J. H. Erkko

Juhana Heikki (Johan Henrik) Erkko syntyi Orimattilassa 16.1.1849 vanhempiensa Maria Kyöstilän ja Juhani Eerikinpoika Eerakkalan suureen lapsikatraaseen. Perhe eli maanviljelyllä Eerakkalan tilan synkissä ja niukoissa oloissa hyvin vaatimattomasti ja lasten koulunkäynti oli myös hyvin sattumanvaraista. Erkon veljessarjasta ponnahti tietoisuuteemme kuitenkin merkittäviä vaikuttajia maamme kulttuurielämään; J. H. Erkko runoilijana ja opettajana, Eero Erkko lehtimiehenä ja esim. Hilda, joka toimi myös kansankynttilänä eli opettajana. Lapsista nuorin, Elias tai Ruuto (Ruudi), oli lahjakkuus, joka kuitenkin kuoli sangen nuorena tuberkuloosiin. Perheen lapsista Kustaa jatkoi maanviljelijänä myöhemmin Kärkölän Vähä-Santialassa.

Varhaisnuoruutensa kesät vierähtivät Erkolla paimenessa ja sittemmin hänelle huonommin sopivissa ja liian raskaissa maatöissä. Oman kuvauksen mukaan hän oli ”taipuvainen haaveksimiseen ja, niin kuin senluontoiset lapset aina ovat, myöskin kömpelö.” Hän joutui työskennellessään rekionnettomuuteen, josta toipuminen vei pitkän tovin ja jätti kauaskantoiset jälkensä häneen. Vuonna 1866 Erkko lähti Orimattilasta Jyväskylän seminaariin mukanaan ”vähän kuivaa leipää, juustoa, voita, pieni säkillinen puurojauhoja, pari kynttilää ja 40 markkaa rahaa”.

 Erik August Hagfors.

Opiskelu Jyväskylän seminaarissa oli köyhää ja vaatimatonta aikaa, mutta onnekseen hän sai seminaarissa suomen kieltä ja piirustusta opettaneesta Edla Soldanista – Venny Soldan-Brofeldtin täti - innokkaan tukijan pyrkimyksissään. Edla Soldan antoi Erkolle paitsi taloudellista tukea, oli samalla myös Erkon runouden ensimmäisiä ymmärtäjiä ja ohjaajia. Juuri runous oli jo tuolloin Erkolle suuri innoituksen aihe. Suomen musiikinopetuksen ja kuorolaulun isä Erik August Hagfors (s. 28.9.1827 Inkoo ja k. 11.2.1913 Jyväskylä) vaikutti myös seminaarissa 30 vuoden ajan musiikinopettajana ja hän on säveltänyt ja sovittanut vanhoihin kansansävelmiin Erkon tekstejä, ensimmäiset teokset ovat jo vuodelta 1871. Hagforsin isä oli kanttori ja Erikistäkin tuli ensin lääketieteen ja kirurgian tohtori, ennen kuin omistautui kokonaan musiikille ensin opiskeltuaan Berliinissä ja Dresdenissä musiikinopetusta.

Samassa seminaarissa ovat oppia saaneet myös Lauri Kivekäs, Yrjö K. Yrjö-Koskinen, J. R. Danielson-Kalmari ja Jaakko Häkli. Jyväskylän seminaarista Erkko valmistui vuonna 1872 ja lähti ensitöikseen Johannekseen Rokkalan lasitehtaan kouluun opettamaan vuosiksi 1872-73. Vuonna 1874 Erkko siirtyi Viipuriin perustetun Adam Wilken-kansakouluun opettamaan ja koulun rehtoriksi paremman palkan turvin vuosiksi 1874 -1885, vaikka koulun kirjoissa hänet tunnettiin vuoteen 1892 asti. Adam Wilke – alkuperäiseltä nimeltään Aatu Kiiski – palveli ensin kauppias Hackmanilla puotiapulaisena ja puukhollarina eli kirjanpitäjänä. Wilke oli kirjailija ja valistusmies Jaakko Juteinin (s. 14.7.1781 ja k. 20.6.1855) ystävä ja yksi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perustajista. Opettaja-aikoinaan J. H. Erkko eli vaatimatonta ”vanhanpojan” elämää. Viipurissa Erkon kotina oli Wilken koulun yhteydessä keittiö ja kamari, jotka olivat hyvinkin alkeellisesti kalustetut. Koulu muutettua Pantsarlahdenkadulle hän sai asunnokseen luokkahuoneen kyljestä piskuisen kamarin, jota kalustivat puusohva, räsymatot ja papereita pursuva työpöytä. Erkko touhusi Viipurissa suomalaisuusaatteen ja kielen puolesta innokkaasti ja perusti koulun yhteyteen kirjaston saaden tähän kirjastoon hankittua myös keskeiset suomenkieliset teokset.

 Vuoksi-lehti.

Runoista saatujen tulojen karttuessa alkoi Erkko myös uumoilla omasta kodista maaseudun rauhassa. Näin J. H. Erkko kirjoitti nuoremmalle veljelleen, Ruutolle, lokakuussa 1882: ”Olen aikonut erota nykyisestä elinkeinostani ja antautua kokonaan kirjalliselle työlle. Niin arveluttavalta kuin se voipikin näyttää, olen sen tepposen aikonut tehdä jo ensi keväänä. Jos yksinäisenä elän, kuten näyttää, ei ole välttämätöntä, että pysyn nykyisessä asemassani, jossa ei tulevaisuuteni ole yhtään paremmin tuettu kuin asuessani maalaismökissä ja eläessäni yksin aatteilleni.” Vaikka maalaiselämä kutsui Erkkoa puoleensa, oli hengenviljelyn sara hänelle huomattavasti läheisempi kuin varsinainen maanviljely. Onnekseen Erkko sai ostettua – taloudellisista vaikeuksista huolimatta – sopivasti Vuorimäen tilan Kurkijoelta alkuvuonna 1889. Tila toimisi turvapaikkana, jos ”kynä kuivuu ja leipä loppuu”, kuvasi hän tilanteen veli Eerolle kirjeitse. Erkko kaipasi selvästi itselleen perhettä ja se näkyy mm. hänen kirjeestään Ruuto-veljelle kesällä 1885: ”Olen kummasti rauhaton, en saa tilojani missään. Senvuoksi en pysty vakavaan työhönkään. Minä tiedän, mitä kaipaan, vaan en löydä sitä – kotia!” Ruuton jo kuoltua kolme vuotta myöhemmin Erkko kirjoitti: ”Tämä talvi tuntuu edessäni synkältä kuin kuolema ja minun kodittomuuteni tekee mieleni vielä synkemmäksi. Näin yksinkö minä vaellan hautaan asti?”

 Kauppias ja mesenaatti Juho Lallukka.

Henkilökohtaisen talouden haasteista piittaamatta J. H. Erkko otti leipätyöstään pitkiäkin virkavapaita 1880-luvulla ja käytti niitä mm. matkusteluun Euroopassa. 1880-luvun lopulla Erkko oli kihloissa berliiniläisen taidemaalari Berthe Gottschalkin kanssa ja tämän kihlauksen purkautuminen oli kova pala Erkolle. Wilken koulun lakkauttamiseen päättyi käytännössä myös Erkon opettajanura ja hän sai siitä vaatimattoman eläkkeen itselleen. 1890-luvulla hän toimi ensin nuorempana kunnallisneuvosmiehenä Käkisalmella, kunnes siirtyi Tampereelle viinakontrollööriksi eli polttimoiden ja vähittäiskaupan alkoholitarkastajaksi. Vuoksi-lehden avustavana kirjoittajana mm. Santeri Alkion, K. J. Ståhlbergin ja Jonas Castrénin kanssa. Ajan oloon Erkko pitkästyi virkamiehenä touhuamiseen, mutta kirjoittaminen kiehtoi aina vain enemmän. Viipurin aikaiset ystävät – Juho Lallukka, Jaakko Häkli ja K. A. Castrén - olivat edesauttamassa Erkon keskittymistä kirjallisiin töihin takaamalla hänelle säännölliset tuet kuukausittain elämänsä loppuun asti. Asuinsijan etsiskely jatkui yhtä levottomana ja näinä aikoina Erkko viettikin aikaansa useaan otteeseen mm. Kustaa-veljen tilalla Kärkölän Vähä-Sattialassa. Lallukka, Häkli, J. H. Erkko ja J. A. Lyly – Viipurin Sanomien päätoimittaja – olivat kaikki tukemassa työväenliikettä kannattamalla yleistä äänioikeutta. Heitä ohjasi myös toimiin suomen sivistyksen ja kielen asia sekä raittiusaate, jota vastaan he rakensivat perustuslaillista rintamaa sortovuosien venäläispolitiikkaa vasten.

 Kauppias ja valtiopäivämies Jaakko Häkli.

Helsingistä Eero-veljeltään Erkko kyseli tammikuussa 1894: ”Ja sitten on minulla sisäinen tyydytys siitä, että elän todella omalle kutsumukselleni. Mutta mihin nyt neuvot minut asettamaan pääasemani ja kirjastoni? Etkö luulisi minun menestyvän H:ssä laitakaupungissa, 2 kammaria ja kyökki (jos vaimon ottaisin). Tai olisiko Hämeenlinna tai maaseutu edullisempi?” No, vaimon ottaminen takelteli varmasti ainakin osittain kirjailijan epätodellisten haaveiden vuoksi. Lopulta yksi neiti suostui Erkon kosintaan, vauraan juutalaispankkiirin tytär Jenny Mendelsohn, mutta sitten Erkko ei enää ollutkaan tytöstä kiinnostunut. J. H. Erkko keskittyikin tämän jälkeen oman kodin etsintään itselleen, mutta levottomuus vei hänet jälleen 1890-luvun loppuvuosiksi ulkomaille vaeltamaan. Sortokausi toi Erkon takaisin Suomeen kesäksi 1899. Kauppiaan ja hyvän ystävänsä,  Jaakko Häklin, kanssa Erkko teki vuonna 1900 matkan Palestiinaan asti ja elokuussa 1901 matkalta palattuaan löytyi mökki järven rannalta Tuusulasta, Tuomalan kylästä.   

 Erkkola Tuusulassa.

Syksyllä 1901 heti Tuusulaan tulonsa jälkeen Erkko alkoi suunnitella omaa taloa, vaikka Eero-veli suositteli tilan etsimistä lähiseudulta Erkon sisarusten yhteiseen tarpeeseen. Tämä hanke ei kuitenkaan koskaan toteutunut. Erkko oli näihin aikoihin ihastunut Klaavon talon tyttäreen Thyra Nyqvistiin, joka vielä kävi viimeistä luokkaa koulua Helsingissä. Kun Erkko Viipurissa poiketessaan ylpeänä näytti kihlattunsa kuvaa Lallukoille ja Jaakko Häklille, tokaisi Maria Lallukka: ”Liian nuorihan se on sinulle!” Ja niin taas kävi nytkin; Thyra palautti joulukuussa kihlat Erkolle takaisin.

Alkujaan Erkko etsi itselleen valmista taloa, mutta ystävät olivat hänen rakennushankettaan täysin tukemassa. Alina Häkli arveli: ”Kummallista kun et sinä onnistu löytämään itsellesi sopivata huvilata? Jos kerran ostat niin osta että siinä on maata puutarhaksi ja hyvä uimaranta. Saathan sinä rahoja täältä meiltä.” Viipurista Erkko sai merkittävästi apua hankkeeseen; Juho Lallukka auttoi kustannusarviossa sekä töiden organisoinnissa ja liikemiesystävät Häkli ja Lallukka antoivat säännöllisen kuukausitulon lisäksi Erkolle taloa varten lainaa, kumpikin 2 000 markkaa. Ilkka Pesonen, ystävä hänkin, lainasi ilmeisesti 1 000 markkaa. Hankkeen kokonaiskustannukset olivat kuitenkin jotakin muuta. Tuusulan taiteilijaystävät – Juhani Aho, Pekka Halonen, Eero Järnefelt – ja toimitusjohtaja K. A. Brander ja kustantaja Alvar Renqvist vetosivat taiteiden ystäviin, jotta saatiin myytyä lippuja Erkon Kansallisteatteriin kirjoittamaan Pohjolan häiden esitykseen korotetulla hinnalla, ja näistä kertyvillä tuotoilla kartutettiin Erkon rakennushanketta. Kansallisteatterin vihkiäisjuhlaan kirjoitetusta Pohjolan häät-näytelmästä Erkko sai myös rakentamiseen merkittävän palkkion.

