sunnuntai 19. maaliskuuta 2017



Sääksmäen Jutikkalan kartano Esa Hakalan kuvaamana.
Joulukuussa 2006 edesmennyt akateemikko Eino Jutikkala jätti testamentissaan huomattavan 22 miljoonan euron lahjoituksen Suomalaiselle Tiedeakatemialle. Poikamiehenä elämänsä viettänyt Jutikkala määräsi testamentissaan perustettavaksi erillisen rahaston, jonka kartuttamasta tuotosta jaetaan vuosittain humanistiselle tutkimukselle apurahoja. Erityisesti hän toivoi joka kolmas vuosi jaettavan palkinnon ansiokkaasta historiantutkimustyöstä. Eino Jutikkalan historianpalkinnon ovat saaneet professori Viljo Rasila (2007), professori Riitta Hjerppe (2010), professori Kimmo Katajala (2013) ja professori Jari Ojala (2016).


Eino Kaarlo Ilmari Jutikkala syntyi Sääksmäellä 24.10.1907. Suvun juuret löytyvät Jutikkalan kartanosta Sääksmäen pitäjästä, tilalta, jonka Einon isoisä, rusthollari Fredrik Takkula oli hankkinut vuonna 1872 pakkohuutokaupasta ottaen samalla nimekseen Jutikkalan vallinneen tavan mukaisesti. Isoisä oli avioliitossa Justina Serafia Birkman-Tavelan kanssa. Ennen vuoden 1918 torpparilakia kartanoon kuului 750 hehtaaria maata, joista 150 hehtaaria oli peltona. Fredrikin poika, Kaarle muutti sitten sukunimensä Rinteeksi ja näin siis myös Kaarlen poika Eino oli 23-vuotiaaksi asti Eino Rinne, kunnes otti isoisänsä sukunimen, Jutikkalan jälleen käyttöön.

Kuvia Jutikkalan kartanosta.



Fredrik Jutikkalan poika, Kaarle Fredrik (s. 14.6.1863 Huittinen ja k. 22.6.1923 Sääksmäki) oli filosofian maisteri, kirjallisuuden suomentaja sekä tilanomistaja, joka avioitui vuonna 1893 opettaja Hilma Maria Hagelbergin (1869-1948) kanssa. Avioparille syntyi kolme lasta: Ossian, Eino ja Elsa Maria. Lakitieteen kandidaatti Ossi Rinne jatkoi isänsä Kaarlen kuoleman jälkeen Jutikkalan kartanon omistamista vuodesta 1923 lähtien aina vuoteen 1979 asti. Tytär Elsa avioitui kirjallisuustutkija ja professori Johannes Vihtori Lehtosen (s. 5.12.1883 Hollola ja k. 23.5.1948 Helsinki) kanssa, ja leskeksi jäätyään muutti samaan talouteen - tytär Helena Maria (Maija) Lehtonen (s. 10.1.1924 Helsinki ja k. 20.11.2015 Helsinki) muutti myös - Eino Jutikkalan kanssa hoitaen tämän taloutta. Maija Lehtosesta tuli sittemmin professori, opettaja ja kirjallisuustutkija, joka testamenttasi koko omaisuutensa (neljä miljoonaa euroa) Helsingin yliopistolle.
Professori Gunnar Suolahti.

Nuori Eino herätti jo nuorena huomiota erinomaisella muistillaan ja nopealla oppimisellaan. Sääksmäen kansakoulun jälkeen Eino laitettiin Turun suomalaiseen lyseoon, jossa rehtorina oli Einon tädin mies Iivari Valdemar Vanaja (ent. Wallenius, s. 30.9.1869 Hämeenlinna ja k. 17.2.1937 Turku). Eino valmistui ylioppilaaksi Turun suomalaisen lyseon klassiselta linjalta vuonna 1926 neljällä laudaturilla (äidinkieli, reaali, saksa ja ruotsi) ja kahdella cum laude approbaturilla (matematiikka ja latina). Syksyllä 1926 Eino aloitti opiskelun Helsingin yliopistossa aluksi pääaineenaan kansantaloustiede. Varsin pian pääaine vaihtui kuitenkin Suomen ja Skandinavian historiaan. Eino otti esikuvakseen Suomen ja Skandinavisen historian professori Gunnar Wilhelm  Suolahden (vuoteen 1906 Palander, s. 16.9.1876 Hämeenlinna ja k. 26.12.1933 Helsinki). ”Suolahti laajensi Suomen historiantutkimuksen piiriä sisältämään kollektivistisesti käsitellyn yhteiskunnan, jokapäiväisen elämän ja mentaliteettien historian”, kuvaili Eino esikuvaansa. Suolahti opiskeli vuosina 1898-1899 Leipzigissa Karl Lamprechtin (s. 25.2.1856 Jessen ja k. 10.5.1915 Leipzig) oppilaana, jolta omaksui kollektiivisen historiantulkinnan - tätä kutsuttiin myös kulttuurihistorialliseksi metodiksi.

