keskiviikko 27. maaliskuuta 2024

Maailman tunnetuin taideväärentäjä Elmyr de Hory (5. osa) 

Elmyr de Hory opiskeli hartaasti kirjakaupoista hankkimistaan kuvakirjoista Renoirin ja Matissen piirustustekniikkaa muutaman päivän ajan. Sen jälkeen hän teki useita tunti luonnosharjoituksia roskapaperille, jotta hänen kätensä tottui vakaasti tekemään viivaa, jota hän halusi. Vasta sen jälkeen hän katsoi ajan olevan kypsä tehdä tussikynällä todellisia jäljitelmiä. Jotta jäljennöksestä tulisi mahdollisimman aidon näköinen, sen täytyi olla alusta lähtien ”virheetön” jälkeä, koska korjaukseen ei ollut varaa. Elmyr ei työskennellyt kuumeisesti, vaan tasaisesti, mutta silti hyvin nopeasti – kuten aina. Hänen nopea työskentely johtui perusteellisesta pohjatöiden ja tutkimuksen tekemisestä sekä varsin poikkeuksellisesta lahjakkuudesta. Kolme päivää hän työskenteli hyvin intensiivisesti ja lähti sen jälkeen salkku täynnä väärennöksiä onneaan koittamaan Beverly Hillsin taidegallerioihin.

Elmyr de Hory.

Annetaanpa Elmyrin itse kertoa: ”Mukanani olivat uudet Matissen ja Renoirin piirustukset. Olin kovin utelias näkemään, miten ne otettaisiin vastaan. Olin varma siitä, että osasin tehdä Picassoa, mutta Matissesta ja Reinoirista minulla ei ollut silloin minkäänlaista kokemusta. Ehkäolin vähän hermostunut, mutta ilmeisesti sillä ei ollut väliä. Myin heti paikalla kolme Matissen alastonaiheista tussipiirustusta – kerrassaan ilman epäilyjä. Sen jälkeen tämän gallerian omistaja osti minulta kaikki, mitä tarjosin. Hän myi tavaran edelleen filmiväelle 500 prosentin voitolla.”

Guillermo Echániz ja Earl Stendahl Teotihuacanissa.

Elmyr etsi käsiinsä Los Angelesista taidekauppiaan, Earl L. Stendahlin (s. 11.12.1888 Menomonie, Wisconsin ja k. 18.5.1966 Marokko), jonka taidegalleria oli Wilshire Boulevardilla vuoteen 1949 saakka. Stendahl tunnettiin uraauurtavana Kalifornian impressionismin, modernin ja esikolumbiaanisen taiteen edistäjänä. Stendahlin vanhemmat olivat kondiittoreita. Earl Stendahl muutti Los Angelesin alueelle, missä hän ensin avasi oman karkkikaupan. Ensimmäisen taidegalleriansa hän avasi Pasadenassa Kaliforniassa vuonna 1913. Vuonna 1921 hän muutti taidegalleriansa Ambassador-hotelliin Los Angelasissa. Stendahlin poika sekä vävy Joseph Dammann olivat mukana taidegallerian toiminnassa.

Marc Chagall (s. 7.7.1887 ja k. 28.3.1985)

1930-luvulle tultaessa taidegalleristi Stendahl oli vakiinnuttanut maineensa Kalifornian impressionistisen koulukunnan taiteilijoiden johtavana jälleenmyyjänä. Varhaiseen Stendahlin taiteilijatalliin kuuluivat mm. William Wendt, Guy Rose, Edgar Payne, Joseph Kleitsch ja Nicolai Fechin. Earl Stendahlin taidegalleria esitteli modernin taiteen länsirannikolle Matissen, Chagallin, Kleen, Feitelsonin, Siqueirosin, Cantún, Kandinskyn, Braquen ja Picasson taideteosten avulla. Jo vuonna 1935 Earl Stendahl alkoi mainostaa muinaisia esineitä Meksikosta ja Keski-Amerikasta. Hänestä tuli sittemmin myös esikolumbiaanisen taiteen merkittävä jälleenmyyjä.


Earl Stendahlilla ja hänen vaimollaan, Enidillä, on poika, Alfred ja tytär, Eleanor. Stendahlit asuivat osoitteessa 7055-65 Hillside Avenue Hollywoodissa, Kaliforniassa. Earl Stendahl kuoli 18.5.1966 Marokossa. Hänen taidegalleriansa arkistot lahjoitettiin vuonna 1976 Smithsonian Institutionin American Art-arkistolle. Stendahlin galleriaa johti viimeksi Stendahlin pojanpoika, Ronald W. Damman ja taidegalleria lopetti toimintansa vuonna 2017.


Earl Stendahl tavatessaan Elmyr de Horyn ymmärsi löytäneensä kultakaivoksen tässä herrasmiesmäisessä unkarilaisessa, jolla tuntui olevan laaja kokoelma taidepiirustuksia ja joka ei aivan ilmeisesti itse ymmärtänyt keräämänsä taiteen ”todellista” arvoa. Yksi Earl Stendahlin vakioasiakas ja Etelä-Kalifornian suurimpia taiteenkeräilijöitä lahjoitti koko kokoelmansa syntymäkaupunkinsa Philadelphian museolle; tähän kokoelmaan sisältyi myös kolme Elmyr de Horyn piirtämää taidejäljennöstä.


Elmyr talous alkoi Kaliforniassa sen verran hyvin korjautua; hän sai enemmän rouhkeutta onnistuneista taidekaupoista ja hän janosi lisää päätäessä samalla, että hän lähtee kiertämään laajemmin Amerikan ihmemaata ja koettelemaan onneaan matkalla. Texas houkutteli Elmyriä erityisesti ja Texasin öljyllä rikastuneet öljymiljonäärit varoineen. Vähän ennen lähtöään Texasiin Elmyr poikkesi vielä Earl Stendahlin juttusilla luovuttamassa viimeisen Matissen jäljitelmänsä galleriaan. Stendahl kysyi ohimennen Elmyriltä sattuisiko tällä olla joitakin Pablo Picasson kubistisia töitä. Uuri tämä kausi oli viime aikoina alkanut kiinnostaa rouva Stendahlia. Elmyr ilmoitti, että hänellä on yksi guassityö Picassolta, ei kovin merkittävä, mutta soma ja melko pieni.


Elmyr lähti sen jälkeen hotelliinsa ja työskenteli kolme tuntia pienen, kolme kertaa neljä tuumaa, mustekynällä, tussilla, punaisella ja mustalla temperavärillä taideväärennöksen Picasson tyyliin. Hän joutui monen epäonnistuneen aloituksen jälkeen alkamaan aina uudestaa. Työn valmistuttua hän kuivatteli sitä tunnin pitämällä kuumaa pöytälamppua niin lähellä työtä, kuin vain uskalsi. Elmyr vei seuraavana aamuna teoksen pahvialustaan kiinnitettynä ja kehystämättömänä Stendahlille. Tämä huomasi heti, että teos ei ole kovin kummoinen, mutta lupasi kuitenkin 500 dollaria siitä maksaa.


Vielä samana iltana Elmyr aloitti matkan Houstoniin. Dallasissa oli lentokoneenvaihto ja matkatavaroissa tapahtui jotakin sekaannusta, jonka vuoksi Elmyr myöhästyi Dallasin koneesta. Hän varasi huoneen Adolphus-hotellista ja tutustui siellä paikalliseen sanomalehteen, josta huomasi tiedon, että pariisilainen muodinluoja Jacques Fath pitäisi ensimmäisen haute-couture -näytöksensä Texasisa Neiman-Marcusin tavaratalossa. Fathin Elmyr tunsi jo Pariisin ajoiltaan. Fath sai houkuteltu lopulta Elmyrin jäämään Dallasiin ja hän esitteli Elmyrin myös Marcuseille, Hunteille, Hurchisoneille ja Halliburtoneille. Muutamassa viikossa Elmyt havaitsi asuvansa ylellisessä vuokratalossa ja järjestävänsä cocktailkutsuja Dallasin miljonääreille. Unkarissa on vanha sananlasku: ”Jos aterioit rikkaiden kanssa, pääset maksamasta laskua. Elmyr sai näin myös myytyä käytännöllisesti omia taideväärennöksiään rikkaille ihmisille.


Elmyr muotoili näin itse: ”Olin suuri vetonaula. Pidin Texasista ja amerikkalaisista. He avasivat talonsa ja sylinsä jokaiselle tulijalle. Toden totta, pidin Amerikasta yhä enemmän.” Elmyrin viisumi oli mennyt umpee jo aikaa sitten ja lopulta vanheni myös Ranskan passi. Hän oli varma, että jos hän poistuisi Yhdysvalloista, hän ei ehkä koskaan pääsisi takaisin sinne; siksi hän päätti jäädä Yhdysvaltoihin.

George Huntington Hartford.

Elmyr de Hory vietti seuraavan kesän Dallasissa ja oli sen jälkeen Lubbockin lesken vieraana Broadmoor-hotellissa Colorado Springsissä; täällä hän tutustui liikemies, mesenaatti, näyttämö- ja elokuvatuottaja sekä taiteen keräilijä George Huntington Hartfordiin (s. 18.4.1911 ja k. 19.5.2008). Hänestä tuli isoisänsä ja setänsä perustaman A&P -supermarketin jättiomaisuuden perijä vuonna 1922. Hän valmistui Harvardin yliopistosta vuonna 1934 ja työskenteli hetken aikaa A&P:llä. Loppuelämänsä ajan hän keskittyi lukuisiin muihin liike- ja hyväntekeväisyysyrityksiin. Hartford omisti Paradise Islandin Bahamalla ja hänellä oli elinaikanaan lukuisia muita liike- ja kiinteistöintressejä, mukaan lukien Oil Shale Corporation (TOSCO), jonka hän perusti vuonna 1955.


Hartford oli taiteen suojelija, joka rakennutti taiteilijasiirtokunnan Rustic Canyoniin Los Angelesin lähelle ja hänen mielipiteensä taiteista olivat hyvin vahvoja. Hän kritisoi mm. abstrakteja ekspressionisteja ja pilkkasi lisäksi beatnikiä, eksistentialisteja, nuorisorikollisia, zen-buddhalaisuuden ei-tee-mitään-filosofiaa. Hänellä oli vankat mielipiteet mm. Tennessee Williamsin, TS Eliotin ja Willem de Kooningin sekä taidekauppias Sidney Janisin töitä vastaan. Hartford samoin kunnostutti ja avasi teatterin, jonka hän nimesi uudelleen Huntington Hartford Theateriksi. Se avattiin vuonna 1954. Teatterissa esiintyi suuria tähtiä ja teatteri oli kymmenen vuoden ajan Los Angelesin tärkein tapahtumapaikka Broadway tuotantojen esityksille.



Hartford päätti rakennuttaa vuonna 1964 oman museon New Yorkiin, Gallery of Modern Art:n. Hän oli avioliitossa neljä kertaa, mutta kaikki liitot päättyivät avioeroon. Huntington Hartford muutti helmikuussa 2004 asumaan tyttärensä Lyford Cayhin kanssa Bahamalle. Hartford kuoli kotonaan Lyford Cayssa 97-vuotiaana 19.5.2008. Hänet on haudattu Lakeview Memorial Gardens & Mausoleum -puistoon Nassaussa. Hartford kutsui Elmyr de Horyn Hollywoodiin, josta Elmyr kertoi: ”Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä kuinka rikas hän oli. Käsitin vain, että hän omisti muutamia siirtomaatavarakauppoja. Budapestissa se merkitsi, että seisoi tiskin takana leikkaamassa salamimakkaraa – ja sellaista ihmistä ei suoraan sanoen kutsuisi kotiinsa illalliselle. Mitä taiteeseen tulee, niin hän ei ainakaan sillä kertaa erottanut öljymaalausta vesivärityöstä. Mutta minä pidin Huntista. Hän järjesti muutamia ihastuttavia sunnuntaiaamukutsuja uima-altaansa reunalla ja vieraina oli tusinoittain kauniita poikia ja tyttöjä.”

Kalsiumoksalaatit 

Kasveissa esiintyy puolustautumiskeinoina kasvissyöjiä vastaan sekä kalsiumvarastona ioniyhdiste nimeltään kalsiumoksalaatti (C2O4Ca). Kalsiumoksalaattia voidaan käyttää myös analyyttisessä kemiassa ja harvinaisten maametallien erotusprosesseissa. Huoneenlämpötilassa kalsiumoksalaatti on valkoista tai väritöntä kiteistä ainetta. Se esiintyy usein kidevedellisenä muotona, joita tunnetaan mm. monohydraatti ja trihydraatti. Ioniyhdiste on veteen liukenematon, mutta se liukenee kyllä happoihin. Kuumennettaessa kalsiumoksalaatti hajoaa kalsiumkarbonaatiksi.

Virtsakiviä.

Kalsiumoksalaattia valmistetaan saostamalla kalsiumioneja sisältävästä liuoksesta oksaalihapon avulla. Kalsiumoksalaattia käytetään kalsiumpitoisuuden määritykseen, kun kalsiumionit seostetaan kalsiumoksalaattina. Ihmisten virtsa- ja munuaiskivet koostuvat etupäässä kalsiumoksalaatista. Kaikista kasveissa olevista myrkyistä juuri oksalaatit aiheuttavat ikävimpiä seurauksia ihmisille. Kasveilla on käytössä tehokas taktiikka siementensä kanssa. Ne sitovat siemeniinsä luontaisia torjunta-aineita suojellakseen itseään tuhoeläimiltä ja muilta saalistajilta.


Oksalaattihappo toimii samankaltaisesti kuin fytiinihappo – kerää itseensä etenkin vilja- ja palkokasvien siemenissä fosforivarastoja -, oksaalihappo sitoo tehokkaasti mineraaleja, varsinkin kalsiumia. Oksalaattihapon sitoessa itseensä kalsiumia se muodostaa kalsiumoksalaattia eli virtsakiviä. Ajan kuluessa nämä oksalaattikristallit biokertyvät isommiksi. Kertyessään yli kehon kyvyn poistaa oksalaattikristalleja, ne alkavat varastoida itseään terävässä kristallimuodossa ympäri kehon eri kudoksia; niveliin, lihaksiin, rauhasiin ja munuaisiin. Vähitellen tämä varastoituminen alkaa oireilla mm. nivelkipuina ja virtsakivinä. Oksalaatit eivät ole pelkästään antiravintoaineita, jotka sitovat itseensä mineraaleja. Oksalaatiti ovat myrkkyjä.



Virtsakivitauti on melko yleinen sairaus, ja tauti voi olla krooninen sillä pienellä osalla potilaista virtsakivet uusiutuvat. Aktiivinen tauti on viittaus riskitekijän olemassaoloon. Muutamilla tarpeellisilla ja suunnatuilla laboratoriokokeilla pystytään oleelliset virtsakivien riskitekijät määrittämään. Ensiarvoisen tärkeätä kalsiumkivien muodostumisen estämisessä on riittävä juominen. Nykyään niukkakalsiumista ruokavaliota ei enää kalsiumoksalaattipotilaille suositella. Ruokavalion suunnittelu on myös mahdollista ja ainakin jossakin määrin tarpeellistakin. Lääkehoito vaatii potilaalta motivaatiota, ekä se useinkaan silti estä täysin kivitaudin uusiutumista.


Virtsakivitaudin ilmaantuvuus on lisääntynyt teollisuusmaissa viime vuosikymmeninä kaikissa ikäryhmissä. Syynä tähän pidetään kohonneen elintason myötä muuttunutta ruokavaliota. Virtsakivitaudin vuotuiseksi ilmaantuvuudeksi ilmoitettiin Suomessa 1970-luvulla 50 tapausta sataatuhatta asukasta kohti. Miehillä virtsakivitaudin ilmaantuvuus on naisiin verrattuna n. 2,7-kertainen. Suurimmillaan virtsakivien muodostumisen riski on 45-54 ikävuoden välillä.



Noin 26 prosentilla potilaista virtsakivet pyrkivät uusiutumaan kymmenen vuoden kuluessa uudelleen. Vain noin 6 prosentilla potilaista saa kivuliaita kivikohtauksia tiheämpään, jopa vuoden välein ja näillä potilailla on syytä epäillä jotain riskitekijää virtsakivitaudin taustalla vaikuttavaksi. Tämän ryhmän edustajille on aiheellista selvittää mahdolliset virtsakivitaudin riskitekijät ja ainnenvaihdunnalliset poikkeavuudet. Vaikka virtsakivet murskataan nykyään melko helposti kehonulkopuolisella kivenmurskaushoidolla (ESWL), näiden potilaiden riskitekijöiden jatkoselvittelyä ei pidä kuitenkaan unohtaa.


Virtsakiven muodostuminen alkaa virtsan ylikyllästyessä kiteytyvällä aineella. Kyllästymisen ei tarvi olla jatkuvaa, vaan siihen riittä se, että kiteytymistä tapahtuu esimerkiksi aterioiden jälkeen tai yöaikaan. Kiteytymiseen vaikuttavat eri ionien pitoisuudet virtsassa siten, että kalsiumvirtsakivipotilaista 25-30 prosentilla esiintyy hyperkalsiuriaa, 15-30 prosentilla hyperoksaluriaa, 20-25 prosentilla hypositraturiaa ja 10 prosentilla hyperurikosuriaa. Myös ns. terveillä ihmisillä voi ilmetä virtsassa kiteitä; niiden on liityttävä toisiinsa, jotta virtsakivi syntyisi. Virtsassa on aineita, jotka estävät virtsakivien muodostumista. Sitraatti muodostaa virtsassa komplekseja kalsiumin kanssa vähentäen siten kalsiumin ionista aktiivisuutta. Se samalla myös estää kalsiumoksalaattikiteiden kasvamista. Muita inhibiittoreita – aine joka hidastaa kemiallista reaktiota tai estää entsyymin toiminnan – ovat pyrofosfaatti ja magnesium sekä suurempina molekyyleinä glykosaminoglykaanit, nefrokalsiini ja Tamm-Horsfallin proteiini. Vastaavasti estäjäaineiden vähäisyys lisää kivenmuodostumista.


Virtsakivipotilailla pH-arvo voi olla pysyvästikin joko suuri tai pieni. Virtsan pH vaihtelee vuorokauden eri aikoina terveellä ihmisellä, mutta keskimäärin pH on 5,5. Pysyvästi pieni virtsan pH voi liittyä joidenkin suolistoleikkauksien jälkitilaan tai kroonisen ripulin aiheuttamaan metaboliseen asidoosiin, jolloin alkaa muodostua virtsahappokiteitä. Uraattikivipotilaiden virtsan pH on pysyvästi pieni, usein alle 5,0. Samoin kystiinikivien syntyä suosii hapan virtsa.



Fysiologisessa pH:ssa kystiini – yhdiste joka muodostuu kahdesta rikkipitoisesta kysteiinimolekyylistä - on hyvin huonosti liukeneva, kun sen pitoisuus on yli 1 200 µmol/l. Virtsan pysyvästi suuren pH:n syynä on useimmiten ureaa pilkkovan bakteerin aiheuttama krooninen virtsatulehdus, harvemmin huyperparatyreoidismi tai osittainen renaalinen tubulaarinen asidoosi - synnynnäinen renaalinen tubulaarinen asidoosi (RTA) on harvinainen perinnöllinen häiriö munuaistiehyeiden kyvyssä happamoida virtsaa. Infektiokivet voivat syntyä vain ureaasia tuottavien gramnegatiivisten bakteerien vaikutuksen aikana. Ureaasi hajottaa ureaa muodostaen ammoniumia ja bikarbonaattia. Virtsan pH suurenee yli 7,2:n, jolloin alkaa esiintyä magnesiumammoniumfosfaattikiteitä.


Virtsan pH-alueella 5,0-6,2 esiintyy etupäässä kalsiumoksalaattikiteitä; pH:n suuretessa 6,2:een kalsiumfosfaattikiteiden muodostuminen kiihtyy. Pieni virtsamäärä vähäiseen juomiseen liittyneenä on tärkeä virtsakivitaudin riskitekijä. Natriumin runsas saanti ei epidemiologisten tutkimusten mukaan liity suoranaisesti kivitautiin, vaikka suolainen ruoka suosiikin kivenmuodostusta. Runsas eläinproteiini lisää oksalaatin ja kalsiumin erittymistä virtsaan. Lisäksi se aiheuttaa hyperurikosuriaa eli sairautta, jolle on ominaista liiallinen virtsahapon erittyminen virtsaan.


Hyperkalsiuria on ideopaattisen kalsiumkivitaudin merkittävä riskitekijä. Absorptiivisessa hyperkalsiuriassa poikkeavuutena on kalsiumin hyperabsorptio suolessa. Seerumin kalsiumpitoisuuden kasvu vähentää lisäkilpirauhashormonin eritystä, minkä seurauksena kalsiumin reabsoptio munuaisissa myös vähenee. Renaalisessa hyperkalsiuriassa kalsiumin imeytymishäiriö on munuaistasolla, mistä seuraa kalsiumin riittämätön reabsorptio. Tällöin seerumin lisäkilpirauhashormonipitoisuus suurenee. Tästä voi seurata kalsiumin mobilisoitumista luusta ja kalsiumin lisääntynyttä imeytymistä suolesta. Resorptiivisessa hyperkalsiuriassa kalsiumia mobilisoituu luusta ja kalsiumin imeytyminen tehostuu suolessa. Siihen voi löytyä erityinen aiheuttaja, kuten primaarinen hyperparatyreoidismi.


Munuaisten kroonisessa vajaatoiminnassa voi esiintyä suoliston piilevää verenvuotoa, joka on lisääntynyt, ja se aiheuttaa anemian kehittymiseen. Tämän syynä on yleensä verihiutaleiden toimintahäiriöstä johtuva veren hyytymisen vajavuus, mutta uremiaan liittyvillä limakalvon eroosiollakin ilmeisesti lienee merkitystä asiaan. Varsinaiset ruuansulatuskanavan näkyvät verenvuodot ovat nekin tavallista yleisempiä vuotoja. Tutkimustulokset verenvuotojen syistä ovat ainakin osittain melko ristiriitaisia. Perinteisesti ylemmän gastrointestinaalisen verenvuodon tärkeimpinä syinä munuaisten kroonista vajaatoimintaa sairastavilla on pidetty erosiivista esofagiittia (vaurio ruokatorven sisäpuolella) ja angiodysplasiaa (maha-suolikanavan verisuonten poikkeavuus). Ulkustautia (mahahaavaa) pidetään endoskopiaan perustuvan tiedon perusteella yleisimpänä syynä – 36 prosenttia – kuten muussakin väestössä.


Angiodysplasioiden aiheuttamat verenvuodot ovat kymmenen kertaa yleisempiä munuaisten vajaatoimintaa sairastavilla (13 prosenttia) kuin muilla tutkituilla (1,3 prosenttia). Valistunut arvio on, että kaikista munuaisten kroonista vajaatoimintaa sairastavien potilaiden ruuansulatuskanavan verenvuodoista (ylä- ja alaosa) 20-40 prosenttia johtuisi angiodysplasiasta. Angiodysplasia voi ilmaantua ilman kipua ja jäädä huomaamatta tai potilaalla voi olla vain hienovaraisia oireita. Anemia on yksi tämän sairauden oireista, koska se aiheuttaa vaurioita ja verenvuotoa ruuansulatuskanavassa. Anemia on, kun punasolujen määrä on normaalia pienempi. Tämä voi vähentää hapen virtausta koko kehossa ja laukaista useita oireita. Voit kokea mitä tahansa seuraavista oireista angiodysplasian yhteydessä: hengenahdistusta, väsymystä, heikotusta, iho on kalpea, huimausta ja nopeaa sydämenlyöntiä.


Angiodysplasiat ovat pieniä poikkeavien mikrosuonien muodostamia ruuansulatuskanavan kaikilla limakalvoilla esiintyviä leesioita (vammoja tai vaurioita). Leesiot sijaitsevat mukoosalla (limakalvo) tai submukoosassa ja näkyvät pieninä tarkkarajaisina, litteinä tai hieman koholla olevina punaisina läiskinä. Ne muodostuvat laajentuneista ohutseinäisistä suonista, joita verhoaa pelkkä endoteeli tai hyvin vähäinen määrä sileätä lihasta. Tyypillisiä ovat kiemurtelevat, laajentuneet submukoosan laskimot. Niissä on pieniä arteriovenoosisia yhteyksiä, jotka johtuvat prekapillaarisen sulkijalihaksen vajaatoiminnasta. Myös laajentuneita valtimohaaroja voi esiintyä suurissa angiodysplasioissa. Näissä voi lisäksi anteriovenoosisia fisteleitä, mikä selittää joskun kehittyvän erittäin rajun verenvuodon.


Pohjoismaisessa väestössä ideopaattista kalsiumkivitautia sairastavista jopa neljäsosalla on todettu hypositraturiaa ja siksi sitraatin määrittämistä toistuvasti kiviä muodostavilta potilailta suositellaan. Kalsiumkivitaudin riskitekijänä pidetään hyperoksaluriaa. Kalsiumoksalaatin kiteytyminen virtsassa lisääntyy kivipotilailla, kun ravinnon oksalaatit lisääntyvät. Hypomagnesuriaa on samoin pidetty kalsiumkivien syntyä edesauttavana tekijänä 6-11 prosentilla kivitautia sairastavilla. Tavallisin syy hypomagnesiuriaan on tulehduksellinen suolistosairaus ja siihen liittyvä malabsortio (aineenvaihdunnallinen imeytymishäiriö).

Korkeaoksalaattiset kasvikset

Seuraavat kasvikset sisältävät hyvin korkeita määriä (50-520mg) oksalaatteja per annoskoko.



Kasvikset

Annoskoko

Punajuuri (keitetty tai pikkelissä)

50g

Punajuurien lehdet

30g

Purjo

62g

Okra

100g

Pinaatti

30g

Bataatti

120g

Sveitsinlakka, keitetty

30g

Sveitsinlakka, raaka

9g

Terttuselja, raaka

100g

Viikunat, kuivattu

100g

Vihreät karviaismarjat

75g

Raparperi, paistettuna, raakana, purkissa

120g

Tähtihedelmä

30g

Amarantti

30g

Tattari, kuivana

60g

Leseet

30g

Soijamaito

0.6dl

Soijapihvi

67g

Soijajauho

28g

Soijapavut

7g

Tofu

85g

Soijajugurtti

64g

Mantelit

14g

Hasselpähkinä

28g

Linssit

85g

Maapähkinä

28g

Maapähkinävoi

8g

Pekaani

28g

Pistaasi

56g

Seesaminsiemenet

2.5g

Tämän lisäksi myös parsakaali, lehtikaali, musta tee, suklaa, kiiwi, suolaheinä, kurkumi, kumina ja mustapippuri ovat korkeaoksalaattisia.


maanantai 25. maaliskuuta 2024

Maailman tunnetuin taideväärentäjä Elmyr de Hory (4. osa) 

Elmyr de Hory maalasi New Yorkissa etupäässä muotokuvia ja hän oli saanut jo ammatissaan hyvää mainetta kaupungissa. Hänelle tarjottiin mahdollisuutta pitää oma yksityisnäyttely 57. kadulla sijaitsevassa Lilienfeld-galleriassa. Näyttely hienossa galleriassa oli enemmän kuin tervetullut ajatus Elmyrille. Taidemaalarit Lyonel Feininger (s. 17.7.1871 New York ja k. 15.1.1956 New York) ja Maurice de Vlaminck olivat samoin pitäneet tässä galleriassa aikoinaan omat näyttelynsä ja gallerian seinillä riippui myös Chagallin ja Dufyn taidetöitä. Näyttely oli Elmyr de Horylle valtava mahdollisuus New Yorkissa; yksityisnäyttely tarkoitti samalla joko lopullista läpimurtoa tai romahdusta suurkaupungissa.

Elmyr de Hory.

Lilienfeld-gallerian kaksi huonetta oli täynnä Elmyr de Horyn muotokuvia, kirkasvärisiä maisemamaalauksia ja henkilösommitelmia. Kaupungin seuraelämässä de Horyn näyttely oli iso menestys, mutta taloudellisesti näyttely oli katastrofi. Elmyr itse kuvaili asian näillä sanoilla: ”Koko New Yorkin kerma oli paikalla. Avajaisiltana oli kammottava lumimyrsky. Ihmiset eivät saaneet takseja, heidän oli käveltävä läpi tuiskun ja silti he tulivat. Ihmisiä oli niin tiheässä, että liikkuminen oli mahdotonta. Taulujakaan ei voinut nähdä. Ystäväni sanoivat, että se oli kauden loistavin tapahtuma. Myin silti vain yhden muotokuvan. En saanut tarpeeksi rahaa edes luettelokustannusten peittämiseen. Se oli huono vuosi – luulen että se oli ensimmäinen sodanjälkeinen lama eikä arvopaperipörssissäkään mennyt hyvin. Salvador Dalilla oli samaan aikaan näyttely toisessa galleriassa 57. kadulla eikä hänkään myynyt mitään. Tuona talvena minut oli purevan kyulmässä tammikuussa kutsuttu Jorge de Cuevasin luo ja juuri kuin saavuin Dali astui vaimoineen ulos taksista. Hänellä oli mukanaan valtava paketti. Kysyin mitä siinä oli ja hän vastasi: ’Maalauksia´. Tietysti näytettäväksi vieraille, jos jotakin olisi saatu kaupaksi. Eikä hän, muistakaa se, ollut de Hory, vaan Dali.”

Salvador Domingo Felipe Jacinto Dalí i Domènech (s. 11.5.1904 Figueres ja k. 23.1.1989 Figueres)

Epäonnistunut näyttely galleriassa syöksi Elmyr de Horyn taloudelliseen epätoivoon. Pian oli taas selvää, että Elmyrin täytyi aloittaa ”toinen ammatti” eli taideväärennösten tekeminen elättääkseen itsensä. Elmyr oli saanut kuitenkin maistaa mukavaa ja vaurasta elämää niin paljon, että elämä näkkileivällä ja pavuilla ei houkuttanut millään tavalla. Essexin kotinsa olohuoneen kahvipöydässä hän alkoi tehdä jäljitelmää Picasson piirustuksesta sekä suuresta Picasson guassityöstä. Ranskalainen vuosikertapaperi oli päässyt loppumaan eikä hän uskaltanut käyttää amerikkalaista vesileimattua paperia. Joten hän osti käytettyjen kirjojen kaupoista Neljänneltä puistokadulta joitakin vanhoja 1920-luvun ranskalaisia kuvakirjoja, kuten Goottilaisia katedraaleja ja Pariisin näkymiä. Hän leikkasi tarkasti kirjojen tyhjät loppulehdet ja käytti niiden paperin hyväkseen jäljennöstöissään.


Elmyr muisti useita vuosia myöhemmin tämän näin: ”Guassi oli kooltaan melkein puoli metriä kertaa metri. Picasso oli kerran tehnyt suuren pronssiveistoksen L’homme á l’Agneau – Mies ja lammas. Olin melko ihastunut siihen ja minun guassini oli tavallaan harjoitelma lopullista työtä varten. Niin ainakin esittelin sen. Minulla ei ollut edes varaa kehystää sitä kunnolla.”


Kohtalon ivaa on, että Elmyr de Hory vei guassimaalauksensa yhtenä lauantaiaamuna Klaus Gunther Perlsin (1912-2008) 58. kadulla sijainneeseen taidegalleriaan. Hän jätti työn gallerian omistajalle viikonlopuksi arvioitavaksi. Perls halusi tutkia teoksen tarkasti ja näyttää sitä vielä muillekin asiantuntijoille. Elmyr saapui tiistaina jälleen galleriaa mukanaan Picasson piirustusjäljitelmä. Elmyr de Hory muistaa näin: ”Perls oli hyvin iloinen tavatessaan minut ja ihastunut, kun minulla oli hänelle jotakin muutakin myytävää. Tavanomaisen tinkimisen jälkeen hän tarjosi minulle 750 dollaria guassityöstä ja 250 dollaria piirustuksesta ja hyväksyin tarjouksen vastahakoisesti.”

Klaus Perls (vasemmalla) ja Alexander Calder.

Berliinissä syntyneellä Klaus Perlsin vanhemmat olivat kaupungissa taidekauppiaita. Klaus Perls opiskeli taidehistoriaa alkuun Münchenissä, mutta kun natsihallinto lopetti tutkintojen myöntämisen juutalaisille, hän muutti Baseliin, Sveitsiin ja suoritti opintonsa siellä loppuun. Hän kirjoitti väitöskirjansa 1400-luvulla eläneestä ranskalaisesta maalarista Jean Fouquet’sta (n. 1420-1481). Vuonna 1935 Klaus Perls muutti New Yorkiin ja avasi Perlsin Gallerian itäiselle 58. kadulle, Madison Avenuen lähelle. Klaus Perlsistä tehtiin myöhemmin Yhdysvaltojen taidekauppiaiden yhdistyksen puheenjohtaja.


Ympyrä oli jälleen kerran sulkeutunut. Lilienfeldin taidegallerian näyttelyn jälkeen Elmyr de Horylla oli vain velkaa ja sitä oli aivan riittävästi; muitakin laskuja oli, joita olisi pitänyt maksaa. Näyttelyn jälkeen Elmyr kaipasi kylmässä New Yorkissa auringon lämpöä. Hän päätti pakata matkalaukkunsa ja lähteä Kalifornian lämpöön jatkamaan taideväärennöksien tekemistä. Elmyr ei tarvinnut kuin vähän vanhaa paperia, kynän ja tussin pärjätäkseen toimissaan. Hän oli hyvin utelian ja halusi nähdä Yhdysvaltoja, monien mahdollisuuksien maata ehdottomasti lisää. Tyhjä pankkitili ei myöskään edistänyt hänen toista suurta ongelmaansa, uuden viisumin saantia Yhdysvaltoihin. Yhdysvalloissa hän pystyi kuitenkin liikkua osavaltiosta toiseen ja kirjautua hotelleihin majoitukseen esittämättä passia tai henkilöllisyystodistusta.

Kirjakauppias Samuel Baker.

Elmyr katsoi eittämättä edukseen ”taidekauppiaana” Yhdysvalloissa sen, että hän oli eurooppalainen herrasmies; hän pukeutui huolitellusti ja käyttäytyi kuten aristokraatit. Tästä kaikesta amerikkalaiset pitivät kovasti ja suhtautuivat kunnioittavasti kaikkeen tällaiseen. Uudella mantereella taidekauppiaat yleensä ostivat taideteoksia joko toisiltaan tai tunnetuilta, hyvin luotettaviksi havaituilta yksityisiltä taidekauppiailta, jotka kiersivät paikasta toiseen etsien taideteoksia esille kätköistä tai ostivat niitä hyvämaineisista huutokauppakamareista. Tällaisia hyvämaineisia huutokauppakamareita olivat mm. Parke-Bernet Galleries – toimi vuosina 1937-1964 - New Yorkissa, Sotheby’s – kirjakauppias Samuel Baker (k. 1778) perusti sen 11.3.1744 - ja Christie’s – skotlantilainen James Christie (1730-1803) perusti huutokauppatalonsa vuonna 1766 - Lontoossa sekä valtiollinen Hȏtel Drouot Pariisissa, joka vihittiin käyttöön 1.6.1852.

Jamer Christie.

Joskun taidegalleria omistajat ostivat taidetta yksityisiltä huomattavilta taiteenkeräilijöiltä suoraan, varsinkin, jos keräilijät halusivat ohittaa huutokauppojen julkisuuden. Jos taidekauppias jostakin syystä epäili taiteen alkuperää, hän saattoi varmistaa asiaa taidemuseoista tai lähettää teoksen valokuvan ja tarinan taideteoksen maalaajan sukulaisille tai elämäntyön tuntijalle. Tällainen selvitystyö vain tahtoi viedä tuhottomasti aikaa. Hyvin helposti taidekauppias sortui oikaisemaan selvitystyössä, varsinkin, jos taideteosta tarjottiin ”sopivaan” hintaan galleriaan.


Elmyr de Horyn paljon käyttämä tapa lähestyä taidekauppiaita oli usein se, että hän kertoi taidekauppiaalle piirustuksistaan, jotka olivat muka vastentahtoisesti kaupankohteena ja osa pienestä taidekokoelmasta. Piirustukset olivat siten ainoita, jotka hän olisi onnistunut sukutilaltaan sodan jaloista lähtiessään pelastaa ennen puna-armeijan miehitystä. Aikain myötä kulkiessaan pitkin Amerikan mannerta Elmyrin arvonimeksi vakiintui paroni, mutta myös muitakin arvonimiä hän saattoi käyttää. Toisinaan hän käytti arvoniminään myös kreiviä tai herttuaa. Unkarilainen näyttelijätär Zsa Zsa Gábor opasti Elmyrille, että amerikkalaiset ovat herkkiä arvonimien ja titteleiden perään. Amerikkalaiset myös pitävät siitä, jos ihmiset vähän ”pullistelevat” heille, sillä juuri sitä he itseasiassa jopa odottavat.


Kiinnijäämistään ainaisesti peläten Elmyr de Hory käytti taidemyyntimatkoillaan ainakin seuraavia salanimiä (noms de vendeur): L. E. Raynal, Elmyr Hoffman, Louis Cassou, Elmyr von Houry ja paroni Herzog. Aivan puhtaasti tekaistuja nimiä olivat Cassou ja von Houry. Maurice Raynal oli kuuluisa ranskalainen taidehistorioitsija ja Elmyr de Hory ihastui sen vuoksi Raynal-nimen käyttöön ja sen mukanaan tuomaan mahdolliseen arvovaltaan. Herzogit ja Hoffmanit olivat puolestaan vanhoja unkarilaisia sukuja, joilla oli kuuluisat taidekokoelmat hallussaan. Elmyr kertoi näitä nimiä käyttäessään olevansa Pariisissa asunut serkku. Hän ei koskaan halunnut viitata liian suureen henkilökohtaiseen omaisuuteen, koska yleisesti isot taidekokoelmat tunnettiin melko hyvin taidemaailmassa ja niitä oli monasti luetteloitu salaisiin kirjoihin, joita mahdollisesti löytyi taidekauppiaiden omista hyllyistä tai yleisistä kirjastoista.

Henri Émile Benoit Matisse (s. 31.12.1869 ja k. 3.11.1954)

Elmyr de Horu matkusti Los Angelesiin ensi kerran vuonna 1948. Hän varasi huoneen hotelli Ambassadorista ja alkoi heti taideväärennösten teon. Pablo Picasson tuotannon kopiointi alkoi häntä jo vähän tympäistä, joten hän päätti kokeilla Renoiria ja Matissea. Hän oli saanut paljon rohkeutta lisää kokemuksestaan Klaus Perlsin kanssa New Yorkissa. Hän marssi hotellin lähistöllä sijainneeseen kirjakauppaan ja osti sieltä kaikki kirjat, joissa oli kuvia Renoirin ja Matissen piirustuksista.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2024

 Maailman tunnetuin taideväärentäjä Elmyr de Hory (3. osa)

Taideväärentäjä Elmyr de Hory.

Pariisin 6. kaupunginosassa Boulevard Saint-Germainin ja Rue Saint-Benoîtin kulmassa sijaitsee hyvin kuuluisa kahvila, Café de Flore, jonka asiakaskuntaa ovat olleet monet menestyneet taiteilijat, kirjailijat ja intellektuellit. Café de Flore avattiin kolmannen tasavallan aikana vuonna 1885. Sen nimen uskotaan saaneen inspiraationsa roomalaisen jumalattaren, Floran veistoksesta, joka sijaitsee Boulevardin vastakkaisella puolella. Tästä kahvilasta tuli nopeasti Pariisin kirjallisuuden ja henkisen eliitin suosikkipaikka. Se oli vahvasti yhteydessä eksistentialiseen liikkeeseen sodan jälkeisenä aikana ja kahvilassa vierailivat monet taiteilijat, kuten esimerkiksi Pablo Picasso ja kirjailija Ernest Hemingway.

Kirjailija Ernest Hemingway.

Filosofi Jean-Paul Sartre ja hänen kumppaninsa, kirjailija ja feministi Simone de Beauvoir olivat Café de Floren vakituisia asiakkaita. He viettivät päivänsä siellä kirjoittaen, keskustelemalla ideoista ja tapaamalla muita aikakauden älykköjä. Heillä oli oma pöytänsä kahvilassa; kahvilassa vierailivat mielellään myös monet muut ajattelijat ja kirjailijat, kuten Albert Camus ja Maurice Merleau-Ponty, Julio Cortázar, Richard Wright, Carlos Fuentes ja runoilijat Guillaume Apollonaire, Paul Éluard ja André Breton. Kahvila tunnetaan vuosittaisesta kirjallisuuspalkinnostaan, Prix de Floresta, jota kahvila on jakanut vuodesta 1994 lähtien. Palkinto myönnetään lupaaville uusille tekijöille ja palkinto sisältää rahapalkinnon lisäksi lasillisen Pouilly-Fuméa joka päivä vuoden ajan kahvilassa. Kahvilan palveluita ovat käyttäneet myös useat elokuvan, musiikin ja muodia aloilla toimivat henkilöt, kuten Johnny Depp, Kanye West ja Karl Lagerfeld sekä Kirsten Dunst.

Café de Flore Pariisissa.

Jacques Chamberlin teki Elmyr de Horylle oman ehdotuksensa juuri täällä Café de Floressa: ”Sinä teet piirustukset ja minä myyn ne. Sanon että ne ovat kaikki, mitä on jäljellä isäni kokoelmasta. Matkustamme yhdessä läpi Euroopan, teemme rahaa ja pidämme mielettömän hauskaa.” Suunnitelma huvitti ensin Elmyriä, mutta hän oivalsi sen mahdollisuudet ansaintaan. Hetken ajateltuaan ehdotusta hän suostui liikekumppanuuteen. Hän halusi kuitenkin valmistella tehtävän mahdollisimman hyvin. Elmyr kävi Picasson näyttelyssä ja tutki tarkoin teoksia, joissa oli Picasson kuvia. Hän havaitsi, että Seinen taidegallerian kauppias oli pitänyt paperia valoa vasten tutkiessaan piirustuksista mahdollisesti löytyvää tunnistusvesileimaa. Seinen vasemman rannan eräästä taidetarvikekaupasta Elmyr kävi ostamassa pinkan vanhaa, sotaa edeltäneeltä ajalta olevaa paperia, joka oli jo hieman kellastumassa reunoiltaan. Kaiken tämän jälkeen hän vietti viikon ateljeessaan valmistaen tusinan verran Picasso-jäljitelmiä.

Taiteilija Pablo Picasso.

Elmyrillä oli kesällä 1946 vain vanhentunut ruotsalainen diplomaattipassi sekä väliaikainen henkilöllisyystodistus. Jacques Chamberlin hankki hallintovirastossa työskentelevää ystäväänsä hyväksikäyttäen Elmyrille ranskalaisen passin. Kaksikon mukaan tuli vielä Chamberlin englantilainen tyttöystävä jännittävälle matkalle Eurooppaan. He matkustivat Brysselissä, Amsterdamissa, Lontoossa, Genevessä, Lausannessa ja Zürichissä päättäen ensimmäisen kierroksen lokakuussa Cȏte d’Azuriin. Jälleen sieltä he palasivat Lontooseen.


Kaikki toimi ainakin alkuun kuten Jacques Chamberlain oli luvannutkin; hauskaa oli ja rahaa tuli mukavasti. Alituisesta liikkeelläolosta saattoi seurata myös euforinen olo. Chamberlain hoiti myynnin lupauksensa mukaisesti, eikä Elmyrin tarvinnut sen vuoksi jännittää kädet märkänä. He asuivat hyvissä hotelleissa ja söivät aina kauppojen jälkeen parhaissa ravintoloissa viiniä juoden. Matkustus paikasta toiseen tehtiin aina ensimmäisessä luokassa.


Picasso-jäljitelmät Chamberlain myi sen verran huokealla korvauksella, että mitään ei koskaan taidekaupoissa jäänyt salkkuihin kauppaamatta. Hän myi Brysselissä jopa kaksi henkilötutkielmaa yksityisesti taidemuseon johtajalle. Voitot jaettiin kahteen osaan, kuten oli sovittu. Kuitenkin toisella kerralla Lontoossa ollessaan Elmyr alkoi epäillä, että saa myynnistä vähemmän itselleen. Mayfairissa Elmyr eräänä päivänä kuljeskellessaan huomasi Redfern Galleryssä Picasson, jonka hinta oli pöyristyttävä eikä hinta ollut mitenkään marginaalilla perusteltavissa. Tästä oli liikekumppanien kesken seurauksena kova riita, syyttelyä ja väittelyä, joka lopulta johti siihen, että liikekumppanuus päättyi helmikuussa 1947.


Elmyrillä oli taskussaan 1 000 dollaria rahaa ja hän lensi ensin Kööpenhaminaan ja sieltä Tukholmaan; rahat olivat jälleen pian käytetty ja oli pakko keksiä jotakin. Elmyr ajatteli, että jos Chamberlain pystyi kauppaamaan hänen väärennöksensä, miksi ei hänkin. Hän kulkeutui erääseen tukholmalaisgalleriaan sisälle ja tiedusteli siellä halukkuutta ostaa muutama Picasson työ. Elmyr kertoi olevansa varaton unkarilainen pakolaisaristokraatti. Sovittiin neuvottelu Grand Hoteliin, johon saapui Elmyriä tapaamaan kolme liikemiestä. Miehet tutkivat viittä tussipiirustusta ja neuvottelivat hinnasta; tapaaminen kesti tunnin verran. Liikemiehet vielä tiedustelivat, mikä galleria oli myynyt piirustukset. Elmyr kertoi isänsä palanneen vuonna 1937 Pariisista Budapestiin ja että hänellä ei ollut galleriasta enempää tietoa. Liikemiehet esittivät viidestä piirustuksesta yhteensä 6 000 dollaria vastaavan tarjouksen, joka oli melkein kaksi kertaa se summa, mitä Elmyr oli mielessään ajatellut.


Kolmen päivän jälkeen Elmyr sai šekin, jonka hän muutti heti käteiseksi rahaksi. Pankista hän meni suoraan matkatoimistoon, sillä hän halusi nopeasti Ruotsista pois. Hän oli tyystin väsynyt kiertämään sodan ruhjomaa Eurooppaa ja Ranskaa paluukaan ei houkutellut häntä, sillä hän pelkäsi viranomaisten löytävän hänet helposti sieltä. Matkatoimistossa karttoja katsellessa hän huomasi Rio de Janeiron kartalta. Se oli paikka, jossa hän ei ollut vielä ikinä käynyt. Nyt hän osti menolipun Rio de Janeiroon.

Rio de Janeiro.

Jo yli neljäkymmentävuotias Elmyr de Hory kertoi Brasiliaan tulostaan näin: ”Oli täysi talvi, kun lähdin Tukholmasta ja minulla oli päällä pitkät villaiset alushousut ja turkki. Lensin KLM:n koneella. Ensimmäinen laskeutuminen oli Kööpenhaminassa, missä tanskalainen univormupukuinen upseeri tunnin odotuksen aikana melkein raiskasi minut lepohuoneessa. Kieltäydyin kohteliaasti tarjouksesta. Sitten seurasi yön pysähdys Lissabonissa, sen jälkeen Dakarissa ja vielä Natalissa ja vihdoin oltiin Riossa. Oli hehkuva kesä ja minulla oli edelleen pitkät villaiset alushousuni. Luulin että pyörtyisin kuumuudesta. En tuntenut Riossa ristinsielua. Menin Copacabana-hotelliin, joka oli kaupungin paras sekä myöhemmin Fernand Legrosin ja Réal Lessardin tärkein majapaikka – tietysti minun suosituksestani. Sitten vuokrasin eräältä ranskalaiselta sangen kauniin pikku talon Gloria-kukkulalta. Aloin maalata omia maalauksiani, kuten olin luvannut itselleni, ja sain hyvin nopeasti ystäviä.”