Erkko siis osti ruukuntekijä Johan Grönroosilta alun perin Pekkalan talon maista Oksala-nimisen mäkituvan aivan Tuusulan Rantatien varresta, kolmesataa metriä järvestä. Vajaan puolen hehtaarin tontti on pienen matkan päässä Aleksis Kiven Syvälahden kuolinmökistä. Pekka Halosen taiteilija-ateljee lähistöllä valmistui samoihin aikoihin ja Erkko sai Halosen veljeksiltä (Pekka ja Antti) paljon apua oman kotinsa rakentamiseen. Haloset suunnittelivat Erkonkin talon, joka käytännössä on kuin pienennetty versio Halosenniemestä. Antti Halonen toimi hankkeen rakennusmestarina ja ainakin osittain myös samat työmiehet toimivat kummankin talon työmailla. Erkkola syntyi pikkumökin ympärille, kun kamarin ja keittiön jatkeena valmistui suuri pirtti. Joulukuussa 1901 oli työt edenneet jo toiseen kerrokseen ja koko talven Erkko asuikin rakennuksensa alakerrassa, kylläkin uupuneena ja sairaalloisena. Hirret Erkkolaan tulivat Konginkankaalta ja rakennustavaraa toimitti H. G. Brander. Puuseppä E. J. Sandberg teki Halosenniemen ja Erkkolan ikkunan- ja ovenkarmit. Talo on noin 300 m2 kokoinen käsittäen kahdeksan huonetta ja Erkkolan kummallakin puolella oli lasikuisti sekä yläkertaan valmistui luhtimainen, avoin parveke. Lattiat olivat käsittelemätöntä lautaa ja hirret piiluun lyöty sisältä. Pirttiä koristi ilmeisesti Pekka Halosen suunnittelema vihreä takka, jonka reunan syvennyksessä on pieni Runonlaulaja-veistos.

Hyvä ystävä ja mesenaatti sekä tukkukauppias Jaakko Häkli menehtyi keväällä 1902. Erkkolan ollessa vielä keskentekoinen lähti Erkko kesällä 1902 Sveitsiin, mistä syksyllä palasi jälleen Tuusulaan miettien: ”Siit’ asti kuin 22/9 astuin kotiin, on tämä keskentekoinen koti minun kaiken huoleni ja huomioni niellyt… Minusta tuntuu kuin ei oikealla runoilijaluonteella sittenkään pitäisi olla mitään kotihuolia – varsinkin, jollei niitä ole rakkaus keventämässä.” Tukijoilleen ja ystävilleen ehkä vähän yllätyksenäkin tuli, että Erkkolan valmistuttua yritti Erkko ilmeisesti useampaan kertaan myydä taloaan siinä kuitenkaan onnistumatta. Näin runoilija Erkko taipui lopullisesti jäämään taloonsa ja teetti Erkkolaan vielä jotakin parannuksia, kuten lisäuunin Turun kaakelitehtaalta. Taloon tuotiin myös keväällä 1904 vesijohto ja vesi saatiin näin pumpattua alakerran keittiöstä suoraan yläkerran kylpyhuoneeseen. Terveydentilansa vuoksi – reumaattiset kivut ja katarri – Erkko jo tuossa vaiheessa vältti saunankäyttöä.