Einon opinnot sujuivat edelleen nopeasti ja hän valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1929 kirjoitettuaan pro gradu-työn Sääksmäen viljelyhistoriasta. Hän suoritti laudatur-arvosanat Suomen historiasta, kansantaloustieteestä sekä arkeologiasta maisterintutkintoa varten. Vuonna 1932 Eino Jutikkala väitteli filosofian tohtoriksi kaksiosaisella väitöskirjalla Läntisen Suomen kartanolaitos Ruotsin vallan viimeisenä aikana. Tohtoriksi väitellessään Jutikkala oli vasta 24-vuotias. Helsingin yliopisto sai Eino Jutikkalan historian dosentiksi vuonna 1932. Jutikkala hankki itselleen pedagogisen pätevyyden auskultoimalla Helsingin normaalilyseossa vuonna 1936.
Presidentti Risto Ryti.
Johan Wilhelm Rangell.


Terveydellisistä syistä Eino Jutikkala vapautettiin asepalveluksesta ja hän suoritti palvelun väestönsuojelutehtävissä. Talvisodan aikana hänet otettiin nopeasti valtion tiedotuskeskukseen avustamaan ulkomaisia sotakirjeenvaihtajia. Jatkosodan aikana Jutikkala toimi Valtion tiedotuskeskuksen tuotantotoimiston johtajana. Tehtävänä oli tuottaa propagandistisia artikkeleita lehdille ja radioon. Jutikkalan toimistossa toimi tuolloin monia nimekkäitä kirjoittajia, kuten esim. Mika Waltari, Lauri Viljanen, Elmer Diktonius ja Toivo Pekkanen.
Lauri Aadolf Puntila.

Presidentti Risto Rydin (s. 3.2.1889 Huittinen ja k. 25.10.1956 Helsinki) ajatuksesta lähti liikkeelle sodan aikana kirjahanke, Finnlands Lebensraum. Kirjan kirjoittajat valjasti pääministeri ja lakitieteen lisenssiaatti Johan Wilhelm Rangell (s. 25.10.1894 Hauho ja k. 12.3.1982 Helsinki) apulaisenaan poliittinen sihteeri Lauri Aadolf Puntila (s. 24.8.1907 Hattula ja k. 24.5.1988 Helsinki). Kirjan kirjoittamisesta vastasivat maantieteen professori Väinö Auer (s. 7.1.1895 Helsinki ja k. 20.3.1981 Helsinki), kansantieteen professori Kustaa Vilkuna (s. 26.10.1902 Nivala ja k. 6.4.1980 Kirkkonummi) sekä Eino Jutikkala. Kirja kirjoitettiin suoraan saksankielelle ja kirjaa oli tarkoitus käyttää "tieteellisenä" perusteluna Suomen aluevaatimuksille sen jälkeen, kun Saksa olisi ensin miehittänyt Neuvostoliiton. Auer kirjoitti kirjan maantieteelliset perustelut ja Vilkuna taas katsoi asioita kansantieteen kannalta. Jutikkalan tehtävä oli hankkia perustelut väestötieteen kannalta. Perusteluissaan hän katsoi Suomen olevan leveyspiirinsä tiheimmin asuttua aluetta, jossa väestö lisääntyisi kaikista Pohjoismaista ylivoimaisesti nopeimmin. Siksi idästä tarvittaisiin lisää elintilaa. Alunperin kirjan nimeksi suunniteltiin Das Geographische und Geschichtliche Finnland - Maantieteellinen ja historiallinen Suomi. Saksalainen kustantaja Alfred Metzner Verlag laittoi kirjan nimeksi kuitenkin Finnlands Lebensraum ja kirjailija Yrjö von Grönhagen (s. 2.10.1911 Pietari ja k. 17.10.2003 Helsinki) lisäsi kirjaan vielä kansallissosialistisia ajatelmia ja Adolf Hitler -sitaatteja.
Yrjö von Grönhagen.

Vuonna 1947 Eino Jutikkala nimitettiin Suomen historian henkilökohtaiseksi ylimääräiseksi professoriksi filosofiseen tiedekuntaan. Vuodesta 1950 lähtien Eino Jutikkala hoiti neljä vuotta valtiotieteellisen tiedekunnan taloushistorian henkilökohtaista ylimääräistä professuuria. Vuonna 1954 Jutikkala nimitettiin Suomen historian professoriksi Jalmari Jaakkolan jälkeen Helsingin yliopistoon ja tästä virasta hän jäi eläkkeelle vuonna 1974. Eino Jutikkala hoiti myös vuosina 1960-66 filosofisen tiedekunnan historiallis-kielitieteellisen osaston varadekaanina sekä dekaanina vuosina 1966-69.

Eino Jutikkalan moniin luottamustoimiin lukeutui mm. Historiallisen yhdistyksen puheenjohtajuus vuosina 1934-46, Historiallisen Aikakirjan päätoimittajuus vuosina 1970-82 ja Helsingin kaupungin historiakomitean puheenjohtajuus vuosina 1964-91. Kesät Jutikkala vietti aina Jutikkalan kartanossa ja hän asui pitkään Etu-Töölössä, josta muutti vuonna 1963 Ullanlinnaan, osoitteeseen Merikatu 3; asunto oli ostettu Gunnar Suolahden veljen, kansleri Viktor Hugo Suolahden (s. 7.10.1874 Hämeenlinna ja k. 23.2.1944 Helsinki) perikunnalta. Eino Jutikkalalle myönnettiin akateemikon arvonimi ensimmäisenä suomalaisena historiantutkijana vuonna 1972.
Arvi Korhonen, Eino Jutikkala ja Jalmari Jäntti luovuttavat Historian käsikirjaa presidentti J. K. Paasikivelle vuonna 1949.

Eino Jutikkalan keskeistä tuotantoa ovat mm. kirjat Läntisen Suomen kartanolaitos Ruotsin vallan viimeisenä aikana I-II (1932), Sääksmäen pitäjän historia (1934), Suomen historia lukioluokkia varten (Yrjö Oran kanssa, 1936), Suomen postilaitoksen historia (1938), Vääksyn kartanon historia (1939), Finnlands Lebensraum (Väinö Auerin ja Kustaa Vilkunan kanssa, 1941), Finnland, der Vorposten Europas im Norden (Oskari Väänäsen kanssa, 1941), Suomen talonpojan historia (1942), Die Bevölkerung Finnlands in den Jahren 1721-49 (1945), Puoli vuosisataa elintarviketeollisuutta I-II (1945-50), Suomen historian kartasto (1949), Uudenajan taloushistoria (1953), Turun kaupungin historia I-II !1957), Suomen historia (Kauko Pirisen kanssa, 1962), Suomen kansanedustuslaitoksen historia IV:1 (1962), Pohjoismaisen yhteiskunnan historiallisia juuria (1965), Suomen poliittinen historia 1809-1975 II (Viljo Rasilan ja Keijo Kulhan kanssa, 1976), Scandinavian Atlas of Historic Towns 1-2, II 1 (1977-90), Talonpoika, aatelismies, kruunu (1979), Tampereen historia 1905-45 (1979), Kuolemalla on aina syynsä: Maailman väestöhistorian ääriviivoja (1987), Yhteistyötä yli Pohjanlahden (1992), Valtion tiedotuslaitoksen salainen satakronikka (1997).
Eino Jutikkala.

Teoksia, joita Eino Jutikkala on ollut toimittamassa ovat mm. Suomen kulttuurihistoria I-IV (1933-36), Suomen kartanot ja suurtilat I-III (Gabriel Nikanderin kanssa, 1939-45), Hämeen historia I-VIII (1948-86), Längelmäveden seudun historia I-II )1949-54), Presidentin päiväkirja I-II (1967-68), Suomen taloushistoria I (Yrjö Kaukiaisen ja Sven-Erik Åströmin kanssa, 1980) ja Suomen maatalouden historia I (Anneli Mäkelä-Alitalon ja Viljo Rasilan kanssa, 2003). Eino Jutikkala kuoli 99-vuotiaana 24.12.2006 Helsingissä ja hänet on haudattu Sääksmäen hautausmaalle omien vanhempiensa viereen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti