Tämänkertainen tarinani voisi alkaa vaikka Sveitsistä, toisaalta liikkeelle voisi lähteä myös Smålannista, Ruotsista; joka tapauksessa tarina kuljettaa lukijaansa Oulun raukoilta rajoilta meren ääreen Helsinkiin ja lopulta Kirkkonummen huvilayhteisöön 1900-luvun alkuun.

Sveitsissä syntyi 29.12.1821 Eduard Peter Fatzer (nimi muuttui vasta myöhemmin muotoon Fazer), joka jäi isän ja äidin - Johann Joachim Fatzer ja Anna Barbara Kopp - kuoltua vuonna 1840 täysin orvoksi. Eduard lähti tuolloin kotiseudultaan Romanshornista, Thurgaun kantonista  turkiskauppiaan oppiin Venäjälle, Pietariin. Näihin opintoihin kuului kisällivaellus, jonka Eduard suoritti Saksassa. Hän tutustui oppipoikana räätälimestari Ernst Flohriin, jonka muassa kulkeutui Suomen Helsinkiin 27.11.1844. Muutamassa vuodessa Eduard oli jo Suomen kansalainen ja hän sai myös turkkurinoikeudet sekä perusti turkkuriliikkeen Helsinkiin vuonna 1849. Syyskuussa 1851 Eduard ja Anna Dorothea Haunhardtin vihki Eduardin kotikunnan kirkkoherra. Vaimoksi kirkkoherra oli lämpimästi suositellut omaa tytärtään, kun Eduard oli sitä häneltä kirjeitse tiedustellut. Häitä edelsi kolmen viikon tutustuminen Lyypekin kaupungissa.

Arkkitehti Johan Carl Ludvig Engel.

Saksasta oli Helsinkiin kutsuttu vuonna 1815 arkkitehti Johan Carl Ludvig Engel (s. 3.7.1778 Berliini ja k. 14.5.1840 Helsinki), joka Helsingin uudelleenrakennuskomitean arkkitehtina ja myöhemmin Intendentinkonttorin johtajana pisti koko keskeisen kaupungin uusiksi uusklassiseen empiretyyliin. Keisarillisen yliopiston päärakennus Senaatintorin toisella laidalla vihittiin käyttöön jo vuonna 1832 ja Nikolainkirkko (nykyinen tuomiokirkko) taas vihittiin 15.2.1852 käyttöön. Saksalaissyntyinen Friedrich Pacius vastasi Helsingin yliopiston musiikinopetuksesta sekä kaupungin konserttitoiminnan edistämisestä. Tänne Helsingin ytimeen Edvard myös perusti turkisliikkeensä ja vuonna 1856 hän saattoi jo ostaa perheelle Aleksanterinkatu 38:n ja Kluuvikatu 3:n kulmasta talon 6 800 ruplalla. Perheeseen sikisi kaikkiaan neljä tytärtä ja saman verran poikalapsia, jotka lähes kaikki jättivät lähtemättömän jälkensä kulttuuri- ja talouselämän vaikuttajina Suomessa.

Toiseksi nuorin poika, Konrad Georg Fazer (1864-1940), otti alkuun isänsä turkisliikkeen hoitaakseen. Musiikki kuitenkin selvästi enemmän kiinnosti häntä taitavana viulistina ja usein hän soitti kamarimusiikkia ja tuurasi Robert Kajanuksen orkesterissa. Opintojaan suorittaessaan Pietarissa Konrad oli tutustunut nuoreen ranskalaiseen nimeltä Jeanne Barrault ja helmikuussa 1887 heidät vihittiin. Saman vuoden marraskuussa tämä perhe sai ensimmäisen lapsen, Lilla Elisabethin, Kluuvikatu 3:ssa. Pari vuotta myöhemmin Lilla sai pikkuveljen, Johan Georgen.

Friedrich Richard Faltin.

Jo seitsemänvuotiaana aloitti musiikkiopintonsa Saksassa Friedrich Richard Faltin (s. 5.1.1835 Danzig ja k. 1.6.1918 Helsinki), josta aikanaan tuli musiikkipedagogi, säveltäjä, urkuri ja kapellimestari. Hän sai opintonsa päätökseen Leipzigin konservatoriossa vuonna 1856 ja matkusti Suomeen. Aivan aluksi hän toimi Suomessa Viipurissa musiikinopettajana, kunnes vuonna 1869 muutti Helsinkiin ja ryhtyi Nikolainkirkon (nyk. Helsingin tuomiokirkon) urkuriksi vuoteen 1913 asti, yli 40 vuoden ajaksi. Faltin toimi vuosina 1870-1879 Suomalaisen Oopperan kapellimestarina, vuodet 1871-1896 vierähtivät musiikinopettajana Helsingin yliopistossa ja vuodesta 1882 hän ennätti vielä opettaa urkujensoittoa Helsingin musiikkiopistossa. Professorin arvonimi hänelle myönnettiin vuonna 1896. Richard Faltin perusti vuonna 1870 oman pianoliikkeen Helsinkiin; tämän pianoliikkeen hän myi kuitenkin vuonna 1896 oululaiselle filosofian maisterille, Robert Emil Westerlundille.

Smålannista oli vuonna 1806 muuttanut Suomeen Westerlundin suku; Emil Westerlund piti Oulun Vanhaa Apteekkia ja perheessä oli kahdeksan lasta. Emil Westerlundin isä, ruukinpatruuna Anders Westerlund oli Carl Mikael Bellmanin hyvä ystävä ja Anders kuului myös Aurora-seuraan. Tämän kulttuuriseuran perustivat Turussa Henrik Gabriel Porthan ja Johan Lilius ja tämä seura julkaisi ensimmäistä sanomalehteä Suomessa, Tidningar Utgifne Af et Sällskap i Åbo. Tämä seuran raunioille perustettiin vuonna 1790 Turun Soitannollinen Seura, Suomen vanhin sinfoniaorkesteri. Apteekkari Emil Westerlundin perheen ainut poika ja nuorin lapsista, Robert Emil Westerlund (s. 15.1.1859 Oulu ja k. 5.6.1922 Helsinki) osti isältään apteekin ja hoiti sitä tämän kuolemaan asti eli vuoteen 1896. Robert Westerlund opiskeli maisteriksi vuonna 1882 kasvitieteistä ja sai vuonna 1883 farmaseutin paperit. Vuonna 1887 hän oli jo proviisori. Robert avioitui vuonna 1884 varakkaaseen Oulun tervaporvareiden sukuun kuuluvan Helena Emilia Pentzin (1860-1910) kanssa ja he saivat yhdessä kolme poikaa: Leopold Emil (s. 25.4.1885 ja k. 1953), Gustaf Leonard (s. 6.7.1886 ja k. 28.10.1928 Helsinki) ja Karl Torsten (s. 27.7.1888 Helsinki ja k. 1953).

Robert Westerlundilla oli vahva musiikkitausta ja hän toimi jo Oulussa ollessaan sekakuoronjohtajana. Isänsä kanssa Robert järjesti Oulussa konsertteja ja olivat monin tavoin kaupungin teatteri- ja musiikkialan mahdollistajia; he saivat aikaan mm. teatterirahaston perustamisen. Robert Westerlund toimi Oulussa Richard Faltinin pianomakasiinin asiainhoitajana. Kun Robert E. Westerlund vuonna 1896 muutti Helsinkiin, hän osti professori Richard Faltinilta pianoliikkeen kaupungista.

Vuonna 1894 Konradin isä Edvard kuoli ja Konrad pääsi vaihtamaan kauan haaveilemaansa musiikkimaailmaan liiketoimintansa. Joulukuussa 1884 oli Anna Melan perustanut ensin asuntonsa yhteyteen nykyiselle Mannerheimintielle (sittemmin kaupan käydessä jo paremmin Aleksanterinkatu 11:een) musiikkiliikkeen. Hänen kuoltuaan liike jäi käytännössä Annan sisaren hoitoon (Anna testamenttasi liikkeensä sisaren alaikäisille lapsille), joka taitamattomuuttaan päätti myydä liikkeen. Vuonna 1897 lyöttäytyivät Konrad Fazer ja Robert Emil Westerlund yhteen ja ostivat tämän musiikkiliikkeen. Näin tuli perustetuksi Helsingfors Nya musikhandel, f. d. Melan, ägare Fazer & Westerlund.

Uusi musiikkikauppa lähti alusta alkaen hyvin käyntiin; nuottien kustannustoiminta oli vireää ja Suomen säveltäjistä ainakin Sibelius, Merikanto, Järnefelt, Melartin ja Palmgren saivat teoksiaan kustannettuna nuoteiksi. Ensin alkuun piano- ja laulunuotteina, sitten myös kuoroteoksia ja esim. torviseitsikoille tarjottiin uutta esitettävää. Tehtäväkentät olivat tarkoin jaettu osakkailla; Konrad hoiti soitinpuolen ja varsinaisen liiketoiminnan johdon, kun Robertille jäi kustannustoiminta. Varsin pian huomattiin Konradin työpanoksen olevan suurempi ja hän saikin näin tuloksesta kaksi kolmasosaa. Kuitenkin vuonna 1904 Westerlund päätti myydä oman osuutensa musiikkiliikkeestä Fazerille ja jatkoi oman musiikkiliikkeen nimissä liiketoimintaansa.

Ylikapellimestari ja nuottikustantaja Alexei Apostol.

Westerlundin perheen asunto Helsingissä sijaitsi Kauppatorin liepeillä, Helenankadun ja Pohjoisesplanadin kulmassa. Alkuperäinen Westerlundin musiikkimakasiini sijaitsi myös Kauppatorin laidalla osoitteessa Pohjoisesplanadi 7. R.E. Westerlund haali nopeasti hallintaansa laajan kustannusmateriaalin; hän sai ostaa mm. musiikkimajuri ja Suomen sotilassoittokunnan ensimmäisen ylikapellimestarin, musiikkikauppiaan Alexei Apostolin (s. 6.1.1866 Ateena ja k. 20.6.1927 Helsinki) - Apostol toimi jonkin aikaa myös Helsingin kaupunginorkesterin taloudenhoitajana ja apulaisjohtajana - ja Axel E. Lindebergin nuottikustantamot. Westerlundin musiikkiliikkeellä oli pian myös sivuliikkeitä Tampereella (Koskikatu 7)ja Turussa (Eerikinkatu 11). Sivuliikkeitä oli sittemmin myös Oulussa (Asemakatu 15), Jyväskylässä (Kauppakatu 25) sekä Vaasassa (Hovioikeudenpuisto 12, myöh. Vaasanpuisto 20).

Arkkitehti Eliel Saarinen.

Musiikkikustantaja Robert E. Westerlund jatkoi taloudellista tuentaa myös Helsingissä; hän oli mukana rahoittamassa säveltäjä ja kapellimestari Robert Kajanuksen (s. 2.12.1856 Helsinki ja k. 6.7.1933 Helsinki) ja Helsingin kaupunginorkesterin kiertuetta mm. Pariisin maailmannäyttelyyn vuonna 1900. Musiikki-ihmisille kokoontumispaikaksi Westerlund teetätti vaurastumisensa myötä jugendhuvilansa Hvittorpin, Kirkkonummelle. Tanskalainen säveltäjä ja kriitikko Charles Kjerulf (s. 22.3.1858 ja k. 22.8.1919) oli ensimmäinen ulkomainen vieras Westerlundin huvilassa, joka rakennettiin vuosina 1901-1904. Villa Hvittorp valmistui Gasellius-Lindgren-Saarinen-arkkitehtitoimiston suunnitelmien pohjalta; tilaus tehtiin arkkitehtitoimistolle, mutta Gottlieb Eliel Saarisen (s. 20.8.1873 Rantasalmi ja k. 1.7.1950 Bloomfield Hills, Michigan, Yhdysvallat) käden jälki näkyy huvilassa erityisen voimakkaasti. Samaan aikaan Villa Hvittorpin kanssa valmistuivat mm. suunnittelijoiden omaan käyttöön tekemä Hvitträsk Kirkkonummelle ja Suur-Merijoki Viipurin maalaiskuntaan. Villa Hvittorpin miljööstä nauttivat sangen usein myös taiteilijat, kuten Aino Achté (s. 24.4.1876 Helsinki ja k. 8.8.1944 Vihti), Robert Kajanus, Jean Sibelius (s. 8.12.1865 Hämeenlinna ja k. 20.9.1957 Ainola) ja Selim Palmgren (s. 16.2.1878 Pori ja k. 13.12.1951 Helsinki). Arkkitehti Herman Gesellius nähtiin huvilalla myös usein. Villan keskikerrokseen valmistui musiikkisali, joka varustettiin flyygelillä, takalla ja kiinteällä sohvanurkkauksella lasimaalauksineen.

Villa Hvittorpin jugendhuvila Kirkkonummella.

Alakerran ison ruokasalin eli holvihallin seinämaalaukset teki alkuaan Väinö Alfred Blomstedt (s. 1.4.1871 Savonlinna ja k. 2.2.1947 Helsinki) ja myöhemmin ne on korvattu taidemaalari Gunnar Theodor Clèmentin (s. 27.3.1907 Turku ja k. 2.11.1982) kukka-aiheisilla koristemaalauksilla. Huvila tarkoitettiin kokonaistaideteokseksi, jossa arkkitehtuuri liittyy saumattomasti taide-esineisiin ja kalusteisiin. Taiteilija Eric O. W. Ehrström (1881-1934) suunnitteli kupari- ja pronssitaonnat salin takassa, ulko-ovessa ja muissa talon yksityiskohdissa. Alakerran vuolukiviuunin suunnitteli Jarl Eklund ja sen kylkeen maalasi myöhemmin Ingeborg Bergroth linnanneitoaiheisen "Serenadin". Hvittorpin alkuperäiset maalaus- ja lasitustyöt teetettiin Salomo Wuorion liikkeellä. Lähes jokaisessa huvilan huoneessa oli alkujaan persoonalliset kaakeliuunit. Osa kaakeliuuneista purettiin vuonna 1940.

Kun katselet Villa Hvittorpia järven puolelta, voit saada vaikutuksen sen linnamaisuudesta; talossa on torni ja useita ulokkeita sekä kolme kerrosta. Talo on rakennettu rinteeseen ja rannasta pääsee siltaa pitkin yli ruopatun salmen saareen, joka on tehty varta vasten. Tässä saaressa sijaitsi alkujaan kuvanveistäjä Robert Stigellin (s. 14.5.1852 ja k. 1.12.1907 Helsinki) Haaksirikkoiset-veistos. Alkuperäinen Haaksirikkoiset-veistos nousi vuonna 1898 Helsingin Tähtitorninmäelle ja siihen liittyi paljon poliittista symboliikkaa sortovuosien vuoksi. Rannassa sillan kupeessa sijaitsee torni, jossa toimi vesi- ja sähkölaitos.

Kasvitieteilijänä Robert Emil Westerlund oli jo kiinnostunut puutarhasta, joten Hvittorp sai ympärilleen melkoisen puutarhan. Westerlund toimi useiden vuosien ajan Helsingin kaupungin puutarhalautakunnan jäsenenä. Hvittorpin puutarhasuunnittelusta oli vastuu jätetty Helsingin kaupunginpuutarhuri Svante Olssonille ja huvilan puutarhurina Westerlundin aikaan toimi Hjalmar Olsson. Huvilan massiivisissa rautaporteissa oli kukkokuviot, jotka toistuivat myös rakennuksen lasimaalauksissa. Kokonaistaideteosvaikutelmaa särki varmaankin se, että Westerlundilla oli sangen kirjava sisustusmaku ja hän keräilijänä haali huvilaansa melko kirjavaa tavaraa.

Lopulta kuitenkin taloushuolet tekivät Villa Hvittorpin ylläpidon mahdottomaksi; ensimmäinen maailmansota toi omat murheensa talouteen, eikä musiikkikauppakaan jäänyt osattomaksi taloushuolista. Westerlundin vaimon äveriäs suku Oulusta oli jo auttanut Villa Hvittorpin rahahuolissa, mutta Westerlund päätti myydä huvilansa 4.8.1914 Alexander Napoleon Brennerille

Brenner oli toiminut alkuun merimiehenä ja purjehtinut ainakin San Franciscoon ja Melbourneen asti. Sen jälkeen hän siirtyi rautateille töihin. Myöhemmin hän piti asemaravintolaa sekä Helsingissä F. Forsströmin ravintolaa osoitteessa Fabianinkatu 27. Brenner rakennutti vielä talon Helsinkiin Tähtitorninkadun ja Vuorimiehenkadun kulmaan ja tämän talon piirsi arkkitehti Carl Ricardo Björnberg (s. 9.8.1861 Pori ja k. 20.2.1917 Helsinki). Brenner myös osti Helsingin seudulla ja myi huviloita, ennen Hvittorpin hankintaa. Brennerin perheen asuntona Hvittorp toimi vuoteen 1916 asti ja 12.8.1916 Brenner myi huvilan toiselle liikemiehelle, 26-vuotiaalle Aleko Liliukselle.

Aleko Axel August Eugen Lilius (s. 2.4.1890 Pieteri ja k. 24.6.1977 Helsinki) oli elämänsä aikana monessa mukana; hän jopa tituleerasi itseään seikkailijaksi. Myöhemmin hän toimi kansainvälisestikin lehtimiehenä, kirjailijana ja valokuvaajana. Hänet muistetaan nuorenamiehenä erityisesti Uudenkaarlepyyn rautatien ostamisesta käteisellä. Kiskot hän kauppasi venäläisille ja kaluston eri rautatieyhtiöille. Hän teki samalla kulttuuriteon, sillä hän kuvasi radan kaluston tarkasti ja näitä kuvia on myöhempi historiankirjoitus pystynyt hyödyntämään. Samoin hän myi venäläisille Ruotsista hankkimansa kaksi satamajäänsärkijää. Hän varusti sota-aikana ambulanssin, josta häntä kiiteltiin. Kaupoissa hän käytti hyväkseen erinomaisia suhteita venäläisiin tahoihin. Vuonna 1911 Aleko Lilius lähti Yhdysvaltoihin. Hänellä oli myös pankki, Helsinfors Privatbanken. Vuonna 1916 Lilius oli Suomessa eniten veroja maksaneiden joukossa. Aktiivisesti Lilius oli Suomen hommaamassa ruotsalaista kuningasta ja vuonna 1917 hän sai Persian konsulin arvon. Lilius teki myös kauppaa eläimillä eläintarhoille. Liiketoimissaan hän ajautui kuitenkin konkurssiin vuonna 1919, jonka jälkeen hän ryhtyi toimittajaksi.

Liliuksen aikana Hvittorpissa vietettiin loistavaa elämää. Liliuksen perheessä oi kaksi lasta, Birgit ja Lennart, joilla oli kotieläimenä huvilalla karhunpentu. Aikaisemmista kuvista näkyy, kuinka talon etupiha on ollut järvenpuolella ja metsänpuolella oli kaksi avokuistein varustettua sisäänkäyntiä. Nämä kaksi ovea on sittemmin poistettu ja sisäänkäynnin paikkaa vaihdettu. Tämän toisen sisäänkäynnin kohdalla on puolipyöreä terassi. Järvenpuolelta talosta on purettu tornin viereinen savupiippu, torniin on tehty peltikate ja toisen kerroksen musiikkisalin ulkoparveketta ei enää ole. Aiemmin vuoraamattomat hirsiseinät saivat tässä yhteydessä vuorauksen vaakalaudoituksella. Huvilan puutarhasta Liliuksen aikana pidettiin myös hyvää huolta ja heillä oli sitä varten oma puutarhuri. Huvilan nuori isäntä harrasti itse mm. öljyvärimaalausta.

Konkurssinsa jälkeen Lilius vietti kolmekymmentä vuotta varsin värikästä elämää Yhdysvalloissa hankkien maan kansalaisuudenkin. 1950-luvulla Lilius asui Marokossa ja vuodesta 1958 hän alasi taas Helsinkiin, jossa toimi mm. maalarina. Aleko Lilius oli avioliitossa puhetekniikan  ja lausunnan opettaja Ebba Alma Naemi Liliuksen (o.s. Jacobsson, 1888-1970) kanssa, joka toimi 18 vuotta Yleisradion kuuluttajana 1920-luvulta lähtien. Aleko Lilius vietti seikkailijan elämää ainakin Afrikassa ja Aasiassa, joita hän kuvailee kirjoissaan. 1920-luvula hän matkusti mm. kielitieteilijä Rodolfo R. Schullerin (1873-1932) matkassa valokuvaajana Meksikossa.

Ebba ja Aleko Lilius myivät Villa Hvittorpin 24.11.1917 autokauppias Sergei Nikolajeff jr:lle (s. 6.5.1878 Helsinki). 4.2.1981 Nikolajeff sai lainhuudon, mutta kaupan ehdot eivät ilmeisesti toteutuneet, joten Liliukset myivät 12.6.1918 huvilansa Robert E. Westerlundin pojalle, varatuomari Gustaf Leonard Westerlundille (s. 6.7.1886 ja k. 28.10.1928 Helsinki). Gustaf oli naimisissa kunnallispoliitikko, varatuomari ja pankinjohtaja Johan Alfred Norrménin (s. 22.4.1858 Ylöjärvi ja k. 6.7.1942 Helsinki) nuoremman tyttären, Anna Margarethan (s. 25.2.1893 ja k. 29.11.1956) kanssa. Autokauppias Nikolajeff taas myi yhtiönsä vuonna 1918 ja lähti Nizzaan - hänellä oli siellä huvila, Villa Huovila - hoidattamaan terveyttään. Ranskassa hän kuolikin jo 42-vuotiaana 30.6.1920 ja hänet on haudattu Helsinkiin Hietaniemen ortodoksiselle hautausmaalle. Nikolajeffin kauppiassuku saapui Suomeen jo 1820-luvulla ja Sergei Nikolajeffin isä piti vaimonsa kanssa Helsingissä ravintola Gambrinia Fabianinkadulla. Sergei Nikolajeff toi vuosina 1906-1913 Suomeen n. 700 autoa, mikä oli yli puolet kaikista ennen ensimmäistä maailmansotaa maahantuoduista autoista. Näiden automerkkien joukossa oli mm. Opel, Adler, Oldsmobile, Benz, Minerva, Studebaker ja Mercedes-merkkisiä autoja. Nikolajeffin autoliikkeen palveluihin lukeutui myynnin ohella huolto, polttoaineen ja renkaiden myynti sekä ajo-opetus. Sergei Nikolajeff myi tosin myös venemoottoreita sekä kirjoitus- ja laskukoneita asiakkailleen ja perusti vuonna 1911 huonosti menestyneen taksiyhtiön sekä toi vuona 1910 Suomeen Ranskasta maamme ensimmäisen lentokoneen, jonka myi tamperelaiselle kuvanveistäjä Karl Adolf Aarniolle (s. 9.9.1879 Tyrvää ja k. 28.12.1918 Tyrvää).

Anna Margaretha Westerlund, myöhemmin Procopé.

Varatuomari Gustaf Westerlundin väitöskirjaa ei hyväksytty, ja hän herätti Helsingissä huomiota nuorena liikejuristina. Laivateollisuuden piirissä Gustaf Westerlund menestyi huonosti ja hän sai raha-asiansa sotkettua niin taitavasti, että Hvittorpin kanssakin tuli vaikeuksia. Samanaikaisesti Hvittorpin kanssa Gustaf Westerlund omisti myös Främnäsin eli Hulluksen tilan Masalassa. Apuun saatiin onneksi appi, Alfred Norrmén. Villa Hvittorp vaihtoi jälleen omistajaa 250 000 markalla. Samassa yhteydessä pankinjohtaja Ivar Wasastjerna sai ostaa Hvittorpista erotetun maa-alueen. Alfred Norrmén vielä painosti nuorimman tyttärensä, Anna Margarethan (s. 25.2.1893 Helsinki ja k. 29.11.1956, myöhemmin Procopé) vuonna 1926 eroamaan Gustaf Westerlundista. Gustaf jäi hoitamaan viimeisinä vuosinaan R. E. Westerlundin perustaman musiikkiliikkeen hallituksen puheenjohtajan tehtäviä.

Villa Hvittorpin uusi isäntä, Alfred Norrmén kuului aatelissukuun; hänen isänsä oli senaattori ja salaneuvos Oscar Norrmén ja äiti oli Selma Emelie Stjernvall. Alfred valmistui hovioikeuden auskultantiksi vuonna 1880 ja työskenteli asianajajana Helsingissä vuodet 1882-1890. Tämän jälkeen hän siirtyi vuonna 1862 perustetun Suomen Yhdyspankin johtokunnan jäseneksi, josta siirtyi pankin pääjohtajaksi vuonna 1907. Vuonna 1913 hän joutui eroamaan pankinjohtajan paikalta, kun ei ollut kuunnellut varoituksia ja viestejä pankin Tampereen konttorin johtajasta, Nils Idmanista.

Konttorinjohtaja Nils Idman.

Nils Idman (s. 23.9.1858 Messukylä ja k. 6.3.1944 Helsinki) teki Suomen taloushistorian suurimpiin kuuluvan kavalluksen pankista ja jäi siitä kiinni vuonna 1912. Pankin Tampereen konttoriin tehtiin yllätystarkastus ja todettiin pankin sisäisen valvonnan pettäneen täysin. Idman sai kavallettua Suomen Yhdyspankilta n. 8,6 miljoonaa markkaa, nykyrahaksi muutettuna n. 30 miljoonaa euroa. Rahasumma vastasi melkein kymmentä prosenttia Suomen suurruhtinaskunnan silloisesta budjetista. Kavaltamillaan rahoilla Idman rakennutti Tampereelle Hatanpään kartanon viereen rannan ääreen uusgoottilaisen huvilan, jonka hinnan on arvioitu olleen puolet Tampereen tuomiokirkon kustannuksista. Tapauksen vuoksi yksi pankinjohtajista teki itsemurhan. Idman sai toimistaan 10 vuotta kuritushuonetta, mutta Turun hovioikeus ja senaatti pidensivät tuomion 15 vuodeksi. Keisariperhe Romanovien 300-vuotisen vallassaolon kunniaksi annetun julistuksen ja joukkoarmahduksen vuoksi hän joutui lopulta olemaan vankilassa vain seitsemän vuotta.  

Villa Idman eli Nils Idmanin Hatanpään huvila Tampereella.

Nils Idman oli Hatanpään kartanonisännän, senaatin kamarikirjuri Karl Gustaf Idmanin ja Beata Sofia Gustava Mellinin neljänneksi vanhin lapsi, joka kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1876. Helsingin yliopistosta hän valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1880 ja maisteriksi vuonna 1882 sekä  molempien oikeuksien kandidaatiksi 1884. Idman tuli Pohjoismaiden Osakepankin Tampereen konttorin alijohtajaksi vuonna 1885 ja konttorinjohtajaksi hän pääsi vuonna 1890. Nils Idman avioitui vuonna 1887 Anna Sidonia Alfthanin kanssa.

Alfred Norrmén toimi aatelissäädyn edustajana kaikilla valtiopäivillä vuosina 1885-1905 ja vuosina 1888-1889 Helsingin kaupungin rahatoimikamarin puheenjohtajana. Hän oli Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen vuosina 1890-1918 ja valtuuston puheenjohtaja vuosina 1904-1918. Hän toimi myös Pörssiklubin ensimmäisenä hallituksen puheenjohtajan vuonna 1910 ja vuodesta 1928 lähtien kuolemaansa saakka istui Finlayson & Co:n johtokunnan puheenjohtajana; tässä toimessa hän seurasi Lielahden kartanon - nykyinen uusrenessanssityylinen päärakennus valmistui vuonna 1893 Tampereen Lielahteen - patruunaa Wilhelm Fredrik von Nottbeckia (s. 6.3.1850), joka kuoli 10.3.1928 ja tuli haudatuksi samaan hautaan poikansa kanssa Hietaniemen hautausmaalle Helsinkiin. 

Lielahden patruuna Wilhelm Fredrik von Nottbeck.

Alfred Norrmén avioitui vuonna 1884 Eliza Ida Eva Pauliina Björksténin kanssa, joka kuoli sydänvaivoihin 15.4.1928. Alfred Norrmén omisti ja asui Katajanokalla Kanavakatu 2:n kerrostalossa. Tämän näyttävän kerrostalon suunnitteli vuonna 1897 arkkitehti Carl Theodor Höijer (s. 20.2.1843 Helsinki ja k. 31.10.1910 Helsinki). Tätä aatelisresidenssiä ei enää ole, sillä talo purettiin Alvar Aallon (s. 3.2.1898 Kuortane ja k. 11.5.1976 Helsinki) suunnitteleman Enso-Gutzeitin pääkonttorin tieltä vuonna 1960. Alfred Norrmènin omistuksessa Villa Hvittorp asuinolot kohenivat. Talo sai vesijohdon ja sähkövalot, kylpyhuonetta pääsi käyttämään ympäri vuorokauden ja talossa oli myös radio. Huvilan puutarha oli Alfred Norrménin ilonaihe ja huvila sai myös tenniskentän puutarhaan. Huvila toimi perheen kesäpaikkana ja naapureiden kanssa ei juuri oltu tekemisissä. Talvisodan vuoksi perhe vietti joulun 1939 huvilalla ja meinasi paleltua talossa. Rankan talven jälkeen kypsyi Alfred Norrmén myymään Hvittorpin 21.5.1940 insinööri Alvar Urban Bergrothille 1,4 miljoonalla markalla.

Kanavakatu 2, Helsinki - Alfred Norrménin omistama kerrostalo, joka purettiin vuonna 1960.

Alvar Bergroth (s. 25.5.1874 Turku ja k. 18.5.1955 Helsinki) oli vapaamuurari ja sai omistuksensa aikana paljon tuhoa aikaan Hvittorpissa. Vuonna 1919 hän oli ostanut Kirkkonummen Evitskogissa Kurkin tilan H. V. Sandbergilta. Hvittorp toimi Bergrothien kesäasuntona ja Helsingin kaupungissa heillä oli asunto Bulevardilla. Alvar Bergroth avioitui Ingeborg Margarete Kielerin (s. 8.5.1879 Aalborg, Tanska ja k. 22.2.1919) kanssa ja heillä oli kaksi lasta: Gunvor Onse Bergroth ja Annikki Ault (o.s. Bergroth).

Sota-aikana Villa Hvittorp vuokrattiin Ruotsin suurlähetystölle. Sodan jälkeen huvilassa oli vielä tilapäisiä vuokralaisia. Alvarin tytär, Annikki (s. 12.2.1907 ja k. 17.6.2003 West Surrey, Englanti) avioitui Englantiin Robert Eaton Aultin kanssa. Hvittorp jäi heikolle hoidolle ja alkoi rapistua hiljalleen. Kun Alvar oli kuollut vuonna 1955 huvilaa tarjottiin vielä Westerlundin suvulle, mutta kauppoja ei saatu aikaan. Uusiksi omistajiksi ryhtyivät näyttelijä ja elokuvakäsikirjoittaja Mirjam Kuosmanen (Anni Mirjami Mielikki Kuosmanen-Blomberg, s. 22.2.1915 Keuruu ja k. 5.8.1963 Helsinki) ja hänen miehensä, tuottaja, elokuvaohjaaja ja -kuvaaja Erik Blomberg (s. 18.9.1913 Helsinki ja k. 12.10.1996 Kuusjoki).

Kuvassa vasemmalta Armi Kuusela, Tauno Palo, Mirjam Kuosmanen ja Veikko Itkonen.

Mirjam Kuosmasen tunnetuin elokuva oli Valkoinen Peura vuodelta 1952, joka elokuva perustui hänen omaan aiheeseen ja jonka elokuvan pääosaa hän itse näytteli. 1950-luvulla hän laati käsikirjoituksia mm. Maria Gustaava Jotunin (vuoteen 1906 Haggrén ja vuodesta 1911 Jotuni-Tarkiainen, s. 9.4.1880 Kuopio ja k. 30.9.1943 Helsinki) novelleihin perustuvaan elokuvaan Kun on tunteet. Suurimmat taiteelliset voittonsa uransa alkuaikoina hän saavutti näyttelijänä Teuvo Tulion (alkujaan Theodor Antonius Deroschinsky-Tugai, s. 23.8.1912 Pietari ja k. 8.6.2000 Helsinki) ja Nyrki Tapiovaaran (s. 10.9.1911 Helsingin mlk ja k. 29.2.1940 Tolvajärvi) ohjauksessa. Mirjam Kuosmasen ensimmäinen merkittävä elokuvarooli oli Teuvo Tulion ohjaamassa elokuvassa Laulu tulipunaisesta kukasta (Linnankoski) Annikin rooli vuonna 1938.

Elokuvaohjaaja Teuvo Tulio.

Elokuvaohjaaja Nyrki Tapiovaara.

Uransa alkupuolella Erik Blomberg toimi lähinnä kuvaajana Teuvo Tulion ja Nyrki Tapiovaaran ohjaamissa elokuvissa. 1950-luvulla hän ryhtyi ohjaamaan myös elokuvia itse. Kansainvälinen menestyskin oli elokuva vuonna 1952 Valkoinen peura, Erikin esikoisohjaus. 1960-luvulla hän kiinnostui historiallisista elokuvista, näistä esim. vuoden 1962 elokuva Hääyö. Toivo T. Kailan kanssa hän perusti tuotantoyhtiö Elosepon, joka ennätti tuottaa viisi elokuvaa, mm.  Kaksi Vihtoria (1939), Herra Lahtinen lähtee lipettiin (1939) ja Miehen tie (1940). Myöhemmin 1960-luvulla Blomberg siirtyi tekemään televisioelokuvia. Vuonna 1966 valmistuivat elokuvat Oolannin sota ja Prahan kevät.

Elokuvaohjaaja Erik Blomberg.

Aviopari Kuosmanen-Blomberg (avioituivat vuonna 1939) muuttivat jo ränsistyneeseen Hvittorpin huvilaan vuonna 1961, mutta eivät pystyneet tekemän talon kunnostamiseksi juuri mitään. Heidän asumisensa jäi talossa myös hyvin lyhytaikaiseksi, sillä he myivät huvilan Espoon seurakunnille jo 4.1.1963. Aika pian huvilasta muuton jälkeen taiteilija Mirjam Kuosmanen kuoli. Erik Blomberg vietti viimeiset elinvuotensa Kuusjoella ja avioitui vielä Marian, puolalaisen vaimonsa kanssa.

Hvittorpin ensimmäinen rakennus oli Sommervik, jonka Robert Emil Westerlund rakennutti alueelle muutama vuosi ennen varsinaista päärakennusta. Talot ovat muutaman sadan metrin päässä toisistaan. Alkuvuosina Westerlund itsekin seurasi päärakennuksen valmistumista Sommervikin huvilan ikkunasta - näköala oli vielä tuolloin niin esteetön. Gustaf ja Maggie Westerlund vuokrasivat Sommervikin Alfred ja Eliza Norrménille vuonna 1919, kun Norrmènit olivat myyneet huvilansa Tallbackan Laajasalosta pojalleen ja kaipasivat kesänviettopaikkaa. 1920-luvulla Sommerviksta tuli Hornborgin huvila, kun asianajaja Lars Hornborg vaimonsa Kertun kanssa asettuivat sinne. Avioparin erottua, huvila jäi rouva Kerttu Hornborgin sekä poikansa Rainerin ja tyttärensä Birgitin käyttöön. Birgit Hornborg viettikin huvilassa kesiään aina vuoteen 1996 asti.

Eliel Saarinen suunnitteli huvilan rantaan myös saunarakennuksen, joka sijaitsee Sommervikin rannassa pienellä kannaksella. Saunasta sadan metrin päässä sijaitsee uimahuone, joka oli aikanaan ahkerassakin käytössä. Sauna kuului pitkään Sommervikin kiinteistöön, kunnes se vaihtui Birgit Hornborgilta Kirmo ja Irja Mikkolalle. Mikkolat myivät 1.11.1974 Espoon seurakunnille tilat 5:40 ja 5:42, yhteensä 0,6015 hehtaaria, jotka alkujaan kuuluivat nekin Hvittorpin alueeseen. Tontille on rakennettu talo, joka edelleenkin sijaitsee paikallaan ränsistyneenä. Arkkitehti Kirmo Mikkola (s. 23.5.1934 ja k. 5.5.1986) rakensi vuonna 1969 modernin koesaunan vanhan jugendsaunan viereen. Koesaunaa ei enää ole, mutta vanha jugendsauna on omalla paikallaan ja Vitträskin rannassa on vielä saunan edustalla vanha kivilaiturikin.

Arkkitehti Kirmo Mikkola.

Arkkitehdit suunnittelivat myös Hvittorpin puutarhurin talon, joka tehtiin Saariselle tyypilliseen paanuseinäiseen tyyliin. Rakennus valmistui vuonna 1904 paikalleen ja se tunnettiin Olssonin huvilana, R. E. Westerlundin aikaisen puutarhurin Hjalmar Olssonin mukaan. Hirsiseinäinen talo on myöhemmin poikkilaudoitettu, mutta yläosa on jätetty alkuperäiselle paanulaudoitukselle. Taloa on myöhemmin laajennettu; alkuperäinen avokuisti on jäänyt nykyisen sisäterassin suojiin.

Westerlund aikana istutettiin Hvittorpin alueelle kaksisataa hedelmäpuuta, paljon marjapensaita, mansikkamaa, kukkaniittyjä sekä keittiöpuutarha. Alueella oli 5,5 metriä leveä ja 19 metriä pitkä viinitalo, kasvihuone sekä ruusujen ja fuksioiden talvehtimiseen tarkoitettu varasto. Hvittorpissa viljeltiin myös maata; puutarha-arkkitehti J. W. Skogström suunnitteli tiilisen kasvihuoneen ja viiniköynnöshuoneen. Puutarhan tiilinen ansarihuone on muuttunut myöhemmin saunaksi. Puutarhassa kasvatettiin vihanneksia ja huonekasveja. Vaikka huvila puutarha olivat samalla omistajalla, ne erotettiin kuitenkin vuonna 1918 ja puutarha annettiin pian vuokralle. Vuoden 1924 kauppakirjasta selviää, että Gustaf ja Maggie Westerlund luopuivat kauppapuutarhasta Oskar Mauritz Mobergin ja hänen vaimonsa hyväksi. Mobergit asennuttivat huvilaansa sähkön, koska asuivat siellä ympäri vuoden. Moberg viihtyi pitäen kauppapuutarhaansa 1950-luvulle asti. Puutarhuri Kahari vuokrasi lisäksi viereisen Wasastjernan kauppapuutarhan huolehtien molemmista. Vielä tänäänkin Hvittorpin puutarhurin talo on hyvissä voimissa ja sitä asutetaan ympärivuotisesti.