tiistai 10. lokakuuta 2017


Aleksis Kiven kuolinmökki Tuusulassa.
Alexis Stenvall syntyi 10.10.1834 Nurmijärvellä Palojoen kylässä räätäli Erik Johan Stenvallin ja Anna-Kristiina Hambergin perheeseen neljäntenä poikana. Vanhemmat veljet olivat Johannes, Emanuel ja Albert. Myöhemmin vielä perheeseen syntyi tytär, Agnes, joka kuitenkin kuoli jo vuonna 1851 vain 13-vuotiaana. Jo varhain Alexis ilmoitti kotiväelleen alkavansa runebergiksi. Kiven äidinkieli oli suomi, mutta kotona puhuttiin myös ruotsia. Äiti toivoi pojasta pappia.

A. Kiven kuolinmökin tupaa.

Koulu jäi kesken Aleksis Stenvallilla varojen puutteen vuoksi kolmanteen luokkaan vuonna 1852. Hän joutui opiskelemaan yksityisesti ja hän pääsi ylioppilaaksi 23-vuotiaana syksyllä 1857 ja samana vuonna hän heitti pappishaaveet ja omistautui kirjailijan tehtävään. Yliopisto-opintojensa jälkeen Aleksis Stenvall asettui Siuntioon Charlotta Lönnqvistin luokse asumaan vastikkeettomasti. Aleksis Stenvallin merkittäviä tukijoita olivat mm. Fredrik Cygnaeus, Julius Krohn sekä tämän isä.
A. Kiven kamari.

Aleksis Stenvallilla ei ollut elämänsä aikana säännöllisiä tuloja ja hän kärsi viimeisinä vuosinaan unettomuudesta ja vaikeasta alkoholismista. Hänen vaivanaan oli mm. lavantauti useamman kerran. Rahahuolet, kirjojen huono menekki, maaseutu ja professori Ahlqvistin musertavat arviot masensivat Stenvallia kovasti. Vuonna 1870 hänen terveydentilassaan tapahtui dramaattinen käänne heikompaan, kun hän joutui kärsimään mm. sydänoireista, ankarasta päänsärystä ja pahoinvoinnista. Hän käytti kirjailijanimeä Aleksis Kivi kirjoittaessaan. Hänen ainoaksi romaanikseen jäänyt Seitsemän veljestä julkaistiin toukokuussa 1870 ja tämä kansallisromaanimme sai Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tutkijoilta ylistystä ja puolustusta August Ahlqvistin kirjallisen murskakritiikin jälkeen. Kiven kirjallinen tuotanto oli alkanut ruotsinkielisestä näytelmästä Bröllopsdansen ja vuonna 1860 Kivi voitti Kullervo-näytelmällä kilpailun, jonka järjesti Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Nummisuutareilla (näytelmä) hän voitti valtionpalkinnon vuonna 1865. Muita Kiven kirjoittamia näytelmiä olivat mm. Karkurit, Kihlaus, Olviretki Schleusingenissä, Leo ja Liina, Yö ja päivä, Sankarteos, Lea ja Canzio sekä runokokoelma Kanervala. Kaikkiaan 40 eri kielelle on ainakin käännetty hänen tuotantoaan.
Kuolinmökin liesi.

Syksyllä Stenvall alkoi saada ohimeneviä sairauskohtauksia ja hänet toimitettiin keväällä 1871 ensin Helsingin Uuden Klinikan kautta edelleen Lapinlahden mielisairaalaan. Lapinlahdella hän sai diagnoosin kroonisesta melankoliasta, jonka olisi aiheuttanut verenvähyys, juopottelu ja loukkaukset. Hoidoksi määrättiin kiniiniä, ulostus- ja yskänlääkettä sekä morfiinia. Helmikuussa 1872 hänet kotiutettiin, kun hoito ei näyttänyt tehoavan. Albert-veli otti hänen hoitamisen vastuulleen ja Aleksis asettui asumaan vielä Tuusulan Syvälahteen, jossa hänen elämänsä päättyi 38-vuotiaana 31.12.1872.

A. Kiven kuolinvuode.

Hyvää Aleksis Kiven päivää kaikille kirjallisuuden ystäville!
Kapteeni John Ericsson.

Huhtikuussa 1829 Manchester-Liverpoolin rautatieradan johtokunta ilmoitti maksavansa 125 000 markan palkkion parhaasta veturista, joka täyttäisi määrätyt ehdot. John Ericsson sai kuulla tästä kilpailusta vasta heinäkuun lopulla 1829, mutta alkoi välittömästi valmistaa veturia tähän kilpailuun. Tämä seitsemässä viikossa valmistunut veturi sai nimekseen Novelty ja siitä löytyivät mm. liesipalje ja torvikattila. Braithwaite & Ericsson antautuivat siis kilpailuun täysin kokemattomina veturinvalmistajina tunnetumpaa Stephensonien vetureita vastaan. Stephenson oli itse ollut määrittelemässä kilpailun vaatimuksia ja hänellä oli veturien rakentamisesta mittavampi kokemus. Lisäksi hän pääsi ennen kilpailun alkua testaamaan veturiaan kilpailupaikalla.

Times-lehti kirjoitti kilpailun ensipäivästä näin: ”Kaikkien muitten lokomotivisten höyryvaunujen nopeuden voitti kerrassaan herrain Braithwaite & Ericssonin soma Lontoosta lähetetty kone. Se oli kevein ja siroin kaikista ajoneuvoista, mitä radalla eilen nähtiin, ja nopeus, jolla se kulki, hämmästytti ja ihastutti kaikkia katsojia. Se näytti kerrassaan lentävän ja oli jaloimpia ihmisneron ja rohkean yritteliäisyyden toteutumia, mitä maailma on milloinkaan nähnyt.” Novelty joutui kilpailussa kuitenkin liian koville eikä kestänyt tarpeeksi rasitusta. Toisena kilpailupäivänä veturin liitokset alkoivat pettää ja se poistettiin kilpailusta. Tästä Ericssonin veturista säilyi kuitenkin muutamia erikoisuuksia, joita hänen kilpailijansa otti myös myöhempiin vetureihinsa mukaan; yksi tällainen oli konevoiman siirto käyttöpyöriin vaakasuorasti. John Ericsson rakensi vielä kaksi veturia Manchester-Liverpoolin radan avajaisiin, mutta näiden vetureiden kattilat eivät synnyttäneet riittävästi höyryä.

Novelty-veturi.

Veturikokeilujensa jälkeen Ericsson teki joukon muita innovaatioita, kuten suolanpuhdistuskoneen, luotauskoneen – toimi samalla periaatteella kuin William Thomsonin (lordi Kelvinin) tunnettu syvän meren luotauskone - , hydrostatisen punnituskoneen, viilanuurtokoneen sekä useamman höyrykoneen, mm. eräänlaisen höyryturbiinin. Jälleen oli aika Ericssonin palata lämminilmakoneensa kimppuun.

Ericsson kehitti konettaan lisäämällä siihen ns. regeneraattorin, joka otti lämpöä jo käytetystä lämpöisestä ilmasta ja luovutti jälleen lämmön edelleen seuraavan männän työntöön. Englantilainen pappi Stirling oli vuonna 1826 hakenut samanlaiselle regeraattorille patenttia. Monet oppineet aikalaiset katsoivat nyt Ericssonin yrittävän rakentaa perpetuum mobilea – ikiliikkujaa. Koneen käytölle esteeksi muodostui selkeästi sen vaatima korkea lämpötila. Koneen lämpötila nousi niin korkeaksi, että liika kuumuus tuhosi kaikki konerasvat.

Eräs kanavayhtiö ehdotti vuonna 1833, että siipirattaiden sijasta alettaisiin käyttää laivoissa veden sisään upotettuja vauhtikojeita elo propelleja. Näin Ericssonkin ajautui uuden keksinnön äärelle; aluksi hän rakensi propelliruuvin, ja käsitti heti sen suuret edut. John Ericssonia ei voida kutsua välttämättä propellin keksijäksi, sillä ideaa oli kehitellyt jo englantilainen maanviljelija Pettit Smith (1808-1874). Smith oli jo kouluvuosistaan lähtien innokkaasti rakentanut veneiden ja laivojen malleja. Vuonna 1834 hänen mallistaan löytyy puinen propelli ja toukokuussa – vain kaksi kuukautta ennen Ericssonin hakemaa patenttia – Smith kokeiltuaan useita eri malleja haki patenttia keksimälleen propelliruuville. Ericsson sittemmin kehitteli ideaansa pitemmälle ja hänen propellinsa useammalla lehdellä varustettuna oli kylläkin modernimpi.

Sir Charles Adam.

John Ericsson teki uima-altaassa Lontoossa kokeiluitaan vuonna 1836 pienellä höyryllä käyvällä propelliveneellä. Tämän jälkeen hä sai Liverpoolin amerikkalaisen konsulin Francis B. Ogdenin avustuksella rakennettua 14 metrisen propellilla käyvän laivan. Laiva nimettiin konsulin mukaan ja keväällä 1837 se työnnettiin teloiltaan Thamesin vesille. Tämä hinuri veti perässään joella melkoisella vauhdilla suurempia aluksia merimiesten ihmetellessä asiaa. Teknikot eivät vielä jaksaneet kiinnostua uudesta keksinnöstä. Kesällä Ericsson kutsui koeretkelle koristellulla lotjalla amiraaliteetin lordit; hän esitteli keksintönsä kannelle levitetyin piirustuksin, mutta sai pettymyksekseen huomata etteivät lordit kiinnittäneet asiaan enempää huomiota kuin oli kohteliasta. Amiraaliteetin ensimmäinen lordi, Sir Charles Adam (s. 6.10.1780 ja k. 19.9.1853), kiitteli ensin Ericssonia, mutta esitti pelkonaan Ericssonin vain tuhlaavan asian vuoksi suuria summia täysin turhaan. Sir William Symonds lausui myöhemmin, että perästä työnnettävää laivaa on täysin mahdoton ohjata. Pari vuotta myöhemmin Sir Symonds sai Smithin propellilaivan, Arkimedeksen, koematkalla tosin huomata käsityksensä vääräksi. Tämä vaikutusvaltainen, kaikkia uudistuksia vastustava ja höyryä sekä rautalaivoja vihannut mies pystyi kuitenkin viivästyttämään propelli käyttöön ottamista siinä määrin, että monet kansat ennättivät ennen Englantia toimia asiassa.

Sir William Symonds.

John Ericsson vei avioon vuonna 1836 kauniin ja älykkääksi kuvaillun Amelia Byamin. Nuori nainen seurasi miehensä perässä kolme vuotta myöhemmin tätä Amerikkaan, mutta pitkään he eivät siellä yhdessä eläneet. Vaimo palasi takaisin Englantiin, eivätkä he sen koommin nähneet toisiaan; avioliittoa ei koskaan kuitenkaan purettu ja pari kirjoitteli toisinaa kirjeitä toisilleen. Itsepäinen Ericsson levottomana luonteena sopeutuikin paremmin yksineläjäksi ja hän pitikin avioliittoaan erehdyksenä. Samaan aikaan ajautuivat myös Braithwaite & Ericssonin talousasiat vaikeampaan tilaan, ja lopulta ahdinko oli niin syvä, että Ericssonkin joutui velkavankeuteen. Uuden mahdollisuuden Ericssonille velkavankeudesta pääsyn loi vararikkolaki. Amerikkalainen luutnantti Robert Field Stockton (s. 20.8.1795 ja k. 7.10.1866) mieltyi myös Ericssonin propellilaivaan yllättäen. Stockton, varsin varakas ja kotimaassaan kovin vaikutusvaltainen mies, harrasti teknisiä innovaatioita; hän saapui vuonna 1837 Englantiin hankkiakseen varoja erääseen kanavayritykseen. Hän innostui koeajelulla Ericssonin Ogdenilla laivan tekniikasta ja tilasi saman tien kaksi rautalaivaa Yhdysvaltoihin. Ericssonille hän lausui koeajon jälkeisellä päivällisellä: ”Teidän nimenne on kaikuva Delawere-joen aalloilla, heti kun olemme saaneet propellinne sinne.”

Robert Field Stockton.

Melko pian alkoi valmistua Robert F. Stockton-niminen laiva, joka heinäkuussa 1838 Mercey-joella lykättiin vesille. Laiva sai propellin ja koneet tammikuussa 1839 ja saattoi lähteä Thamesille, herättäen nyt jo suurta mielenkiintoa. Tämä parikymmentä metriä pitkä laiva lähti keväällä 1839 Atlannin poikki Amerikkaan onnellisesti ja ryhtyi heti New Jerseyn kanavalla hinaustöihin. John Ericsson toimi näihin aikoihin erään rautatierakennusyhtiön johtavana insinöörinä, mutta jätti pian paikkansa siellä ja matkusti marraskuussa 1839 Great Westernillä Amerikkaan, sieltä koskaan palaamatta.

Cornelius Henry DeLamater.
DeLamater-Bevin kartano, jossa oli vuokralla ranskalainen kirjailija Antoine de Saint Exupéry vuonna 1942 kirjoittaen täällä kirjansa Pikku Prinssi.


Amerikan mantereella Ericsson koki vähemmän vastustusta, mutta myös tekniset apuvälineet olivat vielä vähissä. Heti hänen saavuttua julistettiin New Yorkissa palkintokilpailu parhaasta höyryruiskusta, jota Ericssonin ei ollut vaikea voittaa. Hänen höyryruiskunsa painoi 2,5 tonnia ja höyrynpaine voitiin nostaa kymmenessä minuutissa; joka minuutti vetti syydettiin 4-5 tonnia aina 31 metrin korkeuteen. Amerikasta John Ericsson löysi itselleen hyvän ystävän ja tukijan Cornelius Henry DeLamaterin (s. 30.8.1821 ja k. 2.2.1889), jonka omistamissa tehtaissa he pääsivät valmistamaan laivoja. Seuraavat vuodet rakennettiin Amerikan vesiväylille useita John Ericssonin suunnittelemia propellilaivoja. Höyrypropelli-fregatin valmistamiseen oli merinviranomaisia huomattavasti vaikeampi suostutella, vaikka Stockton oli sitä lupaillut jo ennen Ericssonin lähtöä Englannista. Lopulta vuoden 1841 lopulla Stockton kirjoitti Ericssonille, että meriviranomaiset olivat tilanneet häneltä 600 tonnin laivan, jonka rakennustyöt alkoivatkin lähes samantien. Laivan koneet valmistettiin John Ericssonin piirustusten perusteella ja koneiden valmistusta hän johti itse henkilökohtaisesti. Laivaan tuli kaksi taottua, suurta tykkiä, joiden putkien halkaisija oli 12 tuumaa eli 30,5 cm. Toisen niistä Ericsson oli antanut takoa jo Englannissa ja tuonut sen tullessaan Amerikkaan vuonna 1839. Toisen, paljon raskaamman, Ericsson tuotti amerikkalaisessa tehtaassa, jonka jälkeen se vielä Ericssonin johdolla porattiin valmiiksi. Tykin Ericsson joutui vahvistamaan, kun putki kuumana ollessaan osoitti heikkouden oireita; vahvistus tehtiin päälle laitetuilla renkailla ja näin putkesta tuli kahdenkertainen.

USS Princeton.

Tästä sotalaivasta tuli nimeltään Princeton. Tätä laivahanketta vastustettiin kovasti; mm. Franklin-laitoksen jäsenet katsoivat laivan rakentamisen olleen valtion varain anteeksiantamatonta tuhlausta. Laivan propelleita pidettiin auttamattomasti liian pieninä laivan kokoon verrattuna. Kun laiva tammikuussa 1844 lähti koeajoon, saivat kaikki vastustajat huomata olleensa väärässä. Laivan koneet oli asennettu vesilinjan alapuolelle ja laiva osoitti heti vahvuutensa.

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Keksijä ja kapteeni John Ericsson.

Tarinan päähenkilö on tällä kertaa Värmlannissa syntynyt John (Johan) Ericsson, jonka edelliset sukupolvet olivat jo louhineet rautaa maasta ja jalostaneet sitä käyttöön. Hänen esivanhempansa olivat tavallisia työtätekeviä ihmisiä, mutta isoisä Nils Ericsson oli noussut korkeampaan säätyyn päästessään erään malmikaivoksen osakkaaksi. Nils sai kerättyä jokinlaisen omaisuuden ja hankki pojalleen Olaville kelvollisen kasvatuksen. Olavi avioitui vuonna 1799 Brita Yngströmin kanssa, jonka isä omisti enemmistön Långbanshytten -nimisestä Värmlannin malmikaivoksesta ja rautatehtaasta. Näin perheeseen saatiin verta Britan puolelta flaamilaisista ja hänen isoäitinsä puolelta Skotlannista. Perhe asettuikin asumaan Yngströmin maatilalle vaatimattomaan rakennukseen, jossa perheeseen syntyi ensin tytär ja sitten kaksi poikaa, Nils vuonna 1802 ja Johan 31.7.1803.

Perheen kolmas lapsi osoitti varsin pian olevansa kiinnostunut kaikenlaisista koneista ja hän oli myös taitava piirtämään niistä kuvia. Poika tuntui viihtyvän yksin kotona askartelemalla, kun muu perhe harrasti luontoretkeilyä kodin ympäristössä. Edes leikkikaverit eivät saaneet häntä houkuteltua leikkeihinsä mukaan. Pojalla oli loistava tilaisuus nähdä ja tutkia koneita Långbanshytissä ja oma isä vielä rohkaisi häntä näihin tutkimuksiin monin tavoin. Jo vuonna 1809 kuusivuotias Johan laati malmikaivoksen pienoismallin; kaivos oli 12 tuumaa syvä ja hän oli itse tehnyt malliin nostokoneet ja portaat.

Kaikesta huolimatta perheelle koittivat kovat ja levottomat ajat; Olavi Ericsson menetti kaiken omaisuutensa. Velkojat kävivät usein ulosmittaamassa omaisuuttaan perheessä ja perhe muutti vielä pienempään mökkiin asumaan. Köyhyys koetteli perhettä talven ja keväällä 1811 perheen isälle tarjottiin työtä Göötan kanavalta, jota tuolloin parhaillaan rakennettiin (1810-1832).
Kanavan rakennusbudjetti oli valtaisa 24 miljoonaa riikintaalaria ja kanavalla työskenteli 58 000 rakentajaa. Näin perhe muutti isän työn perässä Forsvikiin, Vetternin läheisyyteen.

Osa Göötan kanavaa Trollhättenissa.

Siihen asti perheen kaikki lapset olivat saaneet vain omilta vanhemmiltaan opetusta kotioloissa, mutta vuosiksi 1811-1814 isän palkalla saatiin hankittua kotiopettaja lapsille. Kanavalla työtätekevät antoivat opetusta lapsille piirustuksessa. Varsin pian Johanin taidot ja kyvyt huomattiin; yhdeksän vuoden ikään tultuaan hän oli rakentanut jo pienen sahan, pumppukoneen sekä piirustuskojeet. Saha oli viilattu kellovieteristä ja akseliveivin poika valoi tinalusikasta, loppu koneistosta oli lähinnä puuta. Piirustuskojeiden harpin hän valmisti koivusta pistämällä kärjiksi neulat, jne. 11 vuoden iässä pojan taitavia piirroksia näki eräs kanavarakennuksen johtomiehistä ja hän kehotti pojan isää näyttämään niitä koko kanavatyön yliohtaja, kreivi Baltzar Bogislaus von Platenille (s. 29.5.1766 ja k. 6.12.1829). Molempien veljesten piirustuksia esiteltiin kreiville ja hän oli niistä innoissaan. Kreivi Platen järjesti molemmat veljekset kadeteiksi Ruotsin laivaston insinööriosastolle. Myöhemmin heidät sijoitettiin kanavaoppilaiksi, jotta he suoriutuisivat myöhemmin kanavalla insinööritöistä. Nils Ericsson yleni ripeästi armeijassa; ensin insinööriluutnantiksi, sitten kapteeniksi ja vihdoin everstiksi. Vuonna 1854 hänet aateloitiin ja kuningas Kaarle XV korotti hänet vapaaherraksi.

Vapaaherra Nils Ericsson.

Vuonna 1815 Johan teki jo piirustuksia kanavakomppanian arkistoon ja seuraavana vuonna hän oli tekemässä punnitustöitä apulaisena. Vuonna 1817 hän sai neljätoistavuotiaana johtaakseen eräällä kanavaosastolla punnitusta. Lyhyen vartensa vuoksi hän jöutui vielä nousemaan jakkaralle lukiessaan punnituskoneen tähystyslasia. Perheen isä, Olavi, sai kanavalla melko hyvän työpaikan, mutta perheen äiti halusi perheelle lisätuloja ja perusti täysihoitolan siviili- ja sotilasvirkamiehiä varten. Äiti kestitsi asiakkaitaan vähän turhankin hyvin ja pian oli taloustilanne sillä mallilla, että toiminta täytyi lopettaa kokonaan. Olavi Ericsson jälleen velkaantui pahoin ja vuonna 1818 hän lopulta kuoli pois. Äiti Brita yritti vielä kestitä vieraita, mutta menestys oli yhtä surkeata kuin ensimmäisellä kerralla. Hän vaihtoi liiketoimintansa juomien valmistamiseksi ja myi niitä kanavan työntekijöille. Nyt toiminta oli jo niin kannattavaa, että hän pystyi maksamaan osan edesmenneen miehensä veloistakin.

Rügenin saarella syntynyt kreivi Baltzar von Platen.

