Cosima von Bülow teki vuonna 1868 Wagnerin kanssa matkan Italiaan ja tuon matkan jälkeen hän muutti Isolden ja Evan kanssa asumaan Tribscheniin vakituisesti. Avioero Cosiman miehestä – kapellimestari Hans von Bülowista – aiheutti säröä Cosiman ja Wagnerin suhteeseen; Wagner halusi välitöntä eroa, kun taas Cosima ei halunnut tehdä mitään kiireellä. Wagner toivoi myös Cosiman vaihtavan uskontonsa katolisuudesta protestanttiseen lasten kasvatuksen vuoksi ja lopulta 31.10.1872 kääntyi protestanttiseen uskoon. Vaikea lapsuus oli jättänyt Cosimaa lähtemättömät jälkensä, sillä hän oli saanut niin ankaran kasvatuksen. Hänestä kehkeytyi kyllä sivistynyt nainen laajoine tietoineen ja hän myös luotti itseensä, mutta hänen tietonsa olivat yleensä pinnallisia ja hän näki asiat usein ahdasmielisesti. Wagner arvosti paitsi Cosiman fyysistä kauneutta, myös erityisesti tämän ymmärrystä ja alttiutta keskustella ja myötäillä säveltäjän oivalluksia. Cosima palvoi uutta miestään nerona, jolla oli oma asemansa länsimaisen kulttuurin historiassa.

1.1.1869 on Cosima aloittanut oman päiväkirjansa pitämisen ja tätä päiväkirjaa hän piti aina Richard Wagnerin kuolemaan asti. 27.7.1878 Cosima kirjoitti päiväkirjaansa: ”Aamulla hän antoi minulle kulmakarvoistaan yhden kiehkuran, joka oli kasvanut liian pitkäksi ja varjostanut hänen vasenta silmäänsä, ja minä kannan sitä nyt jatkuvasti mukanani.” Kirjanpidosta käy selville, että vaikka Cosima olikin passiivinen ja taiteellisten kysymysten suhteen avuton, hän kuitenkin pystyi vaikuttamaan ohjailevasti Wagnerin mielipiteisiin. Cosima avasi kaikki Wagnerille lähetetyt kirjeet ja teki omat ehdotuksensa vastauksiksi kirjeisiin, joissa näkyy hyvin luja mutta tahdikas olemus. Hän osasi paljon diplomaattisemmin kuin Wagner vastata kirjeisiin loukkaamatta suotta ihmisiä, mutta samalla hän pääsi julmasti käyttämään omaa valtaansa.

24-vuotias filosofi Friedrich Nietzsche saapui 17.5.1869 Tribscheniin, sillä Wagner oli edellisen vuoden marraskuussa tavatessaan filosofin kutsunut hänet vierailulle luokseen. Nietzsche oli nimitetty Baselin yliopiston klassillisen filologian professoriksi. Nietzsche oli vierailulla Wagnerin luona kun Wagnerin ja Cosiman kolmas lapsi, Siegfried syntyi 6.6.1869. Vasta nyt Cosima ehdotti aviomiehelleen (Hans von Bülow) avioeroa ja samalla pyysi saada Danielan ja Blandinen huollettavikseen. Näihin pyyntöihin Hans von Bülow suostui empimättä.

Kuningas Ludvig 10.2.1869 Wagnerille osoitetussa kirjeessään pyysi saada Reininkullan kantaesityksen Müncheniin. Wagner epäili ettei Nibelungin sormusta pystytä esittämään säällisissä olosuhteissa häntä tyydyttävällä tavalla, sillä teoksen kolmas osio oli vielä loppuun saattamatta. Wagner kuitenkin suostui lopulta harjoitusten aloittamiseen. Samoihin aikoihin Wagner päätti ottaa kirjoituksestaan Das Judentum in der Musik (Juutalaisuus musiikissa) uuden painoksen, johon kirjoitti itse uuden esipuheen. Esipuheessa protestoitiin juutalaisten aiheuttamaa vainoa Wagneria kohtaan. Monet Wagnerin ystävät, mukaan lukien jopa Cosima, pitivät julkaisua erheenä ja sen seurauksia kohtalokkaina. Heinäkuussa 1869 Bismarckin tukema lakiesitys hyväksyttiin Pohjois-Saksan liiton valtiopäivillä ja tämä laki poisti juutalaisten syrjinnän, mutta ei poistanut ennakkoluuloja asian suhteen.

Samoin heinäkuussa 1869 Wagner sai kolme mieluista vierasta kotiinsa; runoilija Théophile Gautierin tytär Judith Mendés-Gautier puolisonsa Catulle Mendésin kanssa sekä heidän ystävänsä, runoilija Philippe Auguste Villiers de l'Isle-Adamin. Vieraan olivat Wagnerin innokkaita ihailijoita ja useita iltoja he kuluttivat yhdessä keskustellen ja lukien. Wagner oli varsinkin Judithin tapaamisesta niin innostunut, että kiipeili talon vieressä kasvaviin puihin.

Pian Wagnerille kantautui tietoa Reininkullan tilanteesta Münchenissä; Wagner ja Cosima saivat nähdä pukuluonnokset, jotka he heti hylkäsivät ”erittäin typerinä ja mielikuvituksettomina”. Vaikka he saivat parannuksia läpi, olivat heidän puolestaan toteutusta seuranneiden mielestä teos jo tärvelty täysin. Wagner yritti estää teoksen esityksen Münchenissä, mutta kuningas Ludvig teki kaikkensa teoksen saamiseksi esille. Wagner harkitsi jo uhraavansa suhteensa kuninkaaseen välirikolla, mutta lopulta kuningas sai tahtonsa läpi. Ennen ensi-iltaa kapellimestari Hans Richter esitti Wagnerin toiveesta eroanomuksen virastaan. Tämäkään ei lannistanut Ludvigia. Useat kapellimestarit kieltäytyivät tarttumasta teokseen, mutta lopulta paikallinen ja melko kokematon kapellimestari Franz Wüllner uhrautui tehtävään. Wagner uhkaili häntä: ”Näpit irti partituuristani! Tämä on minun neuvoni teille, arvoisa herra, tai muuten piru teidät perii.” Wagner jättäytyi ensi-illasta mielenosoituksellisesti pois 22.9.1869.

Wagner päätti perustaa oman festivaalin Nibelungin sormuksen esittämiseen ja hän etsi sinnikkäästi esityspaikkaa hankkeelleen. Ylä- Frankenista löytyi Bayreuthin kaupunki, ja Cosima yllytti Wagneria etsimään lisää tietoa kaupungista tietosanakirjoista. Kaupunkiin oli vuonna 1748 rakennettu Markgräfliches Operhaus (Maakreivin oopperatalo), joka saattoi olla Wagnerin etsimä kohde. 18.7.1870 saapui tieto Cosiman ja Hans von Bülowin avioerosta ja Wagner vei Cosiman vihille 25.8.1870 Luzernin protestanttisessa kirkossa. Cosimalle Wagner sävelsi lahjaksi intiimin Siegfried-idyllin. Huhtikuussa 1871 Wagnerit vierailivat Bayreuthissa katsastamassa Markgräfliches Operhausin ja havaitsivat sen liian pieneksi paikaksi esityksiinsä. Nyt alkoi kokonaan uuden oopperatalon kehittely ja rahoitukseen kokoonpuristaminen. Budjetti arvioitiin olevan hallintokuluineen 300 000 taaleria ja tämä oli tarkoitus rahoittaa 1000 kappaleen patronaattitodistuksen myynnillä, joiden arvo oli 300 taaleria kappaleelta. Tähän tehtävään valjastettiin nuori virtuoosi, Carl Tausig, joka sitten heinäkuussa kuitenkin kuoli vain 29-vuotiaana.

Paroni Ludwig August von Buchin tytär, kreivitär Marie von Schleinitz (s. 22.1.1842 Rooma ja k. 18.5.1912 Berliini) sai luvan kartoittaa Berliinin vauraat ja yhteistyöhaluiset taiteiden tukijat hankkeen mesenaateiksi. Musiikkikauppias Emil Heckel teki aloitteen ja myös toteutti Wagner-seurojen verkoston, jonka välityksellä myös vähemmän varakkaat pystyivät tukemaan hanketta. Wagner ystävystyi pankkiiri ja Bayreuthin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Friedrich Feustelin kanssa ja Feustel huolehti, että kaupunginhallituksella oli valtuudet tarjota Wagnerille tämän valitsema tontti festivaaliteatterin rakentamiseen. Innostuksissaan Wagner ilmoittikin, että ensimmäinen festivaali Bayreuthissa järjestetään vuonna 1873. Helmikuussa 1872 Wagner osti tulevan kotinsa paikaksi tontin linnanpuiston vierestä ja teatterille löytyi paikka Bürgerreuthin Vihreältä kukkulalta, jolla paikalla teatteri sijaitsee vielä tänä päivänäkin. Teatterin peruskivi muurattiin Wagnerin syntymäpäivänä 22.5.1872 ja juhlapuheet jouduttiin siirtämään sateen vuoksi vanhaan oopperataloon, jossa esitettiin myös Beethovenin 9. sinfonia samassa yhteydessä. Wagner kutsui juhlaan myös Franz Lisztin, mutta tämä jätti tulematta onnitellen tilaisuuden vuoksi kuitenkin lämpimästi.

Wagnerin perhe muutti syyskuun lopussa väliaikaiseen kotiin osoitteeseen Dammallee 7. Melko pian marraskuussa Cosima ja Richard Wagner lähtivät yhdessä kiertueelle Saksan tärkeimpiin oopperataloihin löytääkseen laulajia hankkeelleen. Monet asiat olivat vielä ratkaisematta elokuussa 1873, joten Wagner joutui ilmoittamaan tukijoilleen, ettei ensimmäistä festivaalia olisi mahdollista järjestää ennen vuotta 1875. Karl Brandtin hän sai suunnittelemaan ja rakentamaan näyttämökoneiston ja Josef Hoffmann vastasi lavasteista. Kuningas Ludvigilta ei enää ollut tiedossa lisää rahaa, kunnes Wagnerin jo vaipuessa epätoivoon tammikuun lopulla Ludvig kirjoitti säveltäjälle myöntävänsä hankkeelle 100 000 taalerin lainan. Ludvig myönsi myös Wagnerin kodin viimeistelyä varten rahallista tukeaan. Wagnerit pääsivät muuttamaan taloonsa 28.4.1874 ja talo sai nimen Wahnfried. Jumalten tuhon partituuri valmistui lopulta 21.11.1874.

Edes vuonna 1875 festivaalia ei onistuttu saamaan pystyyn, vaan avajaiset siirtyivät seuraavaan vuoteen. Siegfriedin löytyminen teokseen osoittautui erityisen vaikeaksi; Albert Niemann halusi kovasti rooliin, mutta Wagner päätti olla häntä ottamatta. Mannheimin oopperan tenori Georg Unger oli Wagnerin mielestä sopivampi rooliin, mutta hän vaati perinpohjaista ohjausta rooliin, joten Wagner joutui järjestämään müncheniläisen laulunopettaja Julius Heyn hänen valmentajakseen. Myös wieniläistä Amalie Maternaa, joka lauloi Brünnhilden osan, piti valmentaa. Franz Betz lauloi Hans Sachsin tehtävän Mestarilaulajien kantaesityksessä. Laulajat suostuivat laulamaan ainoastaan kulukorvauksilla ilman palkkaa. Wagner itse avusti valmennuksessa, johon oli koottu työryhmä, jota Wagner kutsui ”Nibelungin kansliaksi”. Sen muodostivat Hermann Zumpe, Joseph Rubinstein, Anton Seidl sekä Demetrius Lalas ja toisinaan Franz Fischer ja Felix Mottl, joka oli erinomainen muusikko ja hänet muistetaan yhtenä kuuluisimmista Wagner-kapellimestareista.

Kokonaisvastuun ohjauksesta otti Wagner itselleen, mutta henkilöohjauksesta vastasi Richard Fricke. Wagnerin kuoltua Cosima otti vastatakseen ohjauksesta auktoritaarisesti haluten pakottaa esiintyjät toimimaan kuten Wagner olisi oletettavasti halunnut. Wagnerin suojatti Heinrich Porges tallensi muistiin Wagnerin pyynnöstä jälkimaailmaa varten kaiken, mitä Wagner sanoi harjoituksissa. Tämä tietokanta antaa arvokasta tietoa Wagnerin omasta tahdosta, mutta jättää silti tilaa myös tulkinnoille. Lopulta Wagner ei ollut läheskään tyytyväinen ensimmäisten esitysten toteutukseen, vaan sanoi päiväkirjan mukaan Frickelle: ”Ensi vuonna teemme kaiken toisin.”

