tiistai 16. elokuuta 2016




Keskiviikkona 10.8.2016 klo 16.30 kerääntyi Tampereen pääkirjasto Metson musiikkiosastolle noin 250 uteliasta kuulijaa kokemaan Ralf Henrik Lindholmin (s. 31.3.1952 Helsinki) eli Dave Lindholmin vierailua Metso Live-tapahtumassa. Lindholmin vierailu oli Jokamiehen Festivaalin ennakkotapahtuma. Tilaisuuden juonsi ja vieraan haastatteli Juhani Koivisto Metson musiikkiosastolta. Dave Lindholm on 1980-luvun alusta lähtien asunut Tampereella ja uransa aikana hän on ennättänyt levyttää noin kuusikymmentä albumia musiikkia joko itse tai yhdessä muiden kanssa.


Dave kertoili uransa tapahtumista jonkin verran lähinnä levyjensä kautta sekä kertoili omista esikuvistaan haastattelussa. Reilun puolentunnin verran Dave Lindholm soitti ensimmäisellä näkemällään kitaralla, isoisänsä kitaralla, joka lienee vuonna 1920 valmistettu Sisiliassa, lähinnä omaa musiikkiaan. Kappaleissa oli paljon monille tuttuja; Annan kitaran laulaa vaan, Tätä iloista siltaa et kulje yksin, Voi kun riittäis pieni taivas, Pieni ja hento ote, Sitähän se kaikki on, Petin pienen linnun ja M. A. Nummisen Nuoret ja vanhat.


Vuonna 2006, jolloin tuli kuluneeksi 35 vuotta Dave Lindholmin ensilevyn julkaisusta, myönnettiin Lindholmille säveltaiteen valtionpalkinto pitkästä ja tinkimättömästä musiikkiurasta. Dave Lindholm on levyttänyt legendaariselle Henrik Otto Donnerin (s. 16.11.1939 Tampere) perustamalle Love Records-levy-yhtiölle. Otto ennätti ennen kuolemaansa 26.6.2013 tehdä levyllisen sekä DVD-levyllisen verran sovittajana yhteistyötä Dave Lindholmin kanssa; vuonna 2008 julkaistiin DVD Pieni ja hento ote sekä vuonna 2010 albumi More than 123, joissa molemmissa on sovituksissa vahvasti Henrik Otto Donnerin jättämä jälki kuultavissa. He ennättivät tehdä yhdessä myös konserttikiertueen.

Metso Liven tyyliin Dave Lindholmilta kysyttiin omia suosituksia levyistä, elokuvista ja kirjoista. Dave Lindholm suositteli kuuntelemaan seuraavia levyjä: Bringin it all back home (Bob Dylan), Urban blues (John Lee Hooker, Live wire (Albert King) ja Greatest hits (Little Richard).  Elokuvista Dave nosti esiin: Nykyaika (Charlie Chaplin), Ilta oopperassa (Marx-veljekset) ja Romeo & Julia (Franco Zeffirelli). Kirjasuositukset olivat: Kuolleet sielut (Nikolai Gogol), Saatana saapuu Moskovaan (Mihail Bulgakov), Sadan vuoden yksinäisyys (Gabriel Garcia Márquez), Mikael Karvajalka (Mika Waltari) ja Mikael Hakim (Mika Waltari).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti