoherrana ja vuonna 1758 lääninrovastina. Teologian tohtoriksi päästyään Uppsalassa (1778) hän oli ehdolla jopa Turun piispan virkaan. Säätypäivillä vuosina 1765-1766 hän edusti pappeja ja oman toimen ohella hän harjoitti useita käytännön toimia, kuten koskenperkausta. Vuodesta 1747 lähtien nuorempi Nils Idman eli aviossa Margareta Elisabet Rothoviuksen (1727-1810) kanssa ja heille syntyi kaikkiaan 16 lasta, joista vain seitsemän eli aikuiseen ikään asti. Margareta oli Pälkäneen rovastin Gustav Arvid Rothoviuksen ja Maria Polvianderin tytär.

Pappina nuorempi Nils Idman tiedettiin aikansa varakkaimpiin kuuluneista ja kuollessaan hän omisti viljelysmaata 250 tynnyrinalaa eli 125 hehtaaria ja hänen omaisuutensa arvoksi laskettiin 220 000 hopeataaleria. Hän harrasti mm. puutarhanhoitoa ja maanviljelystä sekä hankki puutarhaansa omena- ja kirsikkapuita. Hän oli myös innokas kansantieteilijä julkaisten vuonna 1774 teoksen Försök at visa gemenskap emellan finska och grekiska språken. Hän jätti suomen ja heprean sukulaisuuden ja yritti todistaa sen sijaan suomen ja kreikan kieliopillisia ja sanastollisia yhtäläisyyksiä. Perusteluina hän teorialleen vertaili myös molempien kansojen mytologioita ja yhteneväisyyksiä. Hän uskoi suomalaisten kansojen esi-isien skyyttien olleen läheisissä tekemisissä kreikkalaisten kanssa.

Nuoremman Nils Idmanin ja Margaretan vanhin poika oli Gustaf Nils Idman (s. 16.4.1752 Huittinen ja k. 28.7.1807 Pälkäne) ja hänestä tuli myös pappi - Turun hiippakunnassa 21.12.1773 - ja hänet valittiin kuninkaan erivapauden (dispensaatio) turvin Pälkäneen kirkkoherran virkaan 27-vuotiaana. Virassa hän seurasi äidinisäänsä Gustav Arvid Rothoviusta ja suurehko omaisuus sekä kuninkaan henkilökohtainen tuki Gustaf Nils Idmanille olivat varmasti eduksi virkanimityksessä. Lähes kolmenkymmenen vuoden ajan hän toimi kirkkoherrana Pälkäneellä ja hän avioitui vuonna 1780 Margareta Eleonora Janssonin kanssa saaden yhdessä kolme lasta, joista vain vanhin lapsi, Nils Johan sai elää aikuiseksi asti. Margareta oli Uudenmaan ja Hämeen läänin laamannin Johan Janssonin ja Hedvig Eleanora Voivaleniuksen tytär. Gustaf Nils Idmanin nuorempi veli, Karl Johan Idman (s. 18.12.1759 Huittinen ja k. 11.11.1821 Turku) teki huomattavan uran laki- ja virkamiehenä päätyen senaattoriksi ja Suomen Pankin johtokunnan puheenjohtajaksi, aateloitiin vuonna 1814 ja siitä lähtien hän otti sukunimekseen Idestamin.

Margaretan ja Gustafin poika Nils Johan Idman (s. 1.11.1781 Pälkäne ja k. 23.10.1851 Messukylä) sai aikaan merkittävän uran virkamiehenä; nuorena hän toimi Turun hovioikeuden auskultanttina ja notariaattina sekä hallituskonseljnin kamaritoimituskunnan revisiokonttorin reviisorina ja valtivaraintoimikunnan apulaisesittelijäsihteerinä. Ylioppilaaksi hän pääsi vuonna 1795 Turussa ja valmistui Turun akatemiasta filosofian kandidaatiksi vuonna 1801 ja maisteriksi 1802. Varatuomarin arvon hän sai vuonna 1807. Laamanni Nils Johan Idman meni naimisiin Elisabet Eleanora Gardiemeisterin kanssa, joka oli tuomari Johan Wilhelm Gardiemeisterin ja Sofia Eleanora Saveniuksen tytär. Heille syntyi neljä lasta, joista kolme selviytyi aikuiseksi asti; Nils Johan Wilhelm (1814-1874), Karl Gustaf ( 1817-1880) ja Adéle (1812-1874).

Ruukinpatruuna Gustaf August Wasastjerna.

Kiinnostus maanviljelyyn oli kuitenkin virkamiesuraa kiinnostavampi vaihtoehto Nils Johan Idmanille ja hän ryhtyi isännöimään Kurussa Tyrkkölän tilaa, jonka nimi vaihtui Nygårdiksi ja tila tunnetaan tänään Palhoniemenä. Nils Johan hankki omistukseensa Messukylän pitäjän puolelta Hatanpään kartanon, jonne hän perheineen myös muutti asumaan. Perimätiedon mukaan Nils Johan oli matkalla Hatanpään kartanoon ostamaan hevosvaljaita, kun hän poikkesi matkalla Teiskon kartanossa ystävänsä Johan Tammelanderin luona. Tammelander kiusasi ystäväänsä, että "mitä sinä yksillä valjailla, osta koko kartano!" ja näin tapahtuikin. Vuonna 1840 Nils Johan Idman perusti yhdessä serkkunsa vuorimestari Gustaf Idestamin ja Taalintehtaan ruukin omistajan senaattori Carl August Ramsayn kanssa Hatanpään kartanon maille Tammerkosken yläjuoksulle masuunin kosken itärannalle, vastapäätä Finlaysonin tehdasta. Vuonna 1844 käynnistynyt masuuni toimi siellä useita vuosia, mutta liiketoimintaa ei saatu kannattavaksi. Heikkolaatuinen rautamalmi tuli masuuniin Ylöjärven Haverin kaivokselta. Nils Idmanin kuoltua masuuni myytiin ruukinpatruuna Gustaf August Wasastjernalle (vuoteen 1847 asti Falander, s. 12.8.1823 Seinäjoki ja k. 11.6.1905 Peräseinäjoki) vuonna 1856, joka perusti masuunin yhteyteen konepajan. Wasastjerna oli aikoinaan yksi Suomen varakkaimmista miehistä, mutta teki konkurssin vuonna 1869. Adolf Törngren (s. 27.4.1824 ja k. 3.3.1895), suomalainen liikemies ja valtiopäivämies, perusti aivan konepajan viereen pellava-, hamppu- ja silkkitehtaan ja vuonna 1861 miehet yhdistivät voimansa ja oli syntynyt Tampereen Pellava- ja Rauta-Teollisuus Osake-yhtiö. Törngren vaikutti merkittävästi myös Oy Nokia Ab:n syntyyn, sillä yhtiö toimi hänen mailla sekä Tampereella että Nokialla. Nokia-yhtiön perustaja Fredrik Idestam oli Adolf Törngrenin vaimon veli. Törngren menetti välillä melkein omaisuutensa konkurssissa, mutta pystyi uudelleen nousemaan merkittäväksi teollisuusmieheksi. Hänet on haudattu Nokian hautausmaalle.