J. H. Erkko ennätti asua Erkkolassa hieman vajaa viisi vuotta. Keväällä 1903 Erkko tapasi Naantalin saaristossa nuoren ylioppilasneidon, Anni Nyyssösen, joka jäi Erkon viimeiseksi ihastukseksi suhteen kestäessä pari vuotta eli melkein Erkon kuolemaan asti. Syksyllä 1905 Erkko vielä kirjoitti Helsingin Kaiussa julkaistussa Luonnonmaassa kaipauksella Annistaan:

Suojakin honkapuinen

Kangasta kaunistaa,

Lattia elfenluinen

Askelta kaihoaa.

Täyttynee kun kerran kaiho, Kaksin kasvaa työstä laiho. –

Minä vain Anniani kaipaan.

Kun lokakuussa 1901 Kustaa-veli kuoli, jäi Erkolle hänen tyttärensä, Ainin (s. 1887), huoltajuus. Vähä-Sattialan tila myytiin huutokaupalla Erkkolan rakentamisen aikoihin ja Aini asusti setänsä luona Erkkolassa, jossa elämä soljui yleensä verkkaan ja hissukseen Erkon kirjoitustöiden vuoksi. Aini asui myös opiskellessaan Helsingissä Eero ja Maissi Erkon taloudessa, vaikka koki Maissin melko ankaraksi. Ainin kohtaloksi tuli ihastua itseään 16 vuotta iäkkäämpään metsähoitaja Michael Rafael Emil von Hartmaniin, ja suku ei pitänyt tämän metsänhoitajan epäilyttävästä maineesta. Kesällä 1905 Aini lähetettiin Tallinnaan saksalaiseen perheeseen kieltä oppimaan, mutta myös Hartmanin ulottumattomiin. Tyttö uhkasi menevänsä naimisiin, jos ei muuten niin tullessaan 21-vuotiaana täysi-ikäiseksi. Eeron perheen kanssa Aini kävi Erkkolassa ilmeisesti viimeisen kerran helmikuussa 1906. Hyvin pian setänsä kuoleman jälkeen Aini avioitui Hartmanin kanssa marraskuussa 1906 ja avioliitto oli lapseton päättyen Sodankylässä Hartmanin kuolemaan vuonna 1927. Mitään varsinaista erakkoelämää Erkkolassa ei kuitenkaan eletty, sillä perusluonteeltaan Erkko oli ihmisystävällinen ja viihtyi kyllä seurassakin. Erkkolassa vieraili mielellään hänen ystäviä, kuten Santeri Ivalo perheineen. Tuusulan taiteilijayhteisöstä ehkä kaikkein läheisimmät ystävät löytyivät hänen naapureistaan: Pekka Halonen ja Juhani Aho.

 J. H. Erkon hautamuistomerkki Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä.

Senaatti myönsi Erkolle keväällä 1905 2 200 markan eläkkeen jo aikaisemmin saadun 800 markan eläkkeen lisäksi elinajaksi. Keisari jätti tämän päätöksen kuitenkin huomiotta, jota kovasti ihmeteltiin. Eläkettä esitettiin toistamiseen hänelle syksyllä 1906, mutta Erkko sai sen vasta viikkoa ennen kuolemaansa. Santeri Ivalon perhe asui Erkkolassa Erkon luona helmikuusta huhtikuuhun vuonna 1906 ja samassa huhtikuussa Erkko sai halvauksen joutuen sairaalahoitoon Helsinkiin. Hän kuitenkin toipui vielä tästä koettelemuksesta, mutta elokuussa kunto laski jälleen huonommaksi. Erkko toimitettiin kurkkuleikkaukseen, jonka jälkeen hän ei enää toipunut. Viimeisestä muistikirjasta löytyy maininta: ”Jumala, sinä olet iskenyt pitkät kyntesi minuun.” Erkko kuoli Eiran sairaalassa 16.11.1906.

Hautajaiset järjestettiin 19.11.1906. Arkkua kantoivat Pekka Halonen, Juhani Aho, Eino Leino, Eero Erkko, Oskar Merikanto ja Juho Lallukka. Erkko laskettiin Hietaniemen hautausmaan uuden puolen multiin Helsingissä valtavan yleisöjoukon saattaessa taiteilija Erkkoa viimeisellä matkalla.