Oswaldo Euclides de Souza Aranha.

Elmyr de Hory tuli Brasiliaan sodan jälkeen ensimmäisten varakkaiden eurooppalaisten aallon mukana ja hän sai siellä hyvin suopean vastaanoton sekä pääsi heti paikalliseen seurapiiriin mukaan. Pian hän jo maalasi varakkaiden brasilialaisten muotokuvia. Muotokuvia teettivät mm. YK:n yleiskokouksen varapuheenjohtaja Oswaldo Euclides de Souza Aranha (s. 15.2.1894 ja k. 27.1.1960) ja Brasilian tuleva presidentti, kenraali Humberto de Alencar Castelo Branco (s. 20.9.1897 ja k. 18.7.1967). Elmyr sai maalauksista myös korkean hinnan.

Kenraali Humberto de Alencar Castelo Branco.

Elmyrin Brasilia näyttäytyi tältä: ”Olin kauhean naiivi. Kun minulla oli rahaa, en halunnut ajatellakaan, mitä olin tehnyt. Tottakai minä alitajuisesti ymmärsin, että jos joskus joutuisin rahavaikeuksiin, voisin aina palata siihen. Se oli yksityinen henkivakuutus.” Yllättävän nopeasti Rio de Janeiro alkoi tympiä Elmyr de Horyä. Jo elokuussa 1947 hän matkusti suositusten turvin vierailulle Yhdysvaltojen New Yorkiin. Hän ei ollut vielä käynyt kaupungissa ja ajatus vierailusta tuntui todella houkuttelevalta. Hänellä oli vierailua varten kolmen kuukauden viisumi, mutta viisumi ennätti vierailun aikana vanheta; Elmyr vietti lopulta matkallaan yksitoista vuotta.

Näyttelijätär Lana Turner.
Näyttelijätär Zsa Zsa Gábor.

New Yorkissa Elmyr tutustui kolmen viikon aikana ”jokaiseen tutustumisen arvoiseen” ihmiseen. Agatha Ratibor esitteli Elmyrin New Yorkin tärkeimmille ihmisille. Essex Housesta Elmyr vuokrasi huoneiston ja kun hän muutti itäiselle 78. kadulle, hänen tupaantuliaisissaan vierailivat mm. Zsa Zsa Gábor (alk. Sári Gábor, s. 6.2.1917 Budapest ja k. 18.12.2016 Los Angeles, Kalifornia), Magdolna ”Magda” Gabor (s. 11.6.1915 ja k. 6.6.1997), Corinne Anita Loos (s. 26.4.1888 Sissons, Kalifornia ja k. 18.8.1981 New York), William Avarell Harriman (s. 15.11.1891 New York ja k. 26.7.1986 Yorktown, New York), Julia Jean ”Lana” Turner (s. 8.2.1921 Wallace, Idoho ja k. 29.6.1995 Los Angeles, Kalifornia), Anita Averell, New York Yankees-joukkueen omistajia ollut Daniel Reid Topping (s. 11.6.1912 Greenwichissä, Connecticutissa ja k. 18.5.1974 Miami Beach, Florida) ja René d’Harnoncourt (s. 17.5.1901 Wien ja k. 13.8.1968), itävaltalaissyntyinen Modernin taiteen museon silloinen johtaja.

René d'Harnoncourt.

lauantai 23. maaliskuuta 2024

 Maailman tunnetuin taideväärentäjä Elmyr de Hory (2. osa)

Toisen maailmansodan kolkutellessa portteja Elmyr de Hory palasi takaisin Unkariin heti Anschlussin jälkeen. Alle vuoden päästä hän joutui poliittisena vankina Transsylvaniassa sijainneelle keskitysleirille. Elmyrillä ei kyllä ollut poliittisia mielipiteitä eikä hän myöskään kuullunut mihinkään poliittiseen puolueeseen. Sen sijaan hänellä oli Budapestissa liian läheiset suhteet erääseen englantilaiseen sanomalehtimieheen. Samoin Elmyr oli asunut Ranskassa suurimman osan elämästään, joka teki hänestä Unkarin hallituksen silmissä epäilyttävän henkilön. Itse hän ilmaisi asia näin: ”Olin ilmeisesti valtion turvallisuuden kannalta liian värikäs henkilö.”

Taideväärentäjä Elmyr de Hory.

Keskitysleirin komentaja tilasi Elmyriltä muotokuvansa, kun hän havaitsi Elmyrin taidot. Annetaan Elmyrin kertoa itse: ”Oli ankara talvi ja leiri oli Karpaattien huipulla, Draculan seudulla. Maassa oli lähes kaksi metriä lunta ja pakkasta oli parisenkymmentä astetta. Komentajalla oli huoneessaan kamiina, joten maalasin hänen kuvaansa hyvin hitaasti, ottaen siihen mukaan kaikki yksityiskohdat, joka ainoan kunniamerkin hänen rinnassaan. Alkuluonnokset mukaan luettuina työ kesti vähintään kolme kuukautta. Se oli ensimmäinen kerta, jolloin taiteelliset lahjani auttoivat minua pysymään hengissä, mutta ei viimeinen.”


Vihdoin Elmyr pääsi kuitenkin keskitysleiriltä vapaaksi, mutta vuoden päästä hän joutui uudelleen vangituksi ja sillä kertaa hänet vietiin Saksassa sijainneelle keskitysleirille juutalaisuutensa ja homoseksuaalisuutensa vuoksi. Edes hänen seurakuntansa vaihtamisesta kalvinistiseksi ei ollut hänelle tuolloin apua. Gestapon väki kuulusteli häntä ja käytti väkivaltaa tietoja kerätessään. Kuulustelujen aikana Elmyrin jalka katkesi ja hänet lähetettiin Berliinin lähellä olevaan sairaalaan. Sairaalassa eräänä päivänä Elmyr huomasi ihmeekseen, että sairaalan ulko-ovi oli jäänyt auki. Hän pakeni sairaalasta kyynersauvoilla kävellen ja taakseen vilkuilematta. Sotaa edeltävältä ajalta hänellä oli vanhoja ystäviä Berliinissä, jotka halusivat auttaa Elmyriä. Budapestiin hän palasi kolmen kuukauden päästä takaisin.


Lopulta sotakin päättyi ja Neuvostoliiton puna-armeija oli miehittänyt Unkarin, jonka pääkaupungissa, Budapestissa, Elmyr edelleen oli. Elmyrin vanhempien uskottiin kuolleen sodan aikana ja saksalaiset olivat takavarikoineet perheen kaiken omaisuuden sveitsiläisiä pankkitilejä myöten. Neuvostojoukot aikoivat julistaa suvun Balaton-järven rannalla sijaitsevat viinitarhat kansallisomaisuudeksi. Elmyr häipyi Unkarista ruotsalaisen diplomaatin paperit taskussaan ja kourallinen pieniä timantteja ommeltuina takkinsa vuorin sisään. Nyt hän suuntasi kulkunsa Ranskaan. Ruotsalaisia diplomaatinpapereita hän ei tarvinnut, sillä timantit pelastivat hänet rajanylityspaikoilla sekä miehitettyjen alueiden tarkastusasemilla. Syyskuussa 1945 hän saapui Pariisiin. Avosylin hänet ottivat vastaan kaupungissa Léger, hänen vanha opettajansa, samoin Leon Zadkin ja Georges Philippe de Rothschild (s. 13.4.1902 ja k. 20.1.1988). Aikaisempaan Pariisissa asumiseen nähden yksi asian oli kuitenkin ratkaisevasti muuttunut; hänellä ei ollut enää rahaa, eikä varakasta mesenaattia.

Georges Philippe de Rothschild.

Koska Elmyr kuitenkin tiesi osaavansa lahjakkaana ihmisenä maalata, hän vuokrasi edullisen työhuoneen rue Jacobilta viettäen siellä puolivuotta kaksoiselämää sekä entisenä unkarilaisena ylimyksenä että toimeentulostaan kamppailevana taiteilijana. Ranskassa oli tuohon aikaan paljon kiertäviä kreivejä ja paroneita, jotka yrittivät kaupata timanttejaan ja korujaan matkalaukuistaan sekä käärölle kierrettyjä maalauksia. Elmyr yrittä maalauksiaan myydä vanhoille ystävilleen Pariisissa, jotku jopa ostivatkin, mutta keskimäärin hän sai muotokuvista noin 100 dollaria. Maisemakuvat eivät käyneet tuolloin kaupaksi, vaikka hän yritti tarjota niitä Pariisin gallerioihin.

Lady Malcolm Campbell.

Huhtikuussa 1946 Elmyrin ystävä Hȏtel George V:ssä asuva lady Malcolm Campbell poikkesi Elmyriä tervehtimässä tämän työhuoneella. Hän vilkaisi työhuoneen seinälle ripustettua piirustusta ja kysyi sitten taiteilijalta: ”Elmyr… eikö tuo olekin Picasso?” Elmyr oli vain hiljaa ja hymyili. Kyseessä oli varsin pieni, kehystämätön ja merkitsemätön piirustus nuoren tytön päästä. Lopulta Elmyr kysyi lady Campbellilta: ”Kuinka tiedät, että se on Picasso?”

Pablo Picasso.

Lady Campbell vastasi: ”Tunnen Picassoa vähäisen ja muistan sinun kertoneen, että tunsit hänet melko hyvin ennen sotaa. Hän ei merkinnyt moniakaan noista kreikkalaisen kauden piirustuksista. Tuo on oikein hyvä. Kuule, myisitkö sen minulle?” Syvän huokaisun jälkeen Elmyr siihen: ”Miksipä en? Paljonko maksaisit siitä?” Hinnaksi sovittiin 40 sterling-puntaa, korvaus, jolla Elmyr eläisi Pariisissa parin kuukauden ajan. Itse piirustukseen häneltä oli mennyt maaliskuisena sateisena maanantaina kymmenen minuuttia työaikaa.

Taidemaalari Camille Corot.

Lady Campbell matkusti vain muutaman päivää myöhemmin Lontooseen, josta hän palasi kolme kuukautta myöhemmin takaisin Pariisiin. Eräillä kutsuilla Elmyr sitten myöhemmin kohtasi jälleen Lady Campbellin ja kuuli tältä, että lady oli myynyt käteisvarojen puutteessa piirustuksensa Lontoossa 150 punnalla eräälle taidekauppiaalle. Elmyr muisti nyt kuulleensa ystävältään, kuinka Fernand Léger – Elmyrin oma maalausopettaja – oli nuorena väärentänyt Camille Corotin (s. 16.7.1796 ja k. 22.2.1875) maalauksia rahapulassaan. Elmyr kertoi mielellään tarinaa myös ihailemastaan fauvistimaalari Vlaminckista, joka olisi rahapulassa maalannut muutaman Paul Cézanne (s. 19.1.1839 Aix-en-Provence, Bouches-du-Rhȏne ja k. 22.10.1906 Aix-en-Provence, Bouches-du-Rhȏne)-väärennöksen. Tätä tietoa ei kylläkään kukaan taidekauppias ole pystynyt vahvistamaan koskaan.

Taidemaalari Paul Gézanne.

Tämän tapahtuman jälkeen Elmyr de Hory sulkeutui omaan ateljeehensa ja tutki useita vanhoja luetteloita. Sen jälkeen hän piirsi tunnin ajan tussipiirustuksia Picasson ns. klassiseen tyyliin, joka vallitsi noin vuoden 1925 tienoilla. Piirustustyö sujui joutuin ja työ tuntui hänestä hyvin helpolta. Hän piirsi yhteen menoon kuusi naisten päätä, joista hän lopuksi valitsi kaksi parasta työtä. Hänen ateljeessaan piipahti myös amerikkalainen tyttö ennen päivällistä ja Elmyr ehdotti tytölle, että hän voisi riisuutua ja istua korituoliin. Elmyr teki alastomasta tytöstä viivapiirustuksen sivusta.

Pariisin Seine-joki.

Seuraavana aamuna Elmyr vielä tarkasteli edellisen päivän piirustuksia uusin silmin ja totesi ne kyllä hyviksi itsekin. Mutta olivatko ne niin hyviä, että ne menisivät myös asiantuntijoiden silmissä Picasson töistä? Hetken aikaa hän empi. Mutta ennen puolta päivää Elmyr käveli erääseen Seine-joen vasemmalla rannalla sijainneeseen rue de Seinen taidegalleriaan, jonka taidekauppias ei ollut hänelle entuudestaan tuttu. Hän kantoi mukanaan pahvikansiota, jossa oli kolme piirustusta. Kädetkin hänellä hikosivat jännityksestä. Elmyr esitteli itsensä kauppiaalle niin huolettomasti kuin vain pystyi ja kertoi tunteneensa Picasson Pariisissa jo ennen sotaa ja saaneensa piirustukset lahjaksi Picassolta. Hän kertoi myös, että hänen oli valitettavasti myytävä piirustukset, sillä hän oli varaton tällä hetkellä. Hän sai kauppiaalta sympatiaa, tarina kuulosti kovin tutulta. Taidegallerian kauppias tutki viiden minuutin ajan piirustuksia. Sillä aikaa Elmyr tutki galleriassa Defyä ja Matissea, joita oli taidegalleriassa tarjolla. Lopuksi taidekauppias kysyi piirustusten hintaa. Kymmenen minuuttia myöhemmin Elmyr de Hory käveli taidegalleriasta ulos taskussaan 400 dollaria vastaava summa.


Myöhemmin Elmyr de Hory muisteli tapausta seuraavasti: ”Siinä oli luultavasti enemmän rahaa kuin mitä minulla oli ollut kertaakaan seitsemään vuoteen. Se oli niin helppoa, että se tuntui uskomattomalta. Enkä tuntenut edes syyllisyyttä, koska en ollut tehnut sitä ilkeyttäni, aiheuttaakseni kenellekään vahinkoa tai edes ajatellut omaisuuden hankkimista. Kysymys oli hengissä pysymisestä. Kun oli käynyt läpi sodan koettelemukset, silloin sellainenkin jolla oli kovempi moraali kuin minulla, huomasi voivansa tehdä asioita, joita ei olisi voinut ajatellakaan menneisyydessä. Moraalin kriteerit olivat vuonna 1946 aivan toiset kuin ne olivat olleet vuonna 1920 siinä kauniissa maailmassa, jossa elimme lapsina.”


Kuin todistaakseen itselleen tekonsa oikeutusta Elmyr alkoi jälleen rahat saatuaan maalata omia maisemamaalauksiaan sekä henkilötutkielmiaan. Jälleen sama asia toistui: mikään hänen itse tekemänsä oma maalaus ei käynyt kaupaksi. Lopulta oli edessä jälleen karu arki, kun rahatkin eräänä päivänä elokuuhun tultaessa loppuivat.


Elmyr oli elokuuhun mennessä uskoutunut rohkeasti väärennöksistään läheiselle ystävälleen, 22-vuotiaalle Jacques Chamberlinille. Ystävä oli myös varaton, nuori ja häikäilemätön sekä hauskannäköinen, mutta kiinnostunut myös taiteen maailmasta. Hänen isänsä oli bordeauxilainen teollisuusmies, joka oli saanut surmansa sodan aikana ja hänet tunnettiin innokkaana impressionistisen taiteen keräilijänä. Eräs SS Obergruppenführer oli ryöstänyt teollisuusmiehen taidekokoelman, joka oli sittemmin hävinnyt Berliinin pommituksissa kokonaan. Jacques Chamberlin ehdotti Café de Floressa Elmyr de Horylle, että he alkaisivat liikekumppaneiksi.