Nuori Johan Ericsson alkoi tuskastua kanavalla oloonsa ja seitsemäntoista vuoden iässä hän päätti antautua sotilasuralle. Tästä haaveestaa hänen päätään ei saanut edes kreivi Platen kääntymään. Poika pääsi lopulta Jemtlandin tarkka-ampujarykmenttiin vänrikiksi ja nousi pian rykmenttinsä parhaimpiin ampujiin sekä osoittautui kovin urheilulliseksi rykmentissään. Eipä kulunut pitkiä aikoja, kun hän oli jo luutnantti; tähän nimitykseen avittivat hänen taitonsa laatia piirustuksia ja kartoituksia. Hän oli sangen ahkera kaikessa toimessaan ja palkkaa maksettiin tuolloin rykmentissä suoritusperusteisesti. Tietojen mukaan hän nautti kaksinkertaista palkkaa muihin verrattuna ja lopulta hänet täytyi kirjata kahdeksi eri henkilöksi, jotta palkanmaksu ei olisi näyttänyt suosimiselta ja herättänyt kateutta.

Palvelustaan rykmentissä suorittaessaan hän samanaikaisesti laati kirjaa kanavien rakentamisesta. Kirjaan tulevat piirustukset painettaisiin kuparilevyistä ja hän päätti itse valmistaa nämä levyt. Tämän vuoksi hän anoi ja sai lomaa lähteäkseen Tukholmaan erään kuparipiirtäjän oppiin valmiuksia saadakseen. Oppi-isä päästi hieman tuskastuneen pojan yrityksen jälkeen kotiin, jossa tämä heti alkoi suunnitella kaiverruskonetta. Melko pian hän esitteli koneensa hämmästyneelle oppi-isälleen. Seuraavan vuoden aikana Johan kaiversi kojeellaan 18 kuparilevyä; levyt olivat keskimäärin parituhatta neliösenttimetriä laajoja. Yhdestä höyrykonetta esittävästä kuvasta Ericsson lausui myöhemmin: ”En unohda sitä hämmästystä, jota pumpputangon mustalta pohjalta esiintyvät terävät reunat synnyttivät useissa kuparipiirtäjissä. Taiteen aloittelija oli keksinyt sen tempun, että oli nämä osat peittänyt hienolla vernissalla, ennenkuin syövytti levyt. Ja sen kautta hän voitti kokeneet ammattimiehetkin.” Tämä kirjahanke ei kuitenkaan koskaan edennyt niin pitkälle, että sitä teosta olisi ryhdytty painamaan.

Vielä ennen maailmalle suuntautumistaan nuorimies Ericsson ennätti harjaantua eräässä asiassa. Hän kirjoitteli runoja eräälle upseerin tyttärelle ja he rakastuivat toisiinsa. Upseerien avioliittoja säädeltiin kovin ankarilla ohjeilla, joiden mukaan avioliitto ei ollut mahdollista nuoren naisen kanssa, jolla ei ollut myötäjäisiä. Heille syntyi kuitenkin poika, Hjalmar, jonka isä jätti äidille kaksi vuotiaana hoidettavaksi lähtiessään maailman valloitukseen. Varmaankin tämä episodi oli jouduttamassa lähtösuunnitelmia. Samoin teki hänen aivoituksensa, lämminilmakone, jolla oli tarkoitus horjuttaa höyrykoneen valta-asemaa tekniikan maailmassa. Nuori Ericsson oli aloittanut kokeilut ja sai rakennettua liekki- eli lämminilmakoneensa, joka kehitti useita hevosvoimia. Tästä rohkaistuneena hän kirjoitti selostuksen keksinnöstään joko vuonna 1825 tai 1826 siviili-insinöörien yhdistykselle Lontooseen.

Matkahanke meinasi myös kaatua rahan puutteeseen, mutta muuan varakas upseeriystävä lahjoitti Ericssonille 1 000 kruunua pyytämättä tähän matkaan varoja. Toukokuussa 1826 Ericsson saatuaan kotipuolessa asiat järjestykseen lähti ystävien saattelemana matkalle Englantiin. Vaikka ei sitä vielä tiennytkään, tämä jäi hänen viimeiseksi kerraksi nähdä synnyinmaataan. Loman hän saanut vain määräajaksi ja loman umpeuduttua hänet katsottiin karkulaiseksi. Ruotsin kruununprinssi seurasi mielenkiinnolla Ericssonin vaiheita ja järjesti niin asiat vuonna 1827 siten, että Ericssonille myönnettiin armeijasta ero ja samalla hänet ylennettiin kapteeniksi. Ericsson oli myöhemminkin niin ylpeä tästä, että kutsui itseään kapteeni John Ericssoniksi kuolemaansa asti.


Seuraavat 13 vuotta John Ericsson vietti Englannissa toimeliaana. Ensimmäiseksi hän alkoi tehdä työtä lämminilmakoneensa edistämiseksi, pian selvisi odottamaton asia; kone oli kotioloissa toiminut pihkaisella puulla poltettaessa täysin tyydyttävästi, mutta kun konetta käytettiin polttamalla kivihiiltä, se paloi liian hitaasti ja antoi liian kovan kuumuuden. Kone ei kestänytkään tätä, ja se oli kova isku keksijälleen. Hän sai osakseen pilkkaa ja arvostelua, mutta myös ammatti-ihmisten ihailua. Tässä vaiheessa hänet keksi John Braithwaite (s. 19.3.1797 Lontoo ja k. 25.9.1870 Lontoo) -niminen konetehtailija, joka otti siipiensä suojaan nuoren ruotsalaisneron ja ottipa hänet pian myös osakkaaksi tehtaaseensa. Koska yritykset tehdä höyrykonetta tarpeettomaksi olivat kariutuneet,ryhtyi John Ericsson nyt parantelemaan höyrykoneen ominaisuuksia monin tavoin. Hän rakensi lieden, jossa koneen käyttämät palje- eli keskipakoispuhalluslaitokset aikaan saivat keinotekoisen ilmanliikkeen. Lisäksi hän rakensi ulkopitatiivistäjän, jossa höyryä ei tiivistänytkään sisään ruiskutettu kylmä vesi, vaan ulkopinnalle johdettu kylmä vesi.

Kapteeni James Clark Ross.

Keksintöjään Ericsson hyödynsi Victory -nimisessä höyrylaivassa, johon napamatkaaja James Clark Ross (s. 15.4.1800 ja k. 3.4.1862) tilasi uudet koneet. Ericsson sijoitti koneet laivan vesirajan alapuolelle, jotta ne olisivat suojassa ampumisilta; aluksi hän luuli, että laivasta tulisi sotalaiva, mutta kun selvisi laivalla tehtävän napamatkailua, olikin koneisto tarkoitukseen epäkäytännöllinen. Suurella kiireellä Ericsson ja Braithwaite alkoivat vuorokauden ympäriinsä parannella puutteita laivassa, jonka varustelu oli napamatkaaja Rossiltakin jäänyt keskeneräiseksi ja edelleen laiva tuntui tarkoitukseensa sopimattomalta. Laivan kohtalo oli upota Jäämerellä ja Ross moitti kovin sanoin koneiston valmistajia, mutta samoin kovaa palautetta antoi myös Ericsson kirjeessään James Rossille. Vain vaivoin saatiin kaksitaistelu näiden herrojen kesken estettyä.

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Kenneth Hensley soittimensa ääressä.

Kenneth William David Hensley syntyi 24.8.1945 Plumsteadissa ja perheeseen vanhempien lisäksi kuului kaksi muuta hänen veljeään ja sisar. Perhe asettui asumaan Hertfordshireen (Stevenage) ja Kenneth aloitti kitaralla musiikkiin tutustumisen 11-vuotiaana. 19-vuotiaana hän antautui ammattimuusikon elämään ja se viitekyhys, mistä hänet ehkä parhaiten vieläkin muistetaan, on Lontoossa vuonna 1969 perustettu brittiyhtye Uriah Heep. Bändin nimi lainattiin Charles Dickensin romaanin David Copperfieldin henkilöhahmolta. Ken Hensley liittyi bändiin vuonna 1970, mutta ei osallistunut bändin ensilevyn Very `eavy… very ’umblen kappaleiden sävellyksiin tekijänä, ainoastaan soittajana.

Kitaristi Michael Frederick ”Mick” Box (s. 9.6.1947 Lontoo) perusti Uriah Heep -bändin yhdessä laulaja David Byronin ( alkujaan David Garrick s. 29.1.1947 Epping ja k. 28.2.1985 Reading) kanssa. Mick Box oli jo vuonna 1965 Essexissä perustanut The Stalkers -yhtyeen, johon David Byronkin liittyi. Ennen Uriah Heepiä he ennättivät perustaa yhdessä vielä vuonna 1967 Spicen, jonka jazzvaikutteista rockmusiikkia on kuultavissa tallennettuna kokoelmalevyllä The Landsdowne Tapes. Ken Hensley taas oli aikaisemmin kunnostautunut sellaisissa yhtyeissä, kuten The Gods ja Toe Fat.

Alkuvuodesta 1971 ilmestyi Uriah Heepin toinen studiolevy, Salisbury, ja tällä levyllä Ken Hensley oli jo näyttävästi mukana tekemässä musiikkia. Levyn 17-minuuttisella nimikappaleella käytettiin 26-henkistä orkesteria ja levyn ehkä tunnetuin kappale oli ”Lady in Black”. Albumin valmistuttua Uriah Heep teki ensimmäisen Yhdysvaltain kiertueensa soittaen jo kymmenille tuhansille ihmisille kerrallaan. Alku Yhdysvalloissa oli ollut bändille vaikeaa, sillä Rolling Stone-lehden musiikkiarvostelu oli teilannut yhtyeen debyyttialbumin.

Yhtyeen kolmas levy, Look at Yourself, ilmestyi myyntiin kesällä 1971 ja sinetöi yhtyeen maineen lopullisesti. Ken Hensleyn sävellys ”July Morning” on piirtynyt asiaa harrastaneiden mieliin toistakymmentä minuuttia kestävänä, eeppisenä lauluna. Yhtye muistetaan varsinkin Ken Hensleyn Hammond-uruista, David Byronin falsettilaulusta ja Mick Boxin wah wah-kitaroista. Yhtye oli levyn julkaisun jälkeen vielä kotimaataan suositumpi manner-Euroopassa. Rumpali Lee Kerslake (s. 16.4.1947) liittyi Uriah Heepiin marraskuussa 1971. Yhtyeen kokoonpanoista miehitystä David Byron, Mick Box, Ken Hensley, Garu Thain ja Lee Kerslake on pidetty juuri sinä aitona ja oikeana kokoonpanona.

Kuvassa vasemmalta Lee Kerslake, David Byron, Gary Thain. Ken Hensley ja Mick Box.

Demons and Wizards -levy yhtyeeltä räjäytti todella pankin, kun se ilmestyi vuonna 1972; levystä tuli joka puolella maailmaa myyntimenestys ja yhtyeen maine kasvoi suureksi eri puolilla maailmaa. Tämä levy näytti olleen myös arvostelijoiden mieleen, koska se sai runsaasti myönteistä palautetta. Tältä levyltä asian harrastajat muistanevat ainakin laulun ”Easy Livin”. Pitkään odottamansa näyttävän läpimurron yhtye teki nyt varsinkin Yhdysvalloissa. Taiteilija Roger Dean kuvitti yhtyeen fantasiapohjaisen levykannen. Saman vuoden kesällä Uriah Heep vieraili ensikertaa Suomessa Ruisrockin pääesiintyjänä.

Loppuvuodessa 1972 ilmestyi markkinoille vielä yhtyeen levy The Magician’s Birthday, joka sanojen mukaan liikkuu mystiikan ja fantasian maailmassa. Levy oli jälleen valtava myyntimenestys oikeastaan joka puolella maailmaa ja levykannen suunnitteli jälleen taiteilija Roger Dean.


Vuosi 1973 toi mukanaan Uriah Heepin kaksikin albumillista; ensi tuplalive-LP Uriah Heep Live ja myöhemmin syksyllä taas studioalbumi Sweet Freedom. Verotussyistä yhtye äänitti jälkimmäisen levynsä ulkomailla, Ranskan Chateau d’Herouvillessä. Ranskassa alkoivat ilmetä myös monet vaikeudet, jotka sitten aikanaan olivat hajoittamassa tätä yhtyeen kuuluisinta kokoonpanoa. Tältä levyltä ehkä suurin hitti oli ”Stealin”, joka singlenäkin pärjäsi hyvin Yhdysvaltojen listalla.

Jo talvella 1974 äänitettiin Uriah Heepin seuraava levy, Wonderworld, Saksan Münchenissä Giorgio Moroderin Musicland studiolla. Melko pian Uriah Heepin levytyksen jälkeen samaan studioon ilmestyivät levyttämään myös Deep Purple (Stormbringer 1974) ja Led Zeppelin (Presence 1976). Levyä seurannut maailmankiertue käynnistyi tällä kertaa Helsingistä. Ken Hensley teki tälle levylle lauluja mm. uni- ja valvetiloista, mutta levyä tehtäessä ilmeni suunnattomia ongelmia yhtyeen jäsenten välillä; ongelmia aiheuttivat lähinnä alkoholi ja huumausaineet. Suurin kärsijä lienee ollut yhtyeen basisti Gary Thain, joka jo tuolloin kärsi hyvin vaihtelevasta terveydestään. Valmistuttuaan albumi myi kuitenkin edelleen hyvin, mutta Gary Thain erotettiin bändistä vuonna 1975 ja hän kuolikin saman vuoden joulukuussa heroiinin yliannostukseen vain 27-vuotiaana.

Uria Heepin legendaarisin kokoonpano.

Yhtyeen suosio jatkoi kasvuaan ja vuonna 1975 ilmestyi levy, Return to Fantasy. Tällä albumilla bassoa soitti John Wetton (s. 12.6.1949 ja k. 31.1.2017), joka oli aiemmin toiminut mm. King Crimson -yhtyeen laulajana ja basistina. Yhtye teki tämän levyn kotimaassaan ja Britanniassa yhtye nautti olostaan suosion aallon harjalla. Yhtye menestyi Euroopassa ja muuallakin maailmassa, mutta Yhdysvalloissa suosio ei enää kasvanut. Vuonna 1976 yhtye julkaisi lähinnä itse tuottamansa levyn, Hihg and Mighty, joka poikkesi aiemmasta tyylistä. Nyt alkoivat bändin erimielisyydet olla jo sitä luokkaa, että laulusolisti David Byron sai jättää paikkansa, kun hänet erotettiin mm. lisääntyneen alkoholin käytön vuoksi. Byronin mukana yhtyeestä lähti samalla myös basisti John Wetton. Muutoksen tuulet muuttivat myös bändiä olennaisesti, poistamatta erimielisyyksiä. Uudeksi laulusolistiksi tuli John Lawton (s. 11.6.1946 Halifax, Britannia) ja bassoon tarttui Trevor Bolder (s. 9.6.1950 Kingston upon Hull ja k. 21.5.2013).

Yhtyeen edellisen levyn aiheuttaman flopin korjasi vuonna 1977 tehty studiolevy Firefly. Sitä seurasivat vielä samana vuonna albumi Innocent Victim ja vuonna 1978 tehty levy Fallen Angel. Yhtyeen musiikki muuttui koko ajan yhä kaupallisempaan suuntaan. Tuolloin edettiin aikoja, jolloin disco- ja punkmusiikki valtasivat maailmaa. Vuoden 1978 suurin hitti yhtyeeltä oli ”Free Me”. Jälleen erimielisyydet riivasivat yhtyettä ja nyt lähteä sai laulusolisti John Lawton, itsensä erotti myös rumpali Lee Kerslake. Kerslake oli muutaman vuoden mukana Ozzy Osbournen soolouran maailmanmaineeseen nostaneella soololevyllä ja kiertueella.

Nyt Uriah Heepiin nousi laulajaksi John Anthony David Sloman (s. 26.4.1957) ja rumpaliksi Chris Slade (s. 30.10.1946 Pontypridd, Wales). Vuosi 1980 toi mukanaan uuden albumin, Conquest. Levy menestyi taas melko hyvin ja yhtye lähti levynjulkaisukiertueelle, mutta kesken kiertuetta Ken Hensley jätti yhtyeen tuskastuneena John Slomanin lauluun. Tämä oli kova isku bändille, vaikka kiertue saatiinkiin jollakin tavoi hoidettua loppuun asti. Yhtye ei koskaan virallisesti lopettanut toimintaansa, ja pienen suvannon jälkeen Mick Box kokosi bändin uudestaan vuonna 1982. Yhtye on vielä voimissaan tänäkin päivänä, mutta alkuperäisistä jäsenistä vain Mick Box on enää mukana.

Vielä Uriah Heepissä ollessaan Ken Hensley julkaisi pari soololevyä; Proud Words on a Dusty Shelf (1973) ja Eager to Please (1975) sekä heti eronsa jälkeen kolmannen albuminsa, Free Spirit (1980). Varsinkin kaksi ensimmäistä olivat onnistuneita, mutta levy-yhtiö ei halunnut markkinoida soolomateriaalia niin voimakkaasti, kun samaan aikaan menestynytty Uriah Heepiä. Ken Hensley muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1981 ja liittyi Blackfoot-yhtyeeseen. Hensleyn soittoa on kuultavissa ainakin yhtyeen levyillä Siogo (1983) ja Vertical Smiles (1984). Kuultuaan alkuvuodesta 1985 David Byronin kuolemasta Ken Hensley vetäytyi levyttävän muusikon töistä ja keskittyi musiikki-instrumenttien markkinointiin St. Louisissa.

Hensley viettää nykyään aikaansa Espanjassa.

Hensleyn tuotannosta julkaistiin 1990-luvun alkupuoliskolla kokoelmalevyjä ja vuonna 1994 Hensley julkaisi albumin ennen julkaisemattomista studiomateriaaleistaan, From Time to Time. Vuosi 1999 palautti Ken Hensleyn jälleen studioon ja nyt syntyi levy, A Glimpse Of Glory, osittain kristillisen Visible Faith-yhtyeen kanssa. 2000-luvun alussa Ken Hensley aloitti uudelleen keikkailun ja uusia levyjäkin syntyi jälleen; Running Blind (2002), The Last Dance (2004) sekä Blood on tje Highway (2007). Uudelleenäänitettyjä Uriah Heep-lauluja sisältäneen levyn, The Wizard’s Diaryn, Ken Hensley teki osittain Venäjällä vuonna 2004. Vuonna 2005 oli vuorossa uudelleenäänitetyt omat soolokappaleet albumilla Cold Autumn Sunday. Neljän livealbumin verran Ken Hensley on tehnyt yhteistyötä entisten Uriah Heep-jäsenten kanssa, kuten John Wetton, John Lawton ja basisti Paul Newtonin kanssa. Vuonna 2006 Ken Hensley julkaisi urastaan kirjan, When Too Many Dreams Come True. Hän ei kirjassa näe mitään tarvetta herättää henkiin uudelleen Uriah Heep-yhtyettä. Muusikkouransa aikana Ken Hensley on esiintynyt useita kertoja Suomessa, mm. Ruisrockissa. Vuonna 2007 hänet nähtiin Joensuun Ilovaarirockissa esittelemässä silloin tuoretta Blood on the Highway-levyään. Nykyään Ken Hensley asuu Espanjassa vaimonsa Monican kanssa ja tekee musiikkia siellä.

maanantai 2. lokakuuta 2017

Atro "Wade" Mikkola.
Kitaristi Petri Krzywacki.


Suomen Perinnejazz ry juhlistaa Suomen juhlasyksyä kahdella jazzkonsertilla, joista ensimmäinen on tänään tiistaina 3.10.2017 klo 19 Tampereen yliopiston juhlasalissa klo 19 ja jälkimmäinen seuraavana iltana keskiviikkona 4.10.2017 klo 19 Helsingin Savoy-teatterissa. Konserttien teemana soi tänä syksynä Kun syksy saapuu Helsinkiin ja jazzkonserteissa kolutaan läpi suomalaisen perinteisen jazzin kehityskaarta itsenäisyyden aikana. Mukaan on mahdutettu kaikille tuttuja sävelmiä, kuin myös sangen harvoin kuultua sävellysmateriaalia maamme tunnetuilta viihdesäveltäjiltä, kuten esim. Toivo Kärki, George de Godzinsky, Erik Lindström ja Harry Bergström.

Jukka Eskola.
Antti Sarpila.
Pentti Lasanen.

Arrit eli sovitukset 8-henkiselle jazzorkesterille on tehty ryhmätyönä ja soittajista tähän ryhmään ovat kuuluneet Seppo Hovi, Antti Sarpila, Pentti Lasanen ja ”Wade” Mikkola. Juontajan tehtävä konsertissa lankeaa sanavalmiille Seppo Hoville, joka esittelee kappaleet ja niiden syntyhistorian. Molemmissa konserteissa soittaa Uusi Suomi Jazz Orkesteri kokoonpanossa: Jukka Eskola (tpt, s. 10.6.1978 Espoo), Antti Sarpila (cl, tenor sax, s. 11.6.1964 Pori), Pentti Lasanen (cl, alto sax, s. 17.9.1936 Kotka), Mikko Mustonen (trb), Seppo Hovi (pno, s. 29.11.1946 Helsinki), Petri Krzywacki (gtr, s. 1971), Atro ”Wade” Mikkola (bs, s. 1956) ja Jari ”Kepa” Kettunen (drms, s. 3.5.1962 Varpaisjärvi).

Pianisti ja juontaja Seppo Hovi.
Rumpali Jari "Kepa" Kettunen.


maanantai 25. syyskuuta 2017

Kapellimestari Markku Johansson ja TASO.

Johan Julius Christian Sibeliuksen (s. 8.12.1865 Hämeenlinna ja k. 20.9.1957 Ainola) Jääkärimarssi op. 91 vuodelta 1917 kajautti Tampere-talon suuressa salissa Sata vuotta suomalaista viihdettä -viihdekonsertin käyntiin maanantaina 25.9.2017 klo 19. Sibelius työsti marssiaan kolme päivää jääkäri Heikki Nurmion kirjoittamiin sanoihin Ainolassa. Sanoitus voitti lokakuussa 1917 Kuurinmaan kuvernementissä kilpailun parhaasta marssilaulusta ja salakuljetettiin Suomeen Sibeliukselle työstettäväksi. Ensimmäisen kerran marssi esitettiin 28.11.1917, mutta mieskuorolle ja pianolle kirjoitettuna se julkaistiin joulukuun alussa samana vuonna.

Kuvassa vasemmalla rumpali Jari "Kepa" Kettunen ja Tampere-talon ohjelmapäällikkö Timo Suomi.

Tampere-talon ohjelmapäällikkö Timo Suomi järjesti yhteen osaavan, paikallisen orkesterin ja ammattitaitoisen sovittajan/kapellimestarin sekä laulusolistit. Konsertin orkesterina toimi vuonna 2003 perustettu TASO eli Tampereen akateeminen sinfoniaorkesteri, jonka omana kapellimestarina toimii Tampere Filharmonian II-viulujen äänenjohtaja ja kapellimestari Kimmo Tullila. Heinolasta saatiin trumpetinsoiton 13-vuotiaana aloittanut Markku Henrik Johansson (s. 22.3.1949 Lahti) illan kapellimestariksi ja lähes kaikki illan sovituksetkin olivat Markku Johanssonin tekemiä. Trumpetisti ja flyygelitorven soittaja Markku Johansson toimi vuodet 1988-2009 Vantaan viihdeorkesterin kapellimestarina ja hän oli myös perustamassa UMO Jazz Orchestraa ja toimi sen kapellimestarina vuosina 1992-1993. Laulusolisteina ja juontajina toimivat Arja Koriseva ja Hannu Lehtonen.

Kuvassa vasemmalla laulusolistit Hannu Lehtonen ja Arja Koriseva.

Viihdekonsertti jatkui Sibeliuksen jälkeen säveltäjä ja urkuri Frans Oskar Merikannon (vuoteen 1882 Mattsson, s. 5.8.1868 Helsinki ja k. 17.2.1924 Oitti) sävellyksellä Aleksis Kiven (Alexis Stenvall, s. 10.10.1834 Nurmijärvi ja k. 31.12.1872 Tuusula) sanoihin, Onnelliset. Konsertti piti sisällään huomattavan määrän kotimaista elokuvamusiikkia ja välillä orkesteri soitti myös hyvinvalittuja instrumentaaliosuuksia. Melkein kahdeksan ja puolisataa levytystä tehnyt laulaja, säveltäjä ja kapellimestari Georg Malmsténin (s. 27.6.1902 Helsinki ja k. 25.5.1981 Helsinki) sävellyksistä yleisölle esiteltiin valssi Ilta skanssissa, Pot, pot, pot, pot, potkut sain sekä Auringon lapset – Päikese lapsed, saman nimisestä Theodor Lutsin elokuvasta vuodelta 1932. Elokuva tehtiin suomalais-virolaisena yhteistyönä, mutta sitä ei ole koskaan nähty Suomessa. Laulun sanoituksesta vastasi Erkki Karu (vuoteen 1907 Erland Fredrik Kumlander, s. 10.4.1887 Helsinki ja k. 8.12.1935 Helsinki). Erkki Karu teki Tampereella alkuun lyhyitä filmejä Frans Ekebomin kanssa ja perusti sitten Karl Fagerin ja Teuvo Puron kanssa Suomi-Filmin sekä myöhemmin T. J. Särkän kanssa Oy Suomen Filmiteollisuuden.

Erkki Karu.


Suomen sotavuosien viihdettä edusti konsertissa kapellimestari, pianisti, sovittaja ja säveltäjä George de Godzinskyn (s. 5.7.1914 Pietari ja k. 23.5.1994 Helsinki) musiikki. Gode sävelsi musiikin kaikkiaan 64 pitkään elokuvaan ja toimi Radion viihdeorkesterin kapellimestarina vuosina 1953-1980 sekä Suomen Kansallisoopperan ja Suomen Kansallisbaletin vierailevana kapellimestarina. Goden valssisävelmä Äänisen aallot ja Katupoikien laulu – vuodelta 1942 Turo Kartton sanoihin - edustivat sota-aikamme musiikkia konsertin ensimmäisellä puoliskolla. Sota-aikaan liittyi myös Viljo Vesterisen (s. 26.3.1907 Terijoki ja k. 18.5.1961 Helsinki) Säkkijärven polkka, joka konsertissa sai verevän instrumentaalitulkinnan. Ennen väliaikaa esiteltiin vielä työpari Reino Vihtori Helismaan (vuoteen 1934 Helenius, s. 12.7.1913 Helsinki ja k. 21.1.1965 Helsinki) ja Toivo Pietari Johannes Kärjen (s. 3.12.1915 Pirkkala ja k. 30.4.1992 Helsinki) tuotoksia; ensin Rakovalkea, joka on tuotteliaan runoilijan ja latojan Reino Helismaan oma sävellys ja sanoitus. Hän oli tunnettu Lapin kävijä ja jätti jälkeensä n. 5 000 laulusanoitusta, 104 radiohupailua, 32 elokuvakäsikirjoitusta, 10 revyytä ja 8 näytelmää. Säveltäjä ja sovittaja sekä tuottaja Toivo Kärjeltä kuultiin potpuri kappaleista Täysikuu, Sinun silmiesi tähden (elokuvasta Pekka ja Pätkä kesälaitumilla vuodelta 1953) sekä Lapin jenkka.

Konsertin jälkipuoliskon polkaisi rummuilla käyntiin Jari ”Kepa” Kettunen (s. 3.5.1962), kun orkesteri soitti säveltäjä, sovittaja, kapellimestari ja multi-instrumentalisti Rauno Väinämö Lehtiselle (s. 7.4.1932 Tampere ja k. 1.5.2006 Helsinki) ehkä eniten Teostotuloja maailmalta tuoneen sävellyksen, Letkiksen. Pelkästään MTV:n kapellimestarina toimiessaan vuosina 1967-1977 Rauno ennätti tehdä 6 000 sävellystä – lukuun on sisällytetty myös mainosmusiikki. Jälleen elokuvamusiikki vyöryi suureen saliin, kun esitysvuoroon tuli Lars ”Lasse” Anders Fredrik Mårtensonin (s. 24.9.1934 Helsinki ja k. 14.5.2016 Espoo) sävelmä Myrskyluodon Maija samannimisestä Åke Lindmanin ohjaamasta TV-elokuvasta. Laulun huikeasta suomennuksesta vastaa Jukka Virtanen (s. 25.7.1933 Jämsänkoski). Lasse Mårtenson ja Jukka Virtanen olivat Jaakko Salon, Matti Kuuslan ja Marjatta Leppäsen kanssa perustamassa Uutta Iloista Teatteria vuonna 1978 Linnanmäen Peacock-teatteriin; teatteri kunnioitti Ossi Nikolai Elstelän (s. 18.5.1902 Tampere ja k. 10.4.1969 Helsinki) ja Pallen eli Reino Wilhelm Palmrothin (s. 2.4.1906 Ruovesi ja k. 2.5.1992 Helsinki) Iloista Teatteria, jonka valvontakomissio lakkautti. Tämä teatteri jatkoi toimintaansa Elstelän johdolla Punaisen Myllyn revyyteatterina avustajinaan mm. Reino Helismaa ja Toivo Kärki.

Säveltäjä Kaj Chydenius.


Kaj Oskar Chydenius (s. 16.10.1939 Kuusankoski) esiteltiin seuraavana elokuvasäveltäjänä; ensin elokuvasta Asfaltilampaat sävelmä Sinua, sinua rakastan ja sitten Nuoruustango elokuvasta Kreivi. Kuusikymmentäluvulta siirryttiin seuraavalle vuosikymmenelle Irwin Goodmanin eli Antti Yrjö Hammaebergin (s. 14.9.1943 Hämeenlinna ja k. 14.1.1991 Hamina) ja Veikko Olavi ”Vexi” Salmen (s. 21.9.1942 Hämeenlinna) musiikilla ja sanoilla. Jälleen potpuriksi kirjoitettu St. Paul ja Reeperpahn, Po, po, po, poing ja lyhyt duetto Hannu Lehtosen ja Markku Johanssonin esittämänä Työmiehen lauantaista. Kari Tuomisaaren sanoihin teki Rauno Lehtinen Suomen Euroviivuedustuskappaleen Tom, Tom, Tom, jonka Marion Rung lauloi Luxemburgissa vuonna 1973.

Sanoittaja ja säveltäjä Juha Harri Vainio (s. 10.5.1938 Kotka ja k. 29.10.1990 Gryon, Sveitsi) esiteltiin kahden laulun voimin. Ensin Juhan oma teos Albatrossi, erittäin mukaansa vievä tarina kahdesta kaveruksesta ja menetetyistä vuosista. Toisena sovittaja ja säveltäjä Veikko Samulin sävellys Juha Vainion sanoin Mun sydämeni tänne jää, jonka aikoinaan levyttivät ainakin Katri Helena ja Kari Tapio. Norjan vuonoille johdatteli Pauli Matti Juice Juhani Leskisen (s. 19.2.1950 Juankoski ja k. 24.11.2006 Tampere) Norjalaisvillapaita ja Satulinnaan saateltiin Jukka Kuoppamäen (s. 1.9.1942 Helsinki) alkujaan tangoksi säveltämällä kappaleella vuodelta 1995.

Kaksi viimeistä laulunumeroa solistiparimme esittivät yhdessä. Timo Johannes Koivusalon (s. 31.10.1963 Pori) elokuvasta Kaksipäisen kotkan varjossa sävelmä Jotain jää (Susanna Palin, Timo Koivusalo) sekä Jussi Pekka Hakulisen (s. 21.12.1964 Pori) Rakkaus on lumivalkoinen. Konsertin loppusävelmänä soi Jukka Kuoppamäen sävellys ja sanoitus  Sininen ja valkoinen.

lauantai 16. syyskuuta 2017


Näyttelijä Martti Suosalo.
Kolme Jussi-palkintoa voittanut näyttelijä Martti Juhani Suosalo syntyi 19.7.1962 Oulussa. Helsingin Kaupunginteatterin henkilökuntaan kuuluva näyttelijä Martti Suosalo ja kitaristi Pekka Tegelman (s. 13.5.1957) sekä Tapiola Big Band johtajanaan trumpetisti ja kapellimestari Esko Heikkinen (s. 1953) vierailivat perjantaina 8.9.2017 Tampereen Pakkahuoneella konsertilla, joka koostui belgialaisen Jacques Brelin lauluista.
Jacques Brel.

Jacques Romain Georges Brel syntyi 8.4.1929 Belgiassa (Schaerbeek) ja kuoli 9.10.1978 Ranskassa (Pariisi). Hän oli ranskankielisissä maissa arvostettu laulaja-lauluntekijä sekä runoilija, mutta hänet muistetaan myös näyttelijänä ja teatteriohjaajana. Martti Suosalo kiinnostui J. Brelin lauluista jo 1990-luvun puolivälissä ja suomensi kitaristi Pekka Tegelmanin kanssa yhdessä hänen laulujaan. Vuonna 1998 Suosalo alkoi esiintyä aluksi pelkän kitaran säestyksellä yleisölle Brelin lauluilla. Välillä Martti Suosalon esiintymisiä on säestänyt myös trio. Lauluista kaikkein parhaiten Martti Suosalolle istuvat varmaankin laulut, joissa on vahva ja elämän makuinen tarina, ja joissa hän pääsee tulkitsemaan näyttelijän taidoilla ja osaamisellaan. Suomennuksissa Suosaloa on kiehtonut juuri sellaiset ilmaukset, joissa hän kokee olevan suoran yhteyden Brelin maailmaan. Laulut on ohjelmaan tarkkaan valittu sellaiseksi kokonaisuudeksi, jossa tunnelmat vyöryvät jouheasti tarinoiden ja rytmien vaihdellessa dramaattisesta hauskaan sekä melankoliasta iloon.
Vasemmalla kuvassa Pekka Tegelman ja oikealla Martti Suosalo.

Pekka Tegelman ja Martti Suosalo ovat yhdessä esittäneet näitä lauluja jo pari sataa kertaa eri puolilla Suomea. Nyt kuitenkin Esko Heikkinen on tehnyt uudet ja tuoreet sovitukset laulujen ympärille Tapiola Big Bandille. Bändin mahdollisuuksia hyödynnetään hienosti ja kunnioitetaan vanhan ajan kabareeperinteitä. Esko Heikkinen on käyttänyt sovitustensa pohjana Pekka Tegelmanin kitarasovituksia sekä alkuperäisiä Jacques Brelin esityksiä, joissa esiintyjän tukena oli joko trio tai viihdeorkesteri.
Kapellimestari ja trumpetisti Esko Heikkinen.

Tapiola Big Band on perustettu vuonna 1970 ja se on vuosien vieriessä saanut esiintymiskokemusta lukemattomilla festivaaleilla Suomessa ja ulkomailla. Viime vuodet orkesteria on johtanut Esko Heikkinen, jonka big band messu ja Pepe Willbergin tutuksi tekemien laulujen uudet big band sovitukset tulivat viime vuonna kovin tutuiksi yleisölle. Paitsi kapellimestari ja sovittaja Esko Heikkinen on myös säveltäjä ja trumpetisti. Hän johtaa myös Helsingin poliisisoittokuntaa sekä Helsingin Palokunnan Soittokuntaa. Esko Heikkinen opettaa niin ikään Sibelius-Akatemian jazz-osastolla trumpetinsoittoa. Suomen Jazzliiton myöntämän Yrjö-palkinnon hän sai vuonna 1998.
Jacques Brelin lauluja Tampereen Pakkahuoneella pe 8.9.2017.

Konsertin ensimmäisellä puoliskolla saivat esityksensä laulut Jacky, Jeff, Vanhat rakastavaiset, Pastilli, Mathilde, Nuo ihmiset, Viimeinen ateria, Rakastuneet ja Amsterdam. Väliajan jälkeen vyöryivät seuraavat kappaleet: Porvarit, Seuraava, Fernand, Älä jätä nyt, Kun äiti kotiin palaa, Hyvästi jää, Jos oisit jumala, Mies kaupungista. Ilman ylimääräistä Suosalo ja kumppanit eivät päässeet jättämään Pakkahuonetta, vaan joutuivat vielä esittämään Porvarit uudestaan.