Kapellimestari Hans Richter sai myös oman osansa Wagnerin kritiikistä. Säveltäjä ei ollut lainkaan tyytyväinen Richterin tempoihin, vaikka kapellimestari olikin jo hyvin kokenut. Richter yritti ilmeisesti mukauttaa tempoja esitettyjen toiveiden mukaisesti, mutta lopputulos johti kuvasten mukaan sekasortoon. Cosima kirjoitti päiväkirjassaan 9.9.1876 seuraavasti asiasta: ”Richter ei ollut varma ainoastaan temposta – surullinen kokemus todellakin!” Kapellimestari Hans Richterin palveluksia käytettiin kuitenkin Wagnerin kuoleman jälkeen monasti Bayreuthissa.

Esitykset alkoivat lopulta Bayreuthin festivaaleilla 13.8.1876 ja paikalle oli kerääntynyt merkittäviä säveltäjiä, kriitikoita ja merkkihenkilöitä sekä paljon ihailijoita ympäri Eurooppaa. Säveltäjistä paikalla olivat ainakin Tšaikovski, Bruckner, Grieg ja Saint-Saëns ja kuninkaallisia edustivat Brasilian keisari Dom Pedro II, Saksan keisari Vilhelm I ja Baijerin kuningas Ludvig II, joka seurasi myös kenraaliharjoituksia, mutta kaihtoi mielellään julkisuutta. Harjoituksia seurasi paikalla myös Nietzche, jonka terveys alkoi hieman myöhemmin häilyä ja lopulta hän joutui jättämään toimensa Baselin yliopistossa terveytensä vuoksi. Hiukan ennen Nibelingin sormuksen kantaesitystä vuonna 1876 oli ilmestynyt Nietzchen teoksen Unzeitgemässe Betrachtungen (Epäajankohtaisia mietiskelyjä) neljäs osa. Nietzche koki loitontumista Wagnerin taiteesta ja lehdistön sekä yleisön käytös ärsyttivät häntä suunnattomasti. Nietzche jättiki festivaalin ja poistui paikalta.

Bayreuthissa Wagner jatkoi edelleen naisseikkailujaa, kun Judith Gautier vieraili juhlilla. Judith eli erossa aviomiehestään, mutta seurusteli Ludwig Benedictus-nimisen amatöörisäveltäjän kanssa. Esitykseen Wagner varasi itselleen istumapaikan Judithin ja Benedictuksen välistä. Näytännön alkaessa hän kuiskasi Judithin korvaan, että hän haluaa kuulla kaikki teoksensa Judithin käsivarsilla. Kahden ollessaan heillä oli jotakin intiimiä menossa, mutta Judith piti huolen ettei suhde päässyt liian intohimoiseksi ja kehotti Wagneria unohtamaan itsensä. He harrastivat kirjeenvaihtoa puolentoista vuoden ajan, helmikuuhun 1878 asti. Judith lähetti Wagnerille Pariisista satiini- ja silkkikankaita sekä parfyymeja. Wagner kävi kirjeenvaihtonsa parturinsa avustuksella, jotta ei asia olisi paljastunut Cosimalle. Cosimalle asia paljastui kuitenkin joulukuussa 1877, mutta hänelle ei kerrottu aivan kaikkea suhteesta. Päiväkirjoissaan Cosima on hyvin vaitonainen asiasta, mutta tiedetään hänen nähneen tammikuussa Wagnerin kirjeitä polttamassa. Suhde kuivui kokoon viimeistään silloin, kun Cosima varoitti Judithia asiasta. Wagner on kirjoittanut Judithille viimeisen kirjeensä 15.2.1878.

Ensimmäinen Bayreuthin festivaali oli Wagnerille kuitenkin jonkinlainen pettymys; taloudellisesti juhlat tuottivat tappiota 148 000 markkaa ja hän koki ettei kansa oikein ymmärtänyt hänen uutta taidenäkemystään. Hetken aikaa hän jopa harkitsi festivaalin siirtämistä Münchenin hoviin tai keisarikunnan järjestettäväksi. Kuningas Ludvigille hän ehdotti, että tämä antaisi määräyksen asian ottamisesta esille Saksan valtiopäivillä. Toivuttuaan kuitenkin masennuksestaan Wagner ryhtyi jälleen suunnittelemaan uusia kohennuksia, joilla festivaali saataisiin tuottavammaksi tapahtumaksi.