torstai 7. heinäkuuta 2016



Jos haluat saada auringosta D-vitamiinia tehokkaasti, on syytä nauttia kokovartalolle auringon UVB-säteilyä ilman mitään aurinkovoiteita ja vain sen aikaa – ehkä n. 15 min – että ihosi ei ehdi punoittua. Tuossa ajassa kesäisin vaaleaihoisen ihmisen iho ennättää tuottaa jopa 250 µg D-vitamiinia. Tiedossa ei myöskään ole, että auringon UVB-säteilylle olisi voinut altistua siinä määrin, jotta siitä olisi seurauksena D-vitamiinin liiallisen saannin vuoksi myrkytystila. Pohjolassa ongelma on valitettavasti se, että meillä kesälläkin aurinkoista aikaa on niin kovin vähän; D-vitamiinivarastomme ovat nopeasti kulutettu loppuun ja sen vuoksi on välttämätöntä saada tämä tarpeellinen vitamiinilisästä, sillä ravinnon kautta emme yleensä saa sitä riittävästi. Rasvaista kalaa – lähes ainut runsaan D-vitamiinin lähde – pitäisi syödä päivittäin n. 350 g tai enemmän sekä aurinkolomilla pitäisi käydä vähän väliä, jotta D-vitamiinia saisi tarvittavia määriä. Myös runsas sisätiloissa oleskelu altistaa D-vitamiinipuutokselle. Jo pitkään on ollut tiedossa, että varsinkin Pohjoismaissa on selvästi yleistynyt D-vitamiininpuutos, joka taas altistaa monille muille ongelmille ja sairauksille.


Mikä tämä D-vitamiini on ja miksi tarvitset sitä välttämättä? D-vitamiini – joista tärkein on
D3-vitamiini eli kolekalsiferoli – on rasvaliukoinen vitamiini, mutta samalla se on myös steroidihormoni, joka vaikuttaa noin kolmensadan elimistömme geenin toimintaan useissa soluissa. Näin sillä on ilmeisesti merkittävä vaikutus uskomattoman moneen asiaan kehossamme. Maksa valmistaa D3-vitamiinista D-vitamiinin varastomuotoa eli kalsidiolia, jota voidaan labotorion verikokeissa mitata. Suomessa seerumin kalsidiolin viitearvot ns. terveillä henkilöillä ovat 40 – 80 nmol/l ja hetkittäin runsas auringon UVB-säteily voi nostaa kalsidiolin tason jopa 100 – 200 nmol/l. Jatkuvasti tulee lisää tutkimustuloksia, jotka näyttäisivät että D-vitamiininpuutos altistaisi monille sairauksille; sellaisia ovat ainakin vilustumisten ja influenssan kaltaiset infektiotaudit, sydänsairaudet, syöpä, osteoporoosi, masennukset, autismi sekä kivuliaisuus/fibromyalgia.
Jokin aika sitten tehtiin Yhdysvaltojen pohjoisosassa vanhemmalle väestölle tutkimus, jossa syötettiin osalle tutkittavia D-vitamiinia ja lopuille pelkkää plaseboa. Tämän tutkimuksen mukaan riski sairastua syöpään oli D-vitaamiinia saaneilla merkittävästi pienempi kuin plaseboa syöneillä. Aivan samanlaisia tutkimustuloksia on saatu D-vitamiinin vaikutuksesta mm. influenssien, masennusten ja osteoporoosin ehkäisyn suhteen. Merkittävä havainto tehtii myös vertailtaessa 18 tutkimuksen kokonaistuloksia; jälleen osallistujat olivat saaneet D-vitamiinia ja osa vain plaseboa. Tämä vertailu antoi ymmärtää, että D-vitamiinia saaneet elivät pidempään – ja ero oli tieteellisesti merkittävä.

D-vitamiininpuutos saattaa olla tärkeä tekijä autismin (elinikäinen vamma) puhkeamisessa tai sen lievemmässä muodossa, jota kutsutaan Aspergerin oireyhtymäksi. Se on aivojen kehityshäiriö, joka alentaa sosiaalista vuorovaikutusta muun muassa. Tämä vitsaus on viime vuosina lisääntynyt huomattavasti länsimaissa. Tutkimukset ovat vielä keskeneräisiä ja varsinainen syy tähän siis tuntematon, mutta monet tarkkailututkimukset ovat osoittaneet raskaana olevien naisten tai pienten lasten D-vitamiininpuutoksella on yhteyttä autismin kehitykseen.
Ruotsissa on havaittu suuri riski D-vitamiininpuutokseen varsinkin somalinaisilla, jotka pukeituvat peittäen ihonsa hyvin tehokkaasti. Juuri heidän keskuudessaan on havaittu näitä autismitapauksia poikkeuksellisen paljon ja Ruotsissa Somialiasta tulleet musliminaiset kutsuvatkin tätä ilmiötä ”ruotsalaiseksi taudiksi”.
Luonnollisin tapa saada D-vitamiinia on siis auringon kautta iholle saatu UVB-säteily, jonka ihomme muodostaa D-vitamiiniksi. Pohjolassa käytännössä auringosta saamme säteilyä riittävän voimakkaana vain kesäkuukauksina ja keskipäivän aikaan. Auringon säteilyn tulisi tulla yli 45 asteen kulmassa, jotta ilmakehä ei suodattaisi oikeita aallonpituuksia pois. Käytännössä saattaa hyvinkin olla niin, että emme pärjää ilman D-vitamiinilisää; varsinkin, jos olemme tummaihoisia tai emme saa D-vitamiini tarpeeksi ravinnosta tai oleskelemme paljon sisätiloissa.
D-vitamiini on turvallinen ja halpa tapa hoitaa terveyttään eikä sillä ole haittavaikutuksia korkeimmillakaan annoksilla, kuin aiemmin luultiin. Aikaisemmat suositusarvot ovat nykyään muuttuneet! Apteekeista voi silti vielä olla vaikea löytää aikuiselle ihmiselle käypää pitoisuutta D-vitamiinivalmistetta; teollisuus ei satsaa tähän tuotteeseen, koska itse aine on halpaa ja sitä ei voi patentoida. Siksi myöskään massiivisiin markkinointikampanjoihin ei haaskata varoja. Onneksi kuitenkin hyvinvarustellut luontaistuotekaupat ja Internet toimivat tässä asiassa apunamme. Aikuiselle ihmiselle 2 000 – 4 000 IU (kansainvälistä yksikköä) päivässä – joka vastaa 50 – 100 µg D-vitamiinia on täysin turvallinen taso ja alle 10-vuotiaalle lapselle vastaava suositus voisi olla 1 000 IU päivässä eli 25 µg. Isommalle miehelle 4 000 IU voi olla sopiva, pienikokoiselle naiselle saattaa 2 000 IU riittää päivässä. Se vastaa muutamaa minuuttia voimakkaassa auringonpaisteessa. Nämä annokset eivät aiheuta yliannostuksen vaaraa terveille ihmisille. (D-vitamiini turvallista jopa 10 000 IU:n annokseen päivittäin, Vieth R. Vitamin D supplementation, 25-hydroxyvitamin d concentrations, and sagety. Am J Clin Nutr 1999;69:842).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti