keskiviikko 28. kesäkuuta 2017



Sää oli suosiollinen 15.8.2015 Sorsapuistoon kerääntyneelle musiikkikansalle.
The Dump Stuff Band lämmitti Sorsapuiston täyteisen konserttiyleisön Tampere Filharmoniaa varten 15.8.2015.

Elokuun viidestoista päivä 2015 järjestivät Tampere Filharmonia ja Tampere-talo yhdessä yleisölle vapaan konsertin Sorsapuiston vehreässä maastossa aivan Tampere-talon kyljessä. Konsertti oli valtaisa yleisömenestys, sillä se kokosi paikalle hyvän musiikin ja kauniin sään vuoksi n. 10 000 henkeä musiikinnälkäistä kuulijaa ja katsojaa. Ilmaiskonsertin ohjelman aloitti The Dumb Stuff Band ja loppuosan konsertista hoiti Tampere Filharmonia johtajanaan ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali.
Ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali ohjeistaa 15.8.2015 konserttimestari Dennis Kimiä.
Tero Harjunniemi lauloi Tampere Filharmonian solistina 15.8.2015 Sorsapuistossa.

Lauantaina 13.8.2016 saman Sorsapuistoon kerääntyi n. 7000 henkeä kuuntelemaan ja katsomaan nyt jo perinteeksi luultua Tampere Filharmonian syyskauden avauskonserttia. Sää ei suosinut puistokonserttia aivan yhtä hellästi, kuin ensimmäisellä kerralla, mutta esiintyvät bändit olivat samoja. The Dumb Stuff Band oli vahvistuksekseen saanut soulmies Sami Saaren solistikseen. Tampere Filharmonian vierailevana solistina loisti näyttelijä-laulaja Maria Ylipää.

Tänä suvena ei valitettavasti Sorsapuiston ilmaiskonserttia kaikelle kansalle järjestetä, sillä Tampere-talon vei niukkuuteen järjestelybudjetin suhteen Muumimuseon avajaiset kesäkuussa 2017. Tampere-talon toimitusjohtaja Pauliina Ahokas kertoo, että remontoitu Tampere-talo ja Muumimuseon avaus ovat olleet talolle merkittäviä kulttuuriponnistuksia itsenäisyyden juhlavuonna 2017. Nämä ovat yhdessä sitoneet koko Tampere-talon henkilökuntaa ja talon resursseja aivan poikkeuksellisen kovasti.

Tampere Filharmonian intendentti Helena Hiilivirta kertoo orkesterin tänäkin vuonna valmistautuneen Sorsapuiston ilmaiskonserttiin, jopa niin, että konsertin ohjelma oli suunniteltu täysin valmiiksi. Päivä oli merkitty myös ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvalin keikkakalenteriin. Orkesterille tuli arvatenkin suurena pettymyksenä tieto konsertin peruuntumisesta. Tampere-talon toimitusjohtaja Pauliina Ahokas kertoo, että konsertin rahoitusta yritettiin kursia kokoon, mutta hankkeesta jouduttiin lopulta luopumaan, kun 17.-18.6.2017 avajaisjuhlallisuudet Muumimuseossa ja Sorsapuistossa olivat vieneet ilmaiskonsertille varatut rahat.

Sekä Tampere-talon toimitusjohtaja ja Tampere Filharmonian intendentti Helena Hiilivirta kuitenkin vakuuttavat yhdessä, että tekevät kaikkensa saadakseen Sorsapuiston ilmaiskonsertin jälleen järjestetyksi kesällä 2